Arkussa vetreä vainaja – Levyblogin tutkinnassa lokakuinen Grave-uutuus

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.

31.08.2015

Kun puhutaan ruotsalaisesta kuolemasta, Grave on jäänyt kirjoissani aina altavastaajan asemaan. Hyllystä ei taida löytyä yhtään bändin levyä, ei edes sitä klassista debyyttiä (mikä on jo vähän noloa), siinä missä Entombedia ja Dismemberiä seisoo rivissä aimo nivaska.

Uuden vuosituhannen levynsäkin ovat kuulostaneet asiallisilta, mutta jääneet osaltani levykauppaan. Tämän uutukaisen parissa ihmettelen jälleen kerran, miksi.

Bändin yhdestoista albumi on näet kauttaaltaan taiten rakennettu arkku, jonka tupsauttelema kalmanhaju lähtee vetreästä vainajasta. Kuolonkankeudesta ei ole tietoakaan.

Biisit eivät ole sävellyksinä niitä ikimuistoisimpia, mutta meno on kaikin puolin sen verran rajunrujon energistä, ettei bändin matkassa ehdi juuri ajatella, olisiko tuon soinnun voinut sittenkin vaihtaa. Joskus rockissa vain mennään meininki edellä.

Pääosin levy etenee varsin kirpakoissa, joskin svengin säilyttävissä tempoissa, mutta variaatiotakin löytyy ja hitaammasta materiaalista esimerkiksi jo nimellään asiallisia mielikuvia herättävä Plain Pine Box groovaa itsensä sydämeen tammiseipään lailla.

ArtiosCAD Plot

On ilmiselvää, että parin vuoden päästä viisikymppinen yhtyeenjohtaja Ola Lindgren omaa edelleen intohimoisen asenteen kuolometalliin, mikä on mahtavaa. Tästä(kin) aiheesta levy käy oivasta oppitunnista nuoremmille.

Katsotaanpa, josko tällä kertaa olisi aika painella puotiin. Se nyt ainakin on varmaa, että edelliset levyt hankkineiden on syytä olla lokakuun puolivälissä varoissaan.

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.

Lisää luettavaa