Trio kaipaa jonkinlaista energiapiikkiä ja herättelyä – arviossa Rope Sect

Julkaistu Infernossa 7/2020.

23.11.2020
Rope Sect
The Great Flood
Iron Bonehead

Saksalaisen Rope Sectin Personae Ingratae -ep (2017) on yksi lähivuosien mielenkiintoisimmista julkaisuista, joten odotukset bändin ensimmäistä kokopitkää kohtaan ovat olleet ehdottoman korkealla.

The Great Flood välittää odotetunlaista soundia, jossa yhdistyvät alakuloinen post-punk ja lievät metallivaikutteet, jotka pysyttelevät onneksi enimmäkseen taka-alalla. Kenties suurimpana verrokkina toimii nimensä Grave Pleasuresiksi vaihtanut Beastmilk, eikä tule yllätyksenä, että The Great Floodin kahdella kappaleella esiintyy laulajana ja sanoittajana muuan Mat McNerney.

Rope Sectin esikoinen kuulostaa alkuun hieman tasapaksulta ja tylsältä, mutta lähempi tutustuminen nostaa esiin alitajuisesti koukuttavia sävellyksiä, joiden simppeliys osuu parhaimmillaan suoraan maaliin. Valitettavaa kuitenkin on, että yhtye kuulosti Personae Ingrataella arvaamattomammalta ja ennen kaikkea paremmalta. Siihen nähden The Great Flood tuntuu hiuksenhienolta pettymykseltä.

Tai no, pettymys on tämän albumin kohdalla ehkä hieman väärä sana, mutta anonyyminä pysyttelevän trion meno tuntuu kaipaavan tällä hetkellä jonkinlaista energiapiikkiä ja herättelyä.

Lisää luettavaa