Turkulainen siemenlinko jakaa tauteja – arviossa Cumbeast

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

03.10.2015

Cumbeast
Groovy Massacre

Pathologically Explicit
3_5_kirvesta

Turkulainen siemenlinko jakaa tauteja tutulla kiihkolla, vaikka edellisestä pitkäsoitosta on aikaa jo seitsemän vuotta. Onneksi myös kehitystä on tapahtunut.

Vääntö ja mehevä groove hallitsivat maisemaa vanhemmillakin kiekoilla, mutta Cumbeast vuosimallia 2015 kirnuaa saastaansa selvästi tukevammalla ja ammattitaitoisemmalla groovella. Särmää on, mutta ei tahatonta sellaista.

Riffeillä on paremmin tilaa, ja vaikka raskaasti iskevää blastia on toki mukana, kokonaisuus on hitaampi ja pykälän murskaavampi. Tuhdisti muriseva soundi ei ainakaan heikennä vaikutelmaa.

”Slam death metaliksi” tätä kai sopii mukisematta kutsua, sillä mielikuva itseään ja instrumenttejaan ympäri seiniä viskovista musikanteista on vahva. Sivuäänenä kuullaan hienoisia funkvaikutteita, ja ekan biisin lopussa kajahtaa peräti puhdas rap-osuus.

Tittelit kuten Analconda, Grindiana Jones, Germ Addict ja Hobo Christ kertovat, että ei tässä mätetä muutenkaan naama irvessä. Sanoitukset ovat asiaankuuluvan hilpeitä, ja biiseihin on istutettu lyhyehköjä hupailuja ja sampleja.

Nämä ovat kuitenkin pikaisesti ohimeneviä kohtia, sillä paksusti rusentava paiskominen pysyy vankasti pääosassa. Vaikea tätä on kovin ikimuistoisena pitää, mutta mainio toteutus ja keskivertoa raskaampi ote tekevät Groovy Massacrestä viihdyttävää kuunneltavaa. Tätä lajia ei tule Suomesta vastaan turhan usein.

Lisää luettavaa