Hevirock-friikille kesän must-homma! – Eteläpuistossa vietettiin lähes täydellinen Sauna Classic

Ai että! En nyt haluaisi tämän kuulostavan yli-imelältä, mutta jos festareilla a) sijainti on täydellinen, b) musakattaus mitä vain toivoa voi, c) keli kesäisen aurinkoinen ja d) puitteet muutenkin kohdillaan, niin voiko rock-tapahtumaa kehua liikaa?

Öh, nimittäin, Tampereen Eteläpuistossa toista kertaa järjestetty metalliaiheinen puutarhajuhla Sauna Classic oli kyllä kaikkea edellä mainittua, siis ainakin melodisesta heavy rockista diggailevalle ja vesistönläheisiä puisto-olosuhteita suosivalle kesämiehelle. Kuten me kaikki saman lajin hemmot ja hemmottaret sen jo viime vuonna totesimme, tapahtuma on juuri sopivan pieni ja juuri oikealla konseptilla toteutettu, että sitä osaa varsinkin varttuneempi festarikävijä arvostaa.

Etunenässä on tietysti musiikki, pääasiassa melodinen metalli, jonka kotoisia kärkinimiä Sauna Classic ansiokkaasti suosii ja jotka eivät yleisöä ainakaan petä. Eivät tälläkään kertaa, sillä jokainen tapahtumassa esiintynyt yhtye, järjestyksessä Block Buster, Jari Tiura, Kilpi, Battle Beast, Dreamtale, Thunderstone, Beast in Black, Peer Günt, Uriah Heep sekä puistolavan cover- ja tribuutti-yhtyeet täyttivät paikkansa omalla ammattitaidollaan ja laadullaan. Tästä kaikesta osalliseksi pääsee alla olevin päiväkohtaisten kirjallisten poimintojen ja koko tapahtuman kattavan kuvakavalkadin kera. Tehkääpä hyvin:

Perjantai:

• Vahvimman vaikutuksen tekivät:

– Molempina päivänä kaikkien festaribändien laulajat. Puhtaasti lauletussa hevissä osaava vokalisti on tietysti elinehto, mutta kun saman viikonlopun aikana lauteilla kuullaan Jari Tiuraa, Taage Laihoa, Noora Louhimoa, Erkki Seppästä, Pasi Rantasta, Yannis Papadopoulosta ja Bernie Shaw’ta niin ei homma jää ainakaan ammattitaidosta kiinni.

– Päälavan bändeistä uuden soolomateriaalinsa ja parin mehevän coverin (Doctor Doctor, Here I Go Again, Rainbow in the Dark) kanssa viuhtonut Jari Tiura sekä etenkin 15 vuotta aktiivisesti levyttänyt ja keikkaillut turkulainen Kilpi. Yhtye suosi settilistallaan oikeutetusti Sähkönsinistä Sinfoniaa -debyyttinsä kappaleita ja räimi yhden viikonlopun täysipainoisemmista keikoista.

– Coverlavan jyväskyläläinen Mötherhead, joka tributoi setillisen vanhempaa Motörheadia. Viikonlopun aidoin ja asialleen omistautunein lainabändi, joka soitti hyvin ja näytti hyvältä. Yhtyeen basisti-laulaja Pete Moottoripää oli kuin ilmetty Lemmy Kilminster panosvöineen kaikkineen.

• Jäi hampaankoloon:

– Battle Beast. Isoja onnistumisia, mutta myös isoja muutoksia tällä vuosikymmenellä kokenut yhtye täytti kyllä huippubiiseineen paikkansa perjantain finaalissa, mutta jos ja kun nyt sitä pakosti vertaa tyylillisesti samanlaiseen, perustajajäsenensä Anton Kabasen nykyiseen Beast in Blackiin, niin Battle Beast oli ainakin Eteläpuistossa ennemmin pannukakku- kuin kohokas-osastoa. Toki kuusikko veti osansa ammattitaidolla, mutta ei siinä sellaista kiimaa ja vaaran tuntua ollut kuin pitäisi olla.

– Coverlavalla festarit aloittanut, itselleni nimettömäksi jäänyt yhtye, joka soitti setillisen DIO-lainoja vähän sinne päin.

