Grungesta ei ole tullut (vieläkään!) uutta muoti-ilmiötä, kaikkien odotusten vastaisesti. On siis hyvin todennäköistä, ettei Karjalan Monsteriseristakaan tule (vieläkään!) nuorison uutta kuuminta suosikkiorkesteria.
Vaan paskaakos tuosta. Jos kaljamahaasi yrittää peittää edelleen se parikymmentä vuotta reikiä kerännyt flanellipukine ja leuanseutu jää itsepintaisesti ajamatta, Monsteriserin kolmas albumi löytää paikkansa hyllystäsi. Helposti. Ilman mainittuja värkkejäkin voi toki yrittää tutustumista.
Levyltä löytyy perusrokkaavampaakin menoa, mutta eihän tätä voi kuunnella ilman jatkuvia mielleyhtymiä Soundgardeniin ja Alice in Chainsiin (RIP Mike Starr). On erittäin mukavaa, että joku tekee vielä jääräpäisesti tällaistakin musiikkia.
Liikoja en kehtaa tuttuja miehiä kehua, tämä blogijaaritus kun sotketaan kuitenkin levyarvosteluksi, mutta sen verran on pakko muikistella, että yhtyeen isän Miitri Aaltosen äänihuulet sen kuin miehistyvät levy levyn perään. Liekö noilla jo omat rintakarvansakin.
- riekin matti
Levy arvostellaan 21.4. ilmestyvässä Infernossa.
