Tribulation
The Children of the Night
Century Media
Ruotsalainen Morbus Chron heitti kahleensa nurkkaan taannoisella Sweven-albumillaan. Perinteinen musta rähinäkuolema vaihtui huomattavasti omaleimaisempaan ja määritelmistä vapaaseen sairasteluun. Maanmiehensä Tribulation tekee kolmannella levyllään saman liikkeen, mutta ote on vieläkin radikaalimpi.
The Horror -debyytin (2009) kuolettavasta törkyilystä ei ole nimittäin jäljellä juuri muuta kuin rähinälaulu. Muu paletti on vedetty lähes täysin uusiksi. Toki kitaroissa on edelleen säröä ja rummutkin takovat tanakkaa komppia, mutta ilmaisu on useita kertaluokkia sävykkäämpää ja pehmeämpää.
Nopeaa mättöä ei ole mukana lainkaan. Tilalle on kaavittu vaikutteita kaukaa menneisyydestä. Pink Floydia on varmasti kuunneltu, kuten aimo läjää muitakin menneiden vuosikymmenien maagikkoja. Tribulation naittaa nämä sävyt omaan death/black-taustaiseen paatokseensa hämmästyttävän sutjakkaasti. Lopputulos ei edusta suoraan mitään genreä, mutta tolkuttoman hyvältä se kuulostaa.
Keskitempoiset kappaleet maalailevat ahdistukseensa runsaasti melodioita ja hienovaraisia yksityiskohtia kutovia koskettimia. Soolotyöskentely on henkeäsalpaavan komeaa, ja tunnelma on ikään kuin mietteliään vapautunut. Luovaa ja omaperäistä.
Mukana ei ole laulua lukuun ottamatta mitään äärimmäistä, ellei sellaiseksi lasketa rohkeaa ja hämmentävän hyvin onnistunutta tyylien sekoitusta. Levyn sointi on ilmava, ja kappaleet saattavat viettää pitkiäkin pätkiä vailla säröä. Mukana on myös lämpimän psykedeelistä vivahdetta, ja kappaleiden sovitukset toimivat uskomattoman hienosti. Saumoja ei kuule, ellei niitä ala väkisin etsiä.
Vuoden parhaita kiekkoja, aivan varmasti.