Ranger
Where Evil Dwells
Spinefarm
Jokainen voi kokeilla, miltä kuulostaa huuto, kun sormet jäävät ruostuneen Dodgen oven väliin. Siihen mukaan rytminsä kadottamaisillaan olevaa speed metal -kepitystä ja kannumätkettä, liian tiukat farkut, rotsit ilman paitaa, viiksentapaiset ja räkää suupieleen silleen ei-niin-vävypoikakandidaattimaisesti. Siltä kuulostaa Ranger. Vaarantunne is real, ja kaikki mahdolliset kliseet toimivat täydellisesti.
Debyytti jatkaa aiemman demo- ja ep-tuotannon linjaa; hyväpotkuista, ketterää ja kiekuvaa ärhentelyä, jossa ei säästellä pikarässikikkoja. Levy syttyy tuleen jo ensiraidalla ja kantaa uskottavasti loppuun asti. Siirtymät laukasta toiseen, rumputulitukset ja tilannetajuiset kimityksen ja kukkoilun vuoropuhelut onnistuvat. Myös köörihuudot, perusnäppäilyt ja rässiriffit saadaan kuulostamaan ällistyttävän tuoreilta.
Levy on väsymätön ja tasainen, ja sen biiseissä on hirveä määrä kuunneltavaa. Monikerroksiset kappaleet iskevät uutta vaihdetta kerta toisensa perään, ja suosikkibiisi vaihtuu lennossa. Soittotaidot ovat kehittyneet, ja analogisesti äänitetty materiaali kertoo myös retkueen keikkakunnosta.
Ranger hallitsee kasarihevin kaikki osa-alueet. Ja tulee iholle karismallaan, jota ei saa rahnalla.