Johan tuosta luikahti mopokortin verran vuosia, kun Itä-Saksa sai viimeksi levyn ilmoille. Kehitystä on tapahtunut, mutta muutos ei välttämättä kulje mieleiseen suuntaan. Jade Soikkeli ja Hiili Hiilesmaa ovat muotoilleet visionsa uusiksi ja pudottaneet rohkeasti yhtyeensä keskeisiä elementtejä.
Melko totaalista moukarointia tarjonnut industrialjoukkio onnistui viehättämään aikoinaan suuresti, tietynlaisesta ääliömäisyydestään huolimatta. Das Monument ei oikein naurata, eikä se myöskään tao tajuntaa sileäksi ihanalla särövallilla. Yhtye kuulostaa tällä tummasävyisellä, jopa ahdistavalla levyllä terapiaprojektilta, jolla eurohumpasta ja brittiläisestä elektrosta sairaalloisesti innostunut, kellarissa lymyilevä huurupää purkaa patoutumiaan.
Ajoittain pilkahtelevat nerokkuuden väläykset, etenkin jumppasykettä höystävien rautalankakitaroiden muodossa. Joissakin kohdin jytäävä teknopumppauskin miltei innostaa, mutta kokonaisuus tuntuu silti jäävän vajaaksi. Useimmissa biiseissä on ainesta lähinnä introksi, mutta niin sanottua lähtemistä saa jäädä odottelemaan.
Hyvin konepainotteinen levy ei ole tarpeeksi tarttuva, riehakas, sekopäinen tai monipuolinen ollakseen järin mielenkiintoinen. On myönnettävä, että sitä isosti mäikivää hevimoukaria tulee ikävä – kyseessä oli melkeinpä Itä-Saksan kantava voima.