Erityisesti suomalaisten bändien taidokkaasti vuodattama melankolia ei ole ollut koskaan minun juttuni. Voin tunnustaa hartaudella harrastetun haikeuden ja raskasmielisen hirttoköysiromantiikan riemut, mutta tyyli ei ole koskaan vienyt oikein kunnolla mukanaan. Olenhan sentään vieläkin elossa.
Tämän johdosta myös saksalainen Nailed to Obscurity jää aika etäiseksi tapaukseksi. Yhtyeen kolmas pitkäsoitto on erittäin taidokkaasti kasattu ja hyvin kypsytelty annos keskitempoisen mietteliäästi etenevää melodista doom/deathiä. Pääosin örisemällä tulkittu ja hyvältä soundaava musiikki hakee vaikutteita Katatonian, Paradise Lostin ja kenties myös suomalaisten alan bändien arsenaalista.
Kitaraleadit soivat kauniisti ja säröä vuorotellaan puhtaamman ilmaisun kanssa. Ääripäitä vältellään, ja päällimmäisenä levystä jää mieleen tietty kuuntelun helppous. Kappaleet eivät ole millään tavalla haastavia, vaan ne toistelevat alan sulavimpia koukkuja tyylitietoisen orjallisesti.
Lopputulos on kuin musiikiksi puristettu tummasävyinen cocktail kyyneliä, kaipuuta ja kuolemaa. Kulmista pyöristetty melodinen doom/death kulkee vastoinkäymisestä toiseen lähes täysin vailla menoa rasittavia kuoppia. Esimerkiksi Swallow the Sunin ystäville Nailed to Obscuritya voikin suositella hyvällä omatunnolla ja täysin varauksetta.