Uusille alueille kurotteleva tyyli jatkuu – arviossa Lamb of Godin ep

Arvio julkaistu Infernossa 1/2017.

30.03.2017
Lamb of God
The Duke
Nuclear Blast

Lamb of Godin, tai pikemminkin laulaja Randy Blythen, elämä on ollut Tshekissä sattuneen kuolemantuottamuksen ja siitä seuranneen oikeudenkäynnin myötä hektistä vuoristorataa. Blythe päätyi kirjoittamaan kiperästä aiheesta muistelmateoksen, joka julkaistiin kesällä 2015. Samaisena vuonna yhtye julkaisi seitsemännen albuminsa Sturm und Drangin, jolla kaikui osaltaan henkilökohtaisen helvetin läpikäyminen.

Ep sisältää kaksi samaan aikaan tuon albumin kanssa äänitettyä biisiä sekä kolme livevetoa. Pääpointti löytyy nimikkoraidasta. Blythe ystävystyi leukemiaan sairastuneen fanin, Wayne Fordin, kanssa, joka ei hoidoista ja taistelusta huolimatta selvinnyt. The Duke -kappale on kirjoitettu Fordin muistolle, ja Blythe haluaa herättää samalla tietoisuutta leukemiasta, sillä hän on kohdannut sairauden lähipiirissään jo useamman kerran.

The Duke on puhtaalla laululla varustettu, viimeisimmän studioalbumin kokeilevuutta mukaileva biisi, kun taas toinen studioraita, The Culling, on enemmän bändin vanhemman tuotannon mukaista antia. Hyväntekeväisyyden nimissä julkaistu ep on tosifaneille varmasti tutustumisen arvoinen, etenkin jos Sturm und Drangin uusille osa-alueille kurotteleva tyyli uppoaa.

Lisää luettavaa