Lauantai:

• Vahvimman vaikutuksen tekivät:

– Päälavan bändit kaikkinensa. Esimerkiksi Dreamtalea harvemmin näkee keikoilla, mutta voi morjens sitä power metal -osaamista, mikä bändistä missä tahansa tilanteessa huokuu. Ja vaikka kello on kolme iltapäivällä, niin homma rullaa kuin karkuun päässyt veturi alamäessä. Samat sanat Thunderstonesta. Apokalypsin veteraanien soitannollinen laatutaso pitää vuodesta ja keikasta toiseen.

Erikseen maininnan ansaitsevat myös Peer Günt ja keulamiehensä Timo Nikki. Henkilökohtaisesti en ole jaksanut seurata lapsuuden suosikkini otteita enää sen jälkeen, kun herrat Kettula ja Erkinharju poistuivat rivistä. Ei sillä, että nyky-Günt olisi jotenkin huono, mutta minulle se ei ole enää se sama asia.

Näin Eteläpuistossa yhtyeen nyt kolmannen kerran sitten evoluutionsa viimeisimmän käänteen – ja hyvä, että näin. Bändin settilista oli rautaa (Bad Boys Are Here, Backseat, Fuck the Jazz, Years on the Road, I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star, Bartender – siis kaikki hitit) ja soittamisen ilo välittyi villisti heiluneesta herra Nikkistä ihan alueen takareunaan saakka. Voi mahoton sitä hyvää mieltä!

– Cover-lavan Powerless-trio. Miehistö, eli Marco Hietala, J-P leppäluoto ja Ari Koivunen, oli toki tuttu ennalta, mutta konsepti ei. Kolmikko oli treenannut soittonsa rentoon mutta priimaan kuntoon. Etenkin Koivusen leiviskä rumpujen takana ansaitsee erikoismaininnan.

Sitten tietysti settilista ei pelkästään niin ennalta-arvattavine valintoineen ja sovituksineen. Toimivat muuten tulkinnat Metallican Nothing Else Mattersista, Eagle-Eye Cherryn Save Tonightista, Thin Lizzyn Jailbreakista ja DIO:n Holy Diverista.

• Jäi hampaankoloon:

– Thunderstonen settilista. Ei lähtenyt henkilökohtaisesti kuten aiemmilla kerroilla, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni ja yleisö tiesi varmasti paremmin.

– Festariyleisössä olleet uskaliaat uimarit. Eihän se toki ihme ole, että helteinen sää houkuttelee kastautumaan viereiseen Pyhäjärveen, mutta toivottavasti kaikki vuoden päästä muistavat, että se idyllinen rantanäköala saattaa jatkossa olla aidattu, jos ohjeistusta ei uskota.

Koko viikonloppu:

Villeimmin viihdyttivät:

– Peer Günt, Beast in Black ja pääesiintyjä, brittiveteraani Uriah Heep. Viimeksi mainittu sinetöi tapahtuman onnistuneesti ja näytti ensimmäisestä soinnusta, miten raskaan rockin pioneeribändi vetää maailmanluokan ammattitaidolla, vaikka ollaan vain puistobileissä Tampereella.

Viikonlopun jyrkin oli:

– Puistolavan hevikaraoke. Perjantailta mieleen jäi eräs tulkinta Europen The Final Countdownista. En nähnyt, kuka sen lauloi, mutta äänialasta päätellen olisi voinut olla Jyrki69. Lauantaina loppuillasta kuultua versiointia AC/DC:n Highway to Hellista en myöskään unohda ihan heti. Malliesimerkki tulkinnasta, jossa solisti ja bändi voivat olla samassa biisissä niinkin eri kohdissa yhtä aikaa.

Ihmisistä nostaisin ylitse muiden hänet:

– Taage Laiho. Mies veti perjantaina täyden Kilpi-setin. Lauantaina hän nousi puistolavalle Charlies Family -yhtyeen kanssa vetäen täyden setin Ozzy-lainoja. Päälle päätteksi ukko vielä sinetöi festariviikonlopun cover-keikalla Jack the Rooster -baarin myöhäisillassa.

Viikonlopun Suoritus Isolla Ässällä oli:

– Jos nyt joku on vielä erikseen nostettava, niin olkoon se tämän hetken kuumin suomalaisen metallin vientiyhtye Beast in Black. Kovasti ennen tätä ja tämän jälkeenkin kiertävä yhtye oli aivan hillittömässä tikissä. Se keräsi ansaitusti myös tapahtuman aktiivisimman yleisön.

Festarikokemuksesta jäi käteen:

– Hyvä mieli. Perustelut edellä. Toivottavasti tämä tapahtuma jatkaa myös tulevina vuosina. Genre-friikille kesän must-homma!

Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast