Ajattaran pari ensimmäistä levyä, etenkin kakkonen Kuolema (2003), olivat erittäin ”virkistäviä” tapauksia kotimaisittain pistetyn raskasmetallin mannuilla. Seuraavien pitkäsoittojen kanssa uhkasi A-mallin ähky, kunnes apuun luotiin akustisen äkkiväärästi asiansa esittänyt Noitumaa (2009).
Sähköttömän kummajaisen jälkeen on tuskin muuta vaihtoehtoa kuin palata ankaraan säröjunttaan, ja sen Ajattara tekee nyt viimeisen päälle.
Mustaa metallia, kuolometallia, löytytysmetallia, tuomiometallia, kyllä. Siis metallia. Sitä puskee kaikista asumuksen rei’istä, ja vaikka Murhat kestää vain reilut puoli tuntia, tunnelma on levyn pyörityksen jälkeen, että johan tuo riittää vähäksi aikaa.
Murhat kuulostaa niin Ajattaralta kuin olla ja saattaa. Toisaalta mikään muu bändi ei kuulosta Ajattaralta. Hyvä. Eipä sitten muuta kuin kaikki joukolla survomaan. Kylmä liha odottaa.
Levy arvostellaan 25.2. ilmestyvässä Infernossa.