Teemana 80-luvun proge – arviossa Haken

01.07.2016

Haken
Affinity

InsideOut
3_5_kirvesta

Nykyprogen ystävänä minulle on suositeltu Hakenia jo muutaman vuoden ajan. Tsekkasinkin bändin tuotantoa ja yritin tykätä, mutta en onnistunut. Materiaali kuulosti liian viimeistelemättömältä, vähän tylsältä eikä erityisen omaperäiseltä. Neljännellä kokopitkällään bändi on saanut paljon puuttuvia palasia yhteen.

Levy lähtee käyntiin kauniisti Affinity- ja Initiate-biiseillä. Laulaja Ross Jenningsin ääni tekee minuun vaikutuksen, jota en ole tuntenut aiemmin, vaan pitänyt tulkintaa hieman ohuena. Nyt biisit tuovat esiin kiehtovansävyisen äänen, joka ei ehkä ole aivan ”korkealta ja kovaa” -osastoon tehty, mutta toimii mystisesti juuri siinä parhaiten.

Sitten lähtee käyntiin 1985-biisi, joka asettaa teeman koko levylle: 80-luvun proge. Yllättävä valinta, jonka onnistuneisuus riippuu paljolti siitä, mitä mieltä on tuon vuosikymmenen soundeista.

Tietty omaperäisyyden puute vaivaa bändiä edelleen. Sävellystyössä on paljon ulottuvuuksia ja vivahteita – harmi vain, että moni elementti kuulostaa joltain muulta bändiltä. Materiaali on täynnä suorastaan pastissinomaisia pätkiä. Kun Haken löytää oman persoonallisuutensa, heiltä voi odottaa jotain hyvinkin upeaa.

Lisää luettavaa