Ei ihan korpikuusen kannon alla, mutta kivisen vanhan teollisuusrakennuksen sisuksissa oli hevimörrimöykyllä melkoinen kolo ja olo lokakuun viimeisenä viikonvaihteena Helsingin Vallilassa.
Ääniwalli-klubilla juhlittiin ensimmäistä Heavy Metal Cauldron -tapahtumaa, joka kokosi kahtena iltana komean kattauksen väärentämätöntä ja juurevaa käppäheviä samojen seinien sisäpuolelle.
Tarjolla oli monenmoista heavy-, speed-, thrash-, death-, ja black-herkkua ihan uutta mannerta myöten – etunenässä lajilegendat, kanadalainen speed metal -reliikki Exciter ja brittiläinen juuribläkykolmikko Venom Inc.
Tunnelmia viikonlopusta alla olevasta kuvagalleriasta sekä yhteenvetona tästä:
Nyrkki ylös:
– Perjantai-illan pääesiintyjä Venom Inc. Ei puhettakaan, että tämä tai lauantai-illan päättänyt Exciter olisi raahattu Helsinkiin saakka pelkän nimen vuoksi. Perjantaina se toinen Venom – siis Venom Inc. – kahden alkuperäisjäsenen eli kitaristi Mantasin ja rumpali Abaddonin johdolla tykitti runsasvauhtisen setin vanhoja Venom-klassikoita keikan aloittaneista Welcome to Hellistä ja Live Like an Angelista sen muun muassa päättäneisiin Countess Bathoryyn, In League with Sataniin ja Bloodlustiin. En tiedä tästä nykyisestä varsinaisesta Venomista, mutta tämä monenkin mielestä alkuperäistä aidompi Venom Inc. soitti tiukasti ja otti yleisönsä – siinä missä yleisö otti bändin. Täyttä kiimaa ja saatanallista säettä kaikki puolitoista tuntia. Kaiken lisäksi Venom Inc. tekee myös omaa uutta materiaalia, joten siitäkin syystä tämä joukkio on ennemmin minunkin valintani.
– Lauantai-illan pääesiintyjä Exciter. Jos oli Venom Inc. kova, niin ottawalaistrio oli vieläkin kovempi. Ensi kerta Suomessa alkuperäiskokoonpanolla, ja ei voi kuin ihmetellä, että miksi vasta nyt. Yhtye soitti pirun hyvin, kiitos tämän vuoden aikaisempien vetojen, vaikka pistokeikalle härmään tulikin. Kitaristi John Ricci, rumpali-laulaja Dan Beehler ja basisti Allan Johnsson myös paiskoivat rautaiset henkilökohtaiset suoritukset ja pistivät peliin jotakuinkin kaikki ne maneerit, joita speed metal -pioneereilta on lupa odottaakin. I’m the Beast, Violence & Force, Heavy Metal Maniac, Long Live the Loud ja illan päättänyt Pounding Metal muun muassa, ja homma oli selvä. Kuka meni banaaneiksi, kuka pähkinöiksi, mutta Exciterin keikan jälkeen noin kello 22.40 Ääniwallin yleisössä olo oli likimain kaikkensa antanut.
– Ranger. Ei ollut Helsingin pojilla helppoa, kun joutuivat Exciterin lentoaikataulumuutosten vuoksi hyppäämään lauteille heti omien sankareidensa jälkeen. Väitän, että kukaan muu tapahtuman esiintyjistä ei olisi tiukassa paikassa paremmin voinut onnistuakