Helevetin kova. Ei kai sitä juuri sen osuvammin voi pistää. Kainommin aseteltuna, ”tutkivan kulinaristimme” Megan sanoin: ”Just sellanen ku sen pitikin olla.”
”Se” viittaa paitsi ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleeseen amerikkaisyhtyeeseen nimeltä Jex Thoth, myös bändin kulminaatiopisteeseen, nokkanainen Jessica Tothiin. Jälkimmäisen puolesta sai oikeastaan enemmänkin kuin toivoi. Levytetty Jex Thoth -musiikki ei nimittäin valmista siihen, kuinka valloittava lavaesiintyjä tämä nuori nainen on.
Hän on toki kaunis, mutta siinähän ei nyt ole mitään ihmeellistä. Kauniita naisia on maailma pullollaan. Vaan kun kaunis nainen esittää upealla äänellä musiikkia, joka nivoo yhteen NÄIN paljon rockhistorian poimuissa hyviksi koettuja asioita, vaikutelma on… no, menköön nyt paremman puutteessa vaikka muotisana päräyttävä. Jessica Toth on nainen, joka saa ajamattomat kainalotkin näyttämään toimivilta.
Ettei tämä nyt menisi taas likaisen sedän hommiksi, pistetään kiitosta myös muun JT-nelikon suuntaan. Bändin soundi oli täsmälleen mitä piti. Orgaaninen, 70-luvulta haiskahtava mutta tarvittaessa hyvinkin voimakas. Jexin Sabbath–Airplane-okkulttihippaus sai tuekseen kaikin puolin kunnolliset puitteet.
Musiikin soidessa touhu ei kyllästyttänyt hetkeäkään, ei edes jammailun saatua vallan, mutta kun Orange-vahvistinnuppi päätti paukahtaa, seurannut tauko pilasi aika lailla parhaimmillaan mystisiin ulottuvuuksiin kavunnutta tunnelmaa. Bändin agendaan ei näemmä kuulu stand up -tyyppinen ongelmien peittely. Mykkää porukkaa.
Yleisö sen sijaan oli kaikkea muuta kuin sitä. Jessica kietoi eturivin uroot helposti pauloihinsa, ja kirveellä veistettyjen karvapäiden kiihottuneet ilmeet ja mouruaminen oli sekin viihdyttävää seurattavaa. Harvoinpa tällaista tässä maassa – ja varsinkaan kaupungissa.
Hieman edelliseen liittyen, eipä tässä harmita kuin se, että oli liikkeellä autopelillä. Muutaman kaljan rentona ja kameran ikeestä vapaana keikkakokemus olisi ollut taatusti vielä antoisampi. Seuraavalla kerralla sitten – josko se kakkospitkäsoittokin olisi tuolloin jo annosteltavissa.
Teksti ja kuvat: Matti Riekki