Moni pitää kansansoitantaa metallisin painotuksin – tai toisin päin – louhivaa Korpiklaania pelkkänä no-mikä-ettei!–huhhahhei–hilipatipippan-akselin viritelmänä, mutta aivan kuten kostealla remuamisella, retkueella on synkempikin puolensa.
Klaanin levyiltä, polkkaamisen poimuista, on tottunut löytämään melankolisia helmiä, ja tulevalla albumillaan sellainen on nimikappale, jolle antaa solistiapua itse ukko ylishamaani Tuomari Nurmio.
Vaikka mainittu esitys vie levyn huomion, loppukaan tarjottava ei ole liiaksi käynyttä. Peer Günt -cover Päät pois tai hirteen (Bad Boys Are Here) hakee alkulevyltä vähän paikkaansa ja yksi Vaarinpolkan melodioista liippaa melkoisen läheltä Koiviston polskaa, mutta eipä noistakaan jaksa liiaksi mieltään pahoittaa.
(Tämäkin) Korpiklaani-levy on kuin suomalainen viikonloppu: Välistä on hommat niin isollaan, ettei ovesta mahdu. Sitten astelee suru puseroon, kunnes sitä jo revitään päältä nakkikioskilla… Ja ei kun takaisin krouviin, verta ja sinappia rinnuksilla.
Tuskin Korpiklaani meikäläisen vuoden levyt -listoille ensi auringonkiertonakaan kipuaa, mutta eipä bändiä vastaankaan ole toisaalta kerrassaan mitään. Rehti tekemisen meininki on aina asiaa.
– riekin matti
Levy arvioidaan 28.1.2011 ilmestyvässä Infernossa.