Cannibal Corpse omisti Helsingin-keikkansa venäläisfaneille – Katso kuvagalleria!

Cannibal Corpse, Revocation, Aeon – Helsinki, Nosturi 15.10.2014

21.10.2014

Cannibal Corpsen Euroopan-kiertue käväisi Jyväskylän lisäksi Helsingin Nosturilla. Keskellä viikkoa olevat keikat eivät usein vedä salia täyteen, eikä poikkeusta tapahtunut yhden maailman tunnetuimpiin lukeutuvan death metal -jyrän kohdallakaan.

Cannibal Corpse (800x532)

Klubin ollessa vielä kohtalaisen tyhjillään, lämmittelijöistä ensimmäisenä lavalle nousi ruotsalainen Aeon. Muutamia alaikäisiä lukuunottamatta esiintymislavan edusta oli vasta puolillaan. Keikan loppua kohden väkeä alkoi olla katselemassa jo ihan mukavasti. Ensimmäistä kertaa Suomessa soittava bändi jaksoi hyvällä fiiliksellä loppuun asti.

Cannibal Corpse (532x800)

Revocationin ottaessa lavan haltuun jengiä oli laahustanut paikalle jo huomattavasti enemmän. Lämpötilan noustessa sisätiloissa tuntui myös, että säyseä yleisökin alkoi päästä pikkuhiljaa tunnelmaan. Jenkkibändin tuoreelta Deathless-albumilta saatiin kuulla maistiaisia ja laulaja-kitaristi David Davidson tuntui pursuavan energiaa yllin kyllin.

Cannibal Corpse (800x532)

Mitäpä tässä sen enempää lämmittelijöistä jaarittelemaan, sillä Cannibal Corpseahan Nosturiin oltiin tultu katsomaan. Aloituksen lähestyessä väki tiivistyi sangen äkkiä. Nuoremman ja vanhemman sukupolven kuuntelijakunta kerääntyi Cannibal-kannustushuutoja mylviväksi massaksi lavan eteen.

Cannibal Corpse (800x532)

Death metal -jätin esitys oli täynnä energiaa ja parhaiten yleisön haltuun ottanut keikka, jota olen bändiltä todistanut. Virtaa riitti maksimaaliseen esiintymiseen ja syynä lienee perutut Venäjän-kiertueen keikat. George ”Corpsegrinder” Fisher ilmoitti, että ilta omistetaan kolmelle fanille, jotka ovat saapuneet paikalle Venäjältä saakka. Hän myös pahoitteli kiertueen peruttuja keikkoja bändin puolesta. Arvostettava ele.

Cannibal Corpse (532x800)

Corpsegrinderin siipimutterimainen hiustenpieksentä on aina vertaansa vailla. Hän kehotti virnuillen yleisöä tekemään saman homman perässä, vaikka eivät siinä onnistuisikaan. Kovasta meiningistä huolimatta pikkulauantain väsynyt yleisö ei liikoja jaksanut riehua. Corpsegrinder sai jopa maanitella porukkaa lopettamaan pelkän seisoskelun. Muutamat selkeät klassikkobiisit saivat pitin pyörimään, kuten I Cum Blood ja Hammer Smashed Face. Vastikään ilmestyneeltä A Skeletal Domain -lätyltä kuultiin muun muassa Icepick Lobotomy ja Kill Or Become.

Alla vielä lisää kuvia:

Cannibal Corpse (800x532) (2)

Cannibal Corpse (532x800)

Revocation (800x532)

Revocation (800x532)

Revocation (532x800)

Revocation (532x800)

AEON (800x532)

AEON (532x800)

AEON (800x532)

AEON(800x532)

Lisää luettavaa