Häh, pelkästään hyvää sanottavaa? Tamperelainen festaritulokas South Park hurmasi kriitikon – Lue raportti, katso komea kuvagalleria!

Live: Radio City South Park – Tampereen Eteläpuisto, 6.–7.6.2014

Sauna Open Airin paikan Tampereen festivaalikesän avaajana perineestä Radio City South Parkista ei löydä muutama päivä tapahtuman jälkeen kuin pelkästään hyvää sanottavaa.

Ensinnäkin, festivaalin sijoittaminen Saunastakin tuttuun Eteläpuistoon oli loistoveto. Viime vuoden löylyttelyt Ratinan betonibunkkerissa eivät jättäneet itsestään mairittelevaa makua. Eteläpuiston vehreä ja vesistönläheinen alue on sen sijaan kuin tehty rockbakkanaaleihin.

01-SouthPark622px-140606

Toiseksi, festarilavojen ynnä muiden tarpeellisten rakennelmien sijoittelu toimi. Päälava oli samassa hyvässä paikassa kuin Saunan aikaan. Lentokonehangaarin kokoiseksi telttahalliksi verhoiltu kakkoslava oli entisen ns. kenttäkatsomon toisella sivulla, mutta sijoittelultaan sopivasti sellainen, että sieltä saattoi katsastaa sateensuojassa myös päälavan akteja, jopa ilman liimaavaa ahtautta. Taivaan alla ollut anniskelualue oli tilava ja näkyvyys päälavalle halutessaan esteetön.

Ruoka- ja merkkukojut olivat omassa ryhmässään jo pääportin tuntumassa, missä saattoi käydä rauhassa festariostoksilla ja murkinoimassa. Ja tarjolla olikin festarievääksi varsin laadukkaita kala- ja kanavaihtoehtoja iänikuisten alimitoitettujen ja ylihintaisten pyttäriroiskaisujen sijaan. Tosin sama ei valitettavasti pätenyt mallasjuomatiskillä. Näin jälkeenpäin tiliotetta tarkastaessa kipuraja virvokehintojen suhteen näyttää ylittyneen.

02-SouthPark622px-140606

Kaikkein tärkein onnistuneen South Park -viikonvaihteen tekijä oli tietysti tapahtuman bändirosteri, jonka keikoista poimintoja seuraavassa.

Viikonlopun iltapäivien ilmatieteellisenä teemana oli sade. Esteri onnistui pidättelemään vesiään telttalavalla aloittaneen, ammattitaidolla melodisoineen Dreamtalen kolmivarttisen ajan, mutta repesi juurikin sopivasti ja kaatamalla helsinkiläisen glam rock -komeetan Santa Cruzin pörhelöiden ja taivasalle uskaltautuneen possen niskaan. Tästäkös SC-nelikko energisöityi entisestään ja täräytti menemään sitäkin äkäisemmin lanseeraten samalla yleisön iloksi Immortal-johdannaisen ”fuck the rain” -huudahduksen asiaan kuuluvine käsimerkkeineen kaikkineen. Santa Cruzilla ei ole katalogissaan mitään kickstartmyhearteja tai youthgonewildejä, mutta yhden täyspitkän ja parin ep:n levytykselliseen uraan mahtuu jo tukullinen hyviä keikkabiisejä. Yhtye on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana isojen lavojen varmaksi ja taidokkaaksi esiintyjäksi poseerauksia ja muita stadionmaneereita myöten. Klassisen isoa ja reilusti pöyhkeää.

03-SouthPark622px-140606

Seuraavaksi telttalavalla raskastellut Doom Unit on laimennut omissa kirjoissani jo aikoja sitten hissimusan esittäjän asemaan. Yhtään sen parempi ei ollut päälavan Sparzanzakaan, jonka riffiorientoituneessa paahdossa ei ole nykyisin minkäänlaista särmää tai kutkuttavaa vaarantunnetta. Bändi oli toki Eteläpuistossa oikeinkin ammattitaitoinen, mutta myös täysin yllätyksetön ja mielikuvitukseton. Sen huomasi yleisöstäkin, joka lähti agitoitaessa mukaan yhteistaputuksiin, mutta ei paljon muuta. Pisteet kuitenkin vokalisti Fredrik Weilebylle, joka muisti onnitella Suomea voitetusta lätkähopeasta.

Sonata Arctica oli päälavalla toinen samanlainen perusfestarijyrä, joskin fanipojan näkökulmasta settiä oli varsin antoisaa heilata mukana. Tuoreimman ja oikeinkin mainion Pariah’s Childin biiseistä avausraita Wolves Die Young toimii levyn avaajana, mutta on varsinkin festarisetin startterina auttamattoman laiska. Toisaalta Tampereella löytyi hiukan ylimääräistäkin vauhtia bändin alkupään tuotannon Kingdom for a Heartista ja Wolf & Ravenistä.

04-SouthPark622px-140606

Pikkulavalla illan päättänyt, keikan aikana useampiakin soittoniekkoja lavalle roudannut Pantera-tribuutti Dimebag Beyond Forever toimi konseptinsa kanssa tällaisessa paikassa niin kuin vain voi. Hevimmän kaverin jalka alkaa vipattaa pakostakin, kun asiansa osaavat ukkelit pudottelevat Dominationin, Cowboys from Hellin ja Walkin tapaisia metallihittejä Suomen suvessa. Jokseenkin täydellistä.

Perjantain positiivisin yllättäjä oli pääesiintyjä Skid Row. Härmä on newjerseyläisbändille melkoisen tuntematon temmellyskenttä, vaikka sille on riittänyt täälläkin aina sukseeta. Yllätys oli tosiaankin se, että Skid Row vuonna 2014 ei ole nolo nostalgiayritelmä vaan verevä rockvasara, joka vetää leiviskänsä rautaisella ammattitaidolla. Vuonna 1999 bändin legendaarisen solistin Sebastian Bachin korvannut Johnny Solinger on mies paikallaan, joskin hänen aikanaan Skid Row ei ole yltänyt lähellekään niitä sävellyksellisiä ansioita kuin Bachin päivinä.

05-SouthPark622px-140607

Eteläpuistossa riitti mainiosti, että bändi päräytti 18 and Lifen, I Remember Youn, Piece of Men, Monkey Businessin, Slave to the Grindin ja – tietysti – Youth Gone Wildin kaiken sen perushutun sekaan. Se tosin on sanottava, että mitään ihokarvoja nostattavaa, aukottoman aitoa nostalgiaeuforiaa bändi ei saanut ainakaan minussa aikaan. Liekö johtunut siitä bachittomuudesta…

Kotoisella Battle Beastillä oli lauantain päälavan avauksessa edessään sama vesisateen värittämä työmaa kuin Santa Cruzilla edellispäivänä. Taitava melodisen perushevin ryhmä takoi kuitenkin upeaäänisen laulajansa Noora Louhimon johdolla kahden albuminsa idioottivarmasta materiaalista setin, jota oli ilo katsella ja kuunnella koleassakin kelissä.

07-SouthPark622px-140607

Nuori ja nälkäinen thrashkomeetta, jyväskyläläinen Lost Society otti Telttalavalla yleisönsä tavalla, jota ei voinut seurata kuin iloisella mielellä, hymyssä suin. Vuosi sitten Ratinassa Sauna Open Airin pikkulavalla mentiin vielä jokseenkin etukenoisella ylidraivilla, mutta Eteläpuistossa oli läsnä se sama varmaotteinen ja itseluottamusta uhkuva meininki, jonka lastentaudeista selvinnyt, uransa alkutaivalta edelleen kulkeva hevibändi suinkin voi omata. Setissä kuultiin viljalti debyyttilevy Fast Loud Deathin ralleja, mikä positiiviseksi seikaksi luettakoon, sillä bändin tuorein Terror Hungry ei ole ainakaan tässä osoitteessa sävellystensä puolesta täysin vakuuttanut.

Reckless Love oli päälavalla konseptinsa puolesta elementissään. Yhtye soittaa hyvin ja näyttää hyvältä, mutta Eteläpuiston-vedosta paistoi kaikkinensa läpi tietty tuotettu, kliininen muovisuus, josta puuttui se kaikkein mehukkain hurmos ja yllätyksellisyys. Bändin setti painottui, aivan oikein, viimeisimpään Spirit-levyyn (2013), joka ei kuitenkaan pärjää musiikillisten koukkujen puolesta kahdelle ensimmäiselle albumille. Eteläpuiston-keikka kääntyi kuitenkin plussan puolelle silkan puhtaan työnteon ansiosta.

08-SouthPark622px-140607

Telttalavan seuraava esiintyjä, ruotsalainen Shining oli selkeästi väärillä festareilla, minkä huomasi jo lavanedustan väljästä yleisömäärästä. Soiton ja esiintymisen puolesta bändiä ei käy moittiminen, mutta hauskanpitoon varautuneelle soittolistaposselle on turha tarjoilla kolmea vartillista mustaa metallia.

Viikonlopun suurin yllättäjä oli ehdottomasti niin ikään länsinaapurista tuleva, suomalaiselle festariyleisölle aiemmin tuntematon hard rock -partio H.E.A.T. Bändi repi soittotaidoillaan ja viihdyttävyydellään Eteläpuiston totaalisen banaaneiksi. Bändin kappaleet eivät ole genreen nähden sieltä helpoimmasta päästä, mutta koko setin kestänyt silmiinpistävä hyväntuulisuus ja laulaja Erik Grönwallin sähköjänisorientoitunut esiintyminen vetosivat ja saivat tanssimaan mukana. Ainoa harmituksen paikka keikassa oli, että bändi jätti soittamatta suurimman hittinsä, Ruotsin Euroviisu-karsinnoissakin aikoinaan hyvin pärjänneen 1000 Milesin. Tampereen-veto saattaa kuitenkin jatkossa muodostua läpimurtavaksi tekijäksi Upplands Väsbyn nuorille miehille.

09-SouthPark622px-140607

South Parkin kliimaksi rakentui käytännössä kolmen viimeisen esiintyjän varaan. Hitinnälkäinen yleisö antautui ensimmäisenä shock rock -legenda W.A.S.P:lle, jonka setti koostui pääasiassa niistä samoista puhkikuluneista anthemeista, joita yhtye on veivannut keikoillaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tosin, moni bändi ottaisi katalogiinsa mieluusti Wild Childin, L.O.V.E. Machinen, I Wanna be Somebodyn, The Idolin ja Blind in Texasin kaltaisia täsmäiskuja, joita Eteläpuistossakin kuultiin. W.A.S.P. ei yllätä livenä enää mitenkään eikä maestro Blackie Lawlessin äänikään ole nuoruuden päivien iskussa, mutta Tampereella bändi oli silti tasan oikeassa paikassa.

10-SouthPark622px-140607

Loppuillan kovinta musiikillista herkkua tarjoiltiin telttalavalla, missä harvakseltaan keikkaileva Brother Firetribe naputteli ässäsyöttöjä antaumuksella hurmokseen osallistuneen, runsaslukuisen yleisön vastaanotettaviksi. Vähäinen keikkamäärä ei näkynyt bändin otteissa tippaakaan, vaan Keravan kollit pelasivat sulavasti läpi reilusti mutta ansaitusti yliajalle livenneen kaksitoistabiisisensä. Tuoreimman Diamond in the Firepit -albumin rallit taipuivat Love is Not Enoughia, Hanging by a Threadiä, Trail of Tearsiä ja For Better or for Worsea myöten vanhemman ja hyväksi havaitun materiaalin lomaan. Ainakin tämän keikan perusteella Brother Firetribelle olisi Suomessa suurempikin tilaus.

Yli 8000:n kävijämäärän keränneen ja mitä ilmeisemmin ensi suvena jatkoa saavan Radio City South Parkin sinetöi Europe, tuo vanhan mantereen ehkäpä nimekkäin aikuisorientoituneemman hard rockin lipunkantaja. Bändi on kaikin puolin vetreä veteraani, joka tosin onnistui vain puolittain esitetyn ohjelmiston näkökulmasta. Bluessävytteisemmäksi ja kitaravetoisemmaksi musiikiltaan viime vuosina ruvenneelle ruotsalaisviisikolle on toki nostettava hattua taiteellisen kunnianhimon alleviivaamisesta, kun se sisällyttää festareillakin settiinsä viljalti näitä uuden agendansa mukaisia sävellyksiä. Tällaisessa paikassa ja tällaisen yleisön edessä ei olisi kuitenkaan ollut häpeällistä vetää täyttä hittiparaatia, semminkin, kun bändi ei ravaa Suomessa alituiseen. Vaan saatiinhan sitä kuitenkin Superstitious, Carrie, Girl from Lebanon, Sign of Times, Rock the Night ja tietysti yksinoikeutetusti The Final Countdown, jonka päätteeksi oli hyvä astella hyvillä mielin Tampereen yöhön

12-SouthPark622px-140607

Bonussektori: Mikäli massaystävällisemmän ja kepoisemman hevitarjonnan South Park jätti molempina ehtoina metallinälkäisen sielun täyttämättä, tapahtuman virallisen (ja bändittömän) jatkoklubin sijaan saattoi suunnata kulkunsa perjantaina YO-talon Tampere D-day -iltaan, missä räimivät maukkaasti ja painokkaasti Corpsessed, Shrapnel Storm ja Pain Confessor. Lauantain ehkä kovin meno oli lopulta piskuisessa O´hara’s Freehouse -irkkupubissa, jossa raikasi perinteisempi hevi. Etenkin mikkeliläisen Lord Fistin yltäkylläisen raakaa energiaa huokunut veto oli kuumassa ja hien katkuisessa keikkatilassa mitä mainioin!

Katso alta Mikko Pylkön South Park -kuvagalleria: