Iron Maiden ja kotimainen Ranger soittivat Lontoossa – olimme paikalla todistamassa näitä metallin juhlia!

Ranger – 29.5.2017 Lontoo, The Devonshire Arms

Kuva: Jaakko Silvast

Lontoo, tuo eurooppalaisen popkulttuurin merkittävimpiä yksittäisiä metropoleja, jossa raskaalla rockmusiikillakin on aina ollut sijansa. Vaikka ns. työläiskaupungista ei voida puhuakaan, myös metalli elää ja voi hyvin Englannin pääkallopaikalla.

Otetaan hyppäys otsikkoa kahta iltaa aiemmaksi, kun Lontoon North Greenwichin mahtavalla O2-areenalla konsertoi legendaarisimmista legendaarisin brittiheavy-yhtye Iron Maiden. Ryhmä jauhaa jo kolmatta vuotta viimeisimmän levynsä The Book of Souls -maailmankiertuetta, jonka Euroopan-legin viimeiset keikat Maiden jymisteli kotimaansa kamaralla.

Ennalta suurin huomio Lontoossa keskittyi kuitenkin ulkomusiikillisiin seikkoihin ja areenan turvatoimiin, sillä alkuviikosta Machesterin Manchester Arenalla nähtiin yli 20 ihmishenkeä vaatinut terrori-isku yhdysvaltalaisen pop-artisti Ariana Granden keikan päätteeksi. Iron Maidenin management ilmoitti iskun jälkeen, että jäljellä olevia kolmea keikkaa Cardiffissa ja Lontoossa ei peruta.

Täten turvatoimet O2:lla olivat Pentagon-luokkaa, joten itse areenalla tuskin oli pelkoa uudesta iskusta. Enemmän sitä taisi olla paikan ulkopuolella, varsinkin pois lähtiessä tuhansien ihmisten kiiruhtaessa viereisen metroaseman rullaportaita alaspäin.

Itse ilta sujui pääbändin puolesta mainiosti. Iron Maiden yllätti tällä vuosikymmenellä ties monennenko kerran ja osoitti, että yhtyeen jäsenten ikä ei näy lavalla oikeastaan mitenkään. The Book of Souls -kiertueella näkemistäni kolmesta keikasta Lontoon-veto oli ehdottomasti paras, tosin se oli myös ainoa todistamani hallikeikka. Soitto kulki kuin öljyttynä ja erityisesti solisti Bruce Dickinsonin ääni toimi todella hienosti.

Hieman erikoisemman tästä keikasta teki kaksi asiaa. Itse setin aikana lavalla ei aikaisemmasta poiketen nähty ympäriinsä heiluvaa robotti-Eddietä – ainoastaan loppusetissä bändin taakse kohosi suuri ilmatäytteinen ”The Head”. Toinen oli bändin keikkabravuureihin käytännössä koko sen uran ajan kuulunut The Number of the Beast -levyn (1982) Hallowed be Thy Name, jonka Iron Maiden pudotti setistään plagiaattisyytösten takia ennen tämän kevään rundia.

Sen tilalla, setissä jo kolmantena biisinä yhtye tempaisi alkuvuosiensa Wrathchild-hitin, joka on edellisen kerran kuultu yhtyeen keikoilla vuonna 2014. Tämä on yksi niistä veisuista, missä Maiden-miekkosten henkilökohtaiset mittarilukemat näkyvät kultavuosia selkeästi hitaampana tempona, mutta hyvinhän tuo vanhasta muistista kulki.

Toinen settilistamuutos esimerkiksi viime kesäiseen Hämeenlinnan-keikkaan oli uuden The Book of Souls -levyn Tears of a Clown -rallin korvaaminen niin ikään uudemmalla The Great Unknown:lla.

Nelikymppisen ja maailmanlaajuisesti menestyneen brittiheavyn veteraanin keikka oli puitteiltaan kuitenkin kaukana siitä, mitä koettiin kahta ehtoota myöhemmin Lontoon metalliystävällisimmässä kaupunginosassa Camdenissa. Paikallisen The Devonshire Arms -pubin, tuttavallisemmin The Dev:n lauteilla nähtiin niin sikäläistä kuin suomalaistakin metallitulevaisuutta.

En suoraan sanoen ole koskaan aikaisemmin käynyt ihan kirjaimellisestikin niin hikisellä heavyklubilla mitä The Dev on. Parempaa puoliskoa paikka suorastaan hirvitti, lähinnä hajun ja sisälämpötilan takia, mutta mukaan sovittiin ja sehän se oli pääasia. Illan polkaisi käyntiin jo hyvissä ajoin manchesterilainen Aggressive Perfector, jonka speed metal oli sinällään pätevää, joskin melko ilmeetöntä. Vauhtia riitti, tarkkuutta hiukan vähemmän, mutta hienosti bändi klaarasi reilun puolituntisensa. Musiikkinsa ei juurikaan tunteita nostattanut. Hiukan suurempi melodisuusaste olisi bändille avuksi, samoin toinen kitaristi.

Suomalaisittain ilta ei olisi voinut sujua paremmin. Helsinkiläinen, vuoden 2016 lopulla kakkoslevynsä Speed & Violence julkinut Ranger sai ainakin allekirjoittaneen, ehkä muukin yleisö mukaan lukien, tuntemaan hetkisen samanlaista hurmosta, mitä esimerkiksi Iron Maiden on 1970-luvun lopulla Lontoon Ruskin Armsissa saanut yleisössä varmasti aikaiseksi.

Juurihevi- ja speed metal -keitostaan aiemminkin Camdenissa tarjoillut ja täten jo nimeä luonut Ranger vetäisi lavan edustan täyteen moshaavia metalliukkoja ja -akkoja. Yhtye oli selkeästi treenannut hyvin ennen meneillään olevaa Euroopan-rundiaan, sillä paikoin ylikierroksilla paukkuneista biisitempoista huolimatta nelikko Dimi, Mikael, Ville ja Miko sai toimitettua homman kunniakkaasti lähdöstä maaliin ihan jokaisen veisun osalta.

Bändi pisti lavalla parastaan varsinkin kahden viimeksi mainitun herran osalta, jotka soittivat ja riehuivat niin paljon kuin se instrumenttiensa varressa oli mahdollista. Erityismaininta Mikolle aivan käsittämättömän nopeasta mutta samalla tarkasta rumputulesta. Miehen meininkiä ihmetteli keikan jälkeen useampikin yleisön edustajista.

Tuoreita biisejä Ranger veti setissään oikeastaan vain Speed & Violencen ja Lethal Forcen verran, mitä ovatkin viimeisimmän levynsä parhaimmistoa. Lontoossa bändi luotti paljolti The Knights of Darkness -ep:nsä materiaaliin, mistä löytyvät edelleenkin Rangerin tuotannon kruununjalokivet – ainakin näin kertosäediggarin näkökulmasta. Ranger, Supreme Evil ja Touch of Death eivät takuulla jättäneet kylmäksi ketään.

Mikäli kiinnostaa, Rangerin facebookista löytyy yhtyeen Euroopan-matkan varrelta taltioituja livepätkiä. Kylmät väreet ja niin poispäin.