Vuonna 2009 perustettu Oceanwake on pitänyt visionsa kirkkaana ja tuottanut laadukasta maalailevaa metallia. Debyytti Kingdom (2013) oli erittäin lupaava alku, mutta toissa vuonna ilmestyneellä Sunlessilla yhtye saavutti oman sisäisen zeniittinsä.
Kolmas albumi pistää, jos mahdollista, vieläkin paremmaksi. Kyseessä on orkesterin kunnianhimoisin ja samalla haastavin tuotos: levy koostuu kahdesta yli 20-minuuttisesta kappaleesta, jotka vievät kuulijan ennenkuulumattomalle matkalle.
Yhtyeen hypnoottinen death/doom on viimeistään tässä vaiheessa murtautunut ulos sille asetetuista raameista. Oceanwake on toki aina sisällyttänyt musiikkiinsa aineksia post-rockista ja dronesta, mikä vie sen lähemmäs Callistoa ja Cult of Lunaa kuin My Dying Bridea. Tällä kertaa musiikki on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin. Yhtye ei pelkää mitään eikä ketään.
A Storm Sermonista ja In Amidst the Silent Thronesista on vaikea sanoa erikseen mitään, sillä ne muodostavat hyvin tiiviin kokonaisuuden. Tuntuu kuin kyseessä olisi yksi kappale, joka on jaettu kahteen eri lukuun. Sanoitukset ovat hyvin abstrakteja ja adjektiivintäyteisiä eivätkä tartu mihinkään konkreettiseen. Silti, jollain intuitiivisella tasolla, ne puhuvat minulle. Ymmärrän ne vaistomaisesti, mutta en osaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Voi olla, että kyseessä on tekijöiden osalta puhdas tajunnanvirta, mutta se ei vähennä lyriikoiden arvoa tippaakaan.
Oceanwaken musiikki elää vastakohtaisuuksien rakentamisesta ja ylläpidosta. Eero Haulan intensiivinen örinä ja kitaroiden massiiviset särövallit iskevät päin kasvoja hyökyaallon lailla – kunnes vedet tyyntyvät ja myrsky lakkaa piinaamasta matkamiestä. On vain meren tasainen peti ja horisontissa asuva toivo. Kalliot tuijottavat viisaina ja jykevinä. Hiljaisuuden rikkovat hennot sävelet, jotka jatkavat voimistumistaan. Täytyy kiirehtiä, sillä tietää, että myrsky palaa jossain vaiheessa.
Oceanwake on tämän hetken paras kotimainen metalliyhtye.