Kuopiolainen Demilich esittää harvinaisen kompleksia musiikkia, joka haastaa niin soittajan kuin kuulijan. Ultrateknisiä riffejä maustavat temponvaihdokset, tauot, rytmikikkailut, death metalin konventioita rikkovat otelautaharppailut ja Antti Bomanin kuuden jalan syvyydestä möyryävä, epäinhimillisen matala murina. Informaatiotsunamissa tarttumapintaa annostellaan teelusikalla. Jos bändin poukkoilua on vaikeaa sulattaa levyltä, se on sitäkin hankalampaa sisäistää livenä.
Demilich eli lyhyen mutta postuumistikin vaikutusvaltaisen elämän 1990-luvun alkupuoliskolla. Laulaja-kitaristi Bomanista, kitaristi Aki Hytösestä, rumpali Mikko Virneksestä sekä basisti Jussi Teräsvirrasta ja myöhemmin seuraajastaan Ville Koistisesta koostunut komppania julkaisi neljä demoa ja yhden täyspitkän, Nespithen (1993), ennen hajoamistaan.
Yhtye koki jäähyväisylösnousemuksen vuonna 2006, jolloin se kävi lannoittamassa maaperiä aina Yhdysvalloissa saakka. Bändi soitti viimeisen keikkansa Kuopion Henry’s Pubissa 22.7.2006.
Demilich on noussut jälleen haudasta, joskin vain kaiunomaisesti. Bändin joutsenlaulu kajahtaa ilmoille 14.8.2010 Jalometallissa, jota varten se piti kenraaliharjoitukset puolijulkisella salakeikalla samalla lavalla, jonne se viimeksi tuhoutui. Kokoonpano on basistia lukuun ottamatta alkuperäinen. Nelikielisen varressa on heilunut toisesta tulemisesta lähtien Deathchainista ja Winterwolfista tuttu Corpse.
Bändi houkutteli paikalle – etenkin torstaimyöhäisillaksi – kohtuullisen runsaan nipun kuulijoita. Yleisö koostui niin neljättäkymmenettä käyvistä vanhoista faneista ja tuoreesta thrashliivisukupolvesta kuin silmät kiinni fiilistelevistä kuusikymppisistä. Tiedä sitten, olivatko viimeksi mainitut soittajien sukulaisia, mutta vanhempi kansa vaikutti aidosti nauttivan teknis-brutaalisesta tarjonnasta.
Keikan alkupuolella kitarat sirisivät häiritsevän korkeilla taajuuksilla, mutta soundilliset cojonesit laskeutuivat samaa tahtia yhtyeen jännityksen laukeamisen kanssa. Soitosta oli silti vaikea saada selvää. Nopea tempo ja vimmainen nuottiharppailu yhdistettynä matalaan murinaan on varmasti miksaajan, tässä tapauksessa Ari ”Sumi” Suomen, painajainen. Alkukankeudesta huolimatta yhtye suoriutui tulikokeestaan mallikkaasti.
Reilun tunnin mittainen setti koostui melkeinpä koko Demilichin äänitetystä tuotannosta: demojen ja Nespithen biiseistä sekä vuoden 2006 vaihteessa sävelletystä tuoreemmasta rallista, joka noudattaa bändin tavaramerkkilinjaa. Vaikka bändin vahvuus, sävellysten ja kappalerakenteiden kaoottisuus, oli ajoittain kääntyä itseään vastaan, olihan se pirun hienoa todistaa elävänä When the Sun Drank the Weight of Water ja And the Slimy Flying Creatures Reproduce in Your Brains sun muut miniklassikot, joita on diggaillut liki pari vuosikymmentä.
Demilichin muodostavat taitavat soittajat, jotka eivät Corpsea lukuun ottamatta juuri riehu lavalla. Perushilselinkoa nautinnollisempaa olikin seurata, kun kitaristien sormet tanssivat otelaudalla kuin seittiä punovan hämähäkin jalat. Ja sormia todella vaikutti olevan kahdeksan per räpylä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta riffiä nelikko on joutunut harjoittelemaan uudestaan näitä kahta keikkaa varten. 150? 200? 300? Niin tai näin, Jalometallin historiallista finaalia ei sovi kynnellekykenevien missata.
Teksti ja kuvat: Markus Laakso