1990-luvun Kallio-skene valtasi Kampin – Jimsonweed ja Spiha Tavastialla

Jimsonweed, Spiha – Tavastia, Helsinki, 6.1.2017

12.01.2017

Vuosina 1994–2003 toiminut Jimsonweed on näitä rockmaailman epäonnekkaita, jotka olisivat ansainneet huomattavasti suuremman suosion kuin lopulta saavuttivat. Varsinkin Helsingin musiikkipiireissä yhtyeellä oli merkittävä asema ja välillisiä vaikutuksia tarkastellessa voi hyvin perustein väittää, että monen ison pääkaupunkilaisbändin ura olisi saattanut olla erilainen ilman Jimsonweediä. Niin paljon sen perintö kuuluu myöhemmissä aikaansaannoksissa.

Ja kyllähän laulaja Suho Superstarin johtaman yhtyeen stoner-suuntaisen vyörytyksen voidaan sanoa olleen kansainvälisestikin vähintään etujoukoissa kulkevaa.

Toisaalta, taustalla on monesti epäonnen lisäksi myös omia toimia, jos menestystä ei tule. Jimsonweedin toiminta tuntui välillä olleen diplomaattisesti sanottuna epäorganisoitua ja yhtyeen uran päätöskin tapahtui lopulta hyvin epäselvissä olosuhteissa. Jälkeen jäi myös paljon julkaisematonta materiaalia.

Kulttuuritoimija Svart Records teki viime vuonna sankarityön ja julkaisi viimein Jimsonweedin vuonna 2002 äänitetyn Ghost Of Kopli -pitkäsoiton – muun muassa monivuotisen basistin Kimmo Aroluoman avustuksella. Levyn ilmestymistä juhlistettiin nyt käsittelyssä olevalla keikalla. Ja kyllähän Ride The Skyn kaltaisten kateissa olleiden helmibiisien julkaiseminen juhlan ansaitsikin.

Ensinnäkin oli hienoa havaita, ettei Jimsonweedin muisto ollut haalistunut, vaan Tavastia oli varsin täynnä ihmisiä. Suurin osa paikalla olleista vaikutti 1990-luvun Kallio-skenen veteraaneilta ja tämän jutun kuvaajan mukaan tunnelma oli ”kuin 2000-luvun alun baarikaverit olisivat järjestäneet luokkakokouksen”.

Illan aloitti samoista ympyröistä ponnistanut, erinäisin kokoonpanoin vuosituhannen vaihteessa vaikuttanut Spiha. Johtohahmo Henry Lee Roots ei ehkä nauti aivan niin tarunhohtoista mainetta kuin illan pääbändin laulaja, mutta hienosti mies tehtävänsä hoiti. Kukkoilua oli tarpeeksi ja Henryn äänessä on yhä samaa monipuolista voimaa, joka on ihastuttanut myös hänen toisessa bändissään Sonic Rootsissa. Uhoa ja romantiikkaa löytyy sopivassa suhteessa. Biisit irtosivat muultakin yhtyeeltä tiukassa kuosissa.

Jimsonweed soitti tiukasti sekin, vaikka välillä tuntui, että nyanssit peittyivät äänenpaineen alle. Toisaalta, keikan muistoja YouTubesta verestäessä samaa ongelmaa ei juuri havaitse, joten toimittajan sijoittumisellakin väärään kohtaan lavan reunaa saattoi olla osuutta asiaan.

Keikan alkupuolella sekä yleisön että yhtyeestä eritoten Suhon asennoituminen oli hieman tarkkaileva. Tätä korosti Suhon päässä pitkään pysynyt liiviasusteen huppu, jonka suojista mies tutkaili yleisilmapiiriä. Kolmosbiisi Any Of These Daysin myötä tunnelma alkoi vähitellen vapautua, vaikkakaan koko keikan aikana ei koskaan päästy varsinaisen riehaantumisen puolelle.

Lavan toinen tähti oli muun muassa Waltarissa ja Kreatorissa kunnostautunut Sami Yli-Sirniö, joka myös soittaa Ghost Of Koplilla. Hän ei ammattimiehen tavoin luottanut pelkkään maineeseensa, vaan soitti kappaleet paneutuen ja sävykkäästi.

Osassa biiseistä kuultiin toisessa kitarassa Road Crew -yhtyeestä (jälleen yksi tutustumisen arvoinen takavuosien pumppu) tuttua Aki Mäki-Kuhnaa, joka hänkin oli viime vuosituhannen lopulla pariin otteeseen osa Jimsonweedin jäsenistöä. Varsinkin ensialbumi Invisible Planin (1996) Build To Blow -kappaleen voimariffi hyötyi kahden kitaran taktiikasta.

Yli-Sirniö arveli ennen keikkaa Radio Rockin haastattelussa, ettei Jimsonweediä nähtäne tämän jälkeen enää lavalla. Kuuloni mukaan Suho kuitenkin huikkasi viimeisen biisin Before The Beginning loppuun epämääräisesti: ”Nähdään tänäkin vuonna.”

Pidämme siitä lupauksesta kiinni, kyllä tämä niin vakuuttava paluu oli.

Lisää luettavaa