Black Map on eräänlainen Yhdysvaltain indie- ja alternativepiirien superkokoonpano: soittajia on muun muassa uinuvasta Dredgistä ja entisestä Farista. Toisella albumillaan trion panos on myös soundillisesti kuin genrensä tunnetumpien edustajien muodostama lintuparvi.
Levyn tunnelma on sekä energisen toiveikas että lannistuneen kaihoisa. Kulmikkaan säröisyyden ja heleän välkehdinnän välillä seilaavista kappaleista huokuu yhtyeen sisäinen hauskanpito ja varmuus. Etenkin levyn ryhdikkäällä ensikolmanneksella on voimaannuttavalla kertosäkeellä varustetun Heavy Wavesin kaltaisia kappaleita, joiden melodinen voima maalaa taivaalle tähdistä kirkkaan kevätyön.
Tuike ehtii sammua levyn keskivaiheilla ja palaa loppupuolella enää ajoittaisena katuvalojen himmeytenä. Vaivattoman tahtilajikikkailun lisääminen ja äänimaailman rikastaminen piristäisi popnumeroiden myötä latistuvaa menoa. Basson esille nosto on tuotannollisesti onnistunut, mutta kokonaisuus on liiankin kohotettu ja huoliteltu.
Erityisesti raskaamman ääripään tarjonta on paikoin kovin pakolla kyhättyä. Riffiaines on luvattoman kulunutta, eikä sielukkuutta pursuava ja epätasainen laulusuoritus sovi välillä lainkaan junttaavampiin kohtiin. Tujakampaa poljentoa vaaditaan lässähtävien ja melodioiltaan samankaltaisten sävellysten pelastamiseen, mutta harvassa ovat Just My Luckin pääriffin kaltaiset ässät, puhumattakaan niiden sulavasta sijoittelusta.
Vaikka In Droves on osin räiskyvä ja rento, sitä leimaavat toisiaan pidättelevät ratkaisut. Kappaleissa virtaa läpi linjan piristettä, joka kunnianhimoisemmilla otteilla tuskin jalostuisi villiinnyttäväksi viinilasilliseksi, makeaksi teekupposeksi kesken nuoruudentäyteistä yötä nyt kuitenkin. Nykyisellään yhtye on persoonaton eikä liihottele laadullisesti mielleyhtymiensä tasolla.