Troubled Horsen toisen aallon retrorokki on keskivertoa mielenkiintoisempaa. Bändi tuijottaa menneisyyteen mutta ei jumitu siihen.
Yhtye on kotoisin Örebrosta, josta ovat lähtöisin myös genren suosituimmiksi nimiksi nousseet Witchcraft ja Graveyard. Troubled Horse jakaa myös yhteistä historiaa Witchcraftin kanssa, sillä rumpali Jens Henriksson ja kitaristi John Hoynes olivat mukana jälkimmäisen alkutaipaleella ja basisti Ola Henriksson soittaa bändissä nykyäänkin. Yhteisestä historiasta ja vaikutteista huolimatta Troubled Horse keskittyy selkeästi enemmän rokkaamiseen, ja laulaja-kitaristi Martin Heppich on huomattavasti ilmaisuvoimaisempi solisti kuin Magnus Pelander.
Levy starttaa väkevästi ”jos Hellacopters soittaisi Painkilleriä” -henkisellä tamppauskompilla ja esittelee pian tehokkaan johtoriffin, joka koukuttaa kuulijan välittömästi. Albumi jatkaa enemmän tai vähemmän vauhdikkaissa merkeissä, kunnes hidastaa puolenvälin jälkeen hieman tahtiaan. Tämä ei tarkoita, että materiaalin taso laskisi. Esimerkiksi Track 7 on Sabbath- ja Pentagram-henkisillä riffeillään kenties albumin jykevintä antia. Leppoisa Desperation taas sekoittaa bluesvetoiseen hard rockiinsa hentoja Fairport Convention -vaikutteita.
Revolution on Repeat on tasapainoinen ja ennen kaikkea viihdyttävä kokonaisuus, joka pitää otteessaan koko kestonsa. Yhtyeen ulosannissa on vahvaa tuttuuden tunnetta, mutta myös tiettyä arvaamattomuutta, joka saa sen erottumaan muista 70-luvun ilmaisua kanavoivista yhtyeistä. Hattua täytyy nostaa myös onnistuneesta Warren Zevon -cover My Shit’s Fucked Upista, joka saa aina hyvälle tuulelle.
Levyn päättää utuisenmelankolinen Bleeding, joka on hieno epilogi mainiolle albumille