Do we want total war? Yes we want f****ng war! – Sabaton ja Accept Helsingissä

Sabaton, Accept, Twilight Force – 24.2.2017 Helsingin jäähalli

02.03.2017

Ennen kuin oli tätä arvostelua, tai edes yhtään siinä mainituista keikoista, oli tämän tekstin otsikko. Tuo mukaelma kotoisen Impaled Nazarenen julistuksesta kuvatkoot sitä musiikiltaan sotaisaa perjantaiehtoota, joka koettiin viime viikon perjantaina loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa.

Maailman sotahistorialla levynsä alati teemoittava ruotsalainen Sabaton ja uuden tulemisensa aikana asiaan enemmän perehtynyt saksalainen Accept saivat odottaa vuoroaan ennen tämänkertaista Helsingin-valloitustaan, kun illan starttasi länsinaapurimaan Twilight Force.

Yhteistä näille kolmelle bändille on melodisen metallimusiikin lisäksi myös levy-yhtiö Nuclear Blast. Twilight Forcen power metal ammentaa kuitenkin fantasiatarustosta ja olivatpa ukot verhonneet itsensä larppauskostyymeihin asiaansa alleviivatakseen. Viime vuonna mainion Heroes of Mighty Magicin ulostanut hurrikuusikko hoiti työnsä tyylipuhtaasti, joskin yllätyksettömästi.

Slotti oli tietysti vajaa ja käytössä olleen valoarsenaalin takia visuaalisesti köyhän puoleinen, mutta se ei ollut mitään pois näiden miekkosten soittotaidosta. Jo tässä vaiheessa melko runsaslukuinen yleisö palkitsi ryhmän kohtalaisin aplodein.

Menestyksen siemen itää jo, mutta paljon on Twilight Forcella vielä maileja edessä läpimurtoa ajatellen. Yksi avain siihen ovat tällaiset kiertueet sekä hyvät suhteet. Niiden luomisessa auttanee muun muassa se kuriositeetti, että Suomen-keikan jälkeen Twilight Force-rumpali De’Azsh astui headlinerin Sabatonin rumpupenkin taakse paikkaamaan osalla rundia isyyslomalle jäänyttä Hannes ”Floor Jansenin puoliso” Van Dahlia.

Sitten itse asiaan. Sanokaa vain vanhaksi hevipieruksi, mutta mielestäni oli jonkinmoinen vääryys, että Acceptin kaltainen metallipioneeri oli jäähallissa laitettu lämppärin saappaisiin. Ei sillä, että se nyt olisi timanttisessa livekunnossa olevan germaaniviisikon otteisiin mitenkään vaikuttanut.

Illan komein valoshow palveli raskaan rockin mestareita heidän pistellessään ilmoille täysinäisen Accept-hittikimaran. Restless and Wild, London Leatherboys, Princess of the Dawn, Metal Heart ja kumppanit soivat sulassa sovussa nykyisen vokalistin Mark Tornillon aikaisten Stampeden, Final Journeyn, Stalingradin ja Teutonic Terrorin kanssa.

Siis vielä kerran – Accept on nykyisellään aivan älyttömässä keikkaiskussa. Iltaa ei vesittänyt edes se, että bändin viimeisin kiinnitys, kitaristi Uwe Lulis, on livetilanteessa täydellinen statisti. Toisaalta haittaako tuo, koska herra komppaa taustalla muiden kielisoittajien, eli Wolf Hoffmanin ja Peter Baltesin räiskyvää esiintymistä ja yhteissoittoa. Pisteet myös nykyiselle Accept-pannuttaja Christopher Williamsille, jonka tarkkaa ja taidokasta soittoa on hienoa katsella.

Entäpä sitten Sabaton. Noh, hieno metallishow on parhaimmillaan mielettömän viihdyttävää ja pääesiintyjän aloittaessa täyteen pakkautunut jäähalli sai sankareiltaan mitä halusi: täyslaidallisen Sabaton-anthemeja käytännössä koko uran mitalta.

Yhtyeen yhdeksättä pitkäsoittoa The Last Stand (2016) markkinoiva kiertue toitotti kansalle myös tuoreita kappaleita, jotka eivät levyllä oikein säväyttäneet, mutta ilmeisesti biisit on ruuvattu nimenomaan livetilannetta varten. Rallien teho oli perjantain perusteella kokonaan toisenlainen. Siinä missä Acceptkin myös Sabaton soundasi koko ehtoon ajan hyvältä, myös lavan sivukatsomoon. Edellisiin keikkoihin verrattuna bändi oli riisunut shown muuta ohjelmaa ja korvannut sen musiikilla, mikä on pääsääntöisesti aina järkiliike.

Helsingissä Sabaton osoitti kaikin puolin kuuluvansa selkeästi jäähalliluokkaan. Henkilökohtaisena mielipiteenä tosin ihmettelen musiikilliselta näkökulmalta, että miksi.

Se, että bändin runsasmelodinen ja asenneriffinen metalli ei minuun täysin uppoa, on pelkästään oma ongelmani, Sitä paitsi täyteen myydylle areenakatsomolle on paha väittää tällaisessa asiassa vastaan.

Jotain yhtye on kuitenkin tehnyt kunnolla oikein sen perusteella, mitä on toistakymmentä vuotta katsonut sivusta sen kipuamista genren mestaruussarjaan. Ainakin bändijohtaja, elohiirenä pitkin lavaa kirmaava basisti Pär Sundström osaa valita – ja tarvittaessa vaihtaa soittajistonsa – oikein. Sarjakuvamainen keulahahmo Joakim Brodén, äärimmäisen tyylikkäästi ja varioiden paukuttava rumpali Hannes Van Dahl, hangonkeksinä alati hymyilevä kitaristi Chris Rörland sekä Sabatonin uusin tulokas, nuori leijonaharjainen kitarasankari Tommy Johansson tekevät musiikin ohella Sabatonista nimenomaan jäähalli-Sabatonin.

Sabaton

Accept

Twilight Force

Lisää luettavaa