Uskalletaan paitsi iskeä riffiä päin näköä myös pysähtyä fiilistelemään – arviossa Redwolves

Julkaistu Infernossa 3/2019.

16.06.2019
Redwolves
Future Becomes Past
Argonauta

”Tämä on albumi sinulle, joka pidät Led Zeppelinistä, Deep Purplesta ja Thin Lizzystä”, lupailee levy-yhtiö. 

No mikä ettei! Jo muutama ensimmäinen kappale osoittaa, ettei tanskalainen Redwolves ole ehkä maailman omaperäisin orkesteri, mutta se on onnistunut vangitsemaan levylleen suuren osan vanhan liiton rockin sydäntä. Future Becomes Pastilla uskalletaan paitsi iskeä riffiä päin näköä myös pysähtyä fiilistelemään. 

Monilta tämän päivän bändeiltä unohtuu ehta bändisoitto, tai ainakaan se ei kuulu studioalbumeilla. Jos pitäisi arvata, veikkaisin Redwolvesin äänittäneen albuminsa livenä studiossa. Kuunnelkaapa vaikkapa aloitusraita Plutocracy, levyn keskeltä löytyvä Fenris tai maltillisemmin rakentuva The Pioneer. Niillä raikaa ehta bändisoitto. 

Jos Redwolves olisi julkaissut mainitunlaisia sinkkuja 1970-luvulla, bändistä puhuttaisiin varmasti vielä tänäkin päivänä. Albumikokonaisuus jättää vielä vähän toivomisen ja monipuolistamisen varaa, mutta Redwolvesin säkillinen vanhoja jekkuja kuulostaa jo nyt paremmalta kuin monien bändien lasti uusia. 

Lisää luettavaa