Stryperillä on kohderyhmä hallussa. Tammikuun viimeisenä lauantaina Nosturi on lähes täyteen ahdettu, mutta täysi-ikäistäkään yleisöä ei anniskelualueella juuri nähdä. Vaan sujuuhan se tukkahevi näinkin.
Kun Soldiers Under Command tärähtää käyntiin, Kalifornian lapsia kylmässä Euroopassa vaivanneet kuume ja Michael Sweetin keuhkoputkentulehdus eivät kuulu ulospäin. Sweetin ääni on hyvässä kunnossa, toisin kuin kitarankielet, joita katkeilee armottomaan tahtiin.
Silloin kun välineet kestävät menon, nahkaunivormuun sonnustautunut Oz Fox ja Sweet muodostavat jykevän kitarapartion. Yhtye on taitava, ja viisikymppisten miesten soitto on vimmaista. 1980-luvun amerikkalaisyhtyeistä ainoastaan Tesla on livenä tätä virkeämpi. Ja Tesla on yksi maailman parhaita livebändejä.
Biisilistassa albumeista väkevimmin edustettuna on To Hell With the Devil (1986), jolta kuullaan peräti kuusi biisiä. Imelä Honestly on sentään älytty jättää setistä pois. In God We Trust (1988) sivuutetaan kokonaan, ja Against the Law (1991) kuitataan All for One -anthemilla. Harmillista, sillä kyseiseltä levyltä esimerkiksi Caught in the Middle edustaa Stryperin vahvinta biisimateriaalia.
Viimevuotiselle Murder by Pridelle levytetty Boston-cover Peace of Mind on puolestaan hyvä veto, sillä maailmassa on hyvin vähän rockyhtyeitä, joiden keikkasetti ei paranisi Bostonia soittamalla. Ja teinit, tiedoksenne: Michael Sweet kuuluu tämän muinaisen AOR-yhtyeen kiertuekokoonpanoon, joten kappalevalinta on oikeutettu, looginen ja huomattavasti jännittävämpi kuin viime aikaisilla keikoilla setissä kummitellut Breaking the Law.
Entä Raamattujen viskominen yleisön sekaan? Muutamaa Robert Sweetin rumpukapuloiden jakamisen yhteydessä heittämää Stryper-raamattua lukuun ottamatta tätä ei nähdä. Yhtye oli unohtanut merkitä Raamatut rideriin.
Teksti ja kuvat: Lauri Ylitalo
Muuta:
{ 1 kommentti… lue tai }
Huhhuh, mitä soopaa: “1980-luvun amerikkalaisyhtyeistä ainoastaan Tesla on livenä tätä virkeämpi.” Pätee vain, jos tarkoitetaan parin bändin suppeaa genreä. Yleisemminhän 80-luvun amerikkalaisyhtyeistä löytyy tusinoittain kovempia bändejä, nykyäänkin siis.
Mitä raamattuihin tulee: lopetusspiikissähän sanottiin, että raamattuja saa keikan jälkeen henkilökohtaisesti takahuoneesta.