Kolmas kokopitkä on toki yhdistettävissä Facelessin historiaan vaikkapa teknisyyden, progressiivisuuden tai death metalin kaltaisten lokeroiden kautta, mutta todellisuudessa uudistuneen joukon ilmaisusta löytyy jälleen paljon uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa ne ovat onneksi johtaneet parhaaseen tulokseen bändin tähänastisella uralla.
Autotheismilla on omat Deathin ja Cynicin katkuiset hetkensä, mutta sekaan mahtuu runsaasti myös modernimpaa otetta. Jo levyn aloittava 17-minuuttinen trilogiamainen nimikkokappale paljastaa, missä Faceless nykyään liikkuu. Kitaroista voi löytää loputtomasti vaikka minkälaisia tärppejä, sovitukset ovat vähintään yllättäviä ja vokaaleistakin löytyy kaikkea matalimpien viemäriörinöiden ja vaihtelevantasoisten puhtaiden laulujen välillä. Jollain kummallisella keinolla Faceless onnistuu pitämään kolmannella levyllään kaiken hyvin kasassa.
Autotheism on mukaansatempaava kokonaisuus, mutta jos siihen uppoutuu levyn aloitustrilogian ulkopuolella kappale kerrallaan, sen voi huomata olevan yksittäisten helmien sijaan osiensa summa. Tämän ei tarvitse tarkoittaa pahaa Facelessissa selvästi vallitsevaa luovuudenvimmaa ajatellen, mutta kenties Autotheismilta jää edelleen uupumaan se pienenpieni kipinä, joka erottaa ”vain” todella hyvät levyt niistä lajin kirkkaimmista huipuista.