Ihanan Anneken The Gatheringin jälkeisen uran seuraaminen on jäänyt minulta hieman puolitiehen. Neljännen studioplattansa kohdalla on kai aika ottaa homma paremmin haltuun.
Vaikka kitarat pörisevät välillä railakkaasti, kyseessä ei ole erityisen painava albumi. Sitä lieneekin kutsuttava ennemmin poprock- kuin raskasrocklevyksi. Loppua kohti paraneva kiekko sisältää monenlaisia tunnelmia nopsista ralleista laahustaviin balladeihin, ja parrasvaloissa ei ole enempää tai vähempää kuin rouva itse. Jonkun muun laulamana tämä levy painuisikin todennäköisesti nopeasti hetteikköön.
Kaikessa tuntuu, että naisesta yritetään tehdä vimmaisesti myyvää vientituotetta – eikä sillä, etteikö siihen olisi rahkeita. Tuotannollis-sovitukselliset ratkaisut ovat vain välillä kumman muovisia, Anneke majailee ajoittain hieman liiaksi tarkoituksellisen hittihakuisissa ketosäkeissä ja hänet voisi päästää revittelemään yhä tavattoman kauniilla äänellään enemmänkin, epäortodoksisemmin.
Vaan ”ihan hyvä” näinkin; myös positiivisia yllätyksiä kuullaan, ja pääasia että tämä nainen on edelleen äänessä. Hänen raikkauttaan tarvitaan.
– riekin matti
Levy arvostellaan 24.2. ilmestyvässä Infernossa. Anneken haastattelu 27.1. ulostuvassa numerossa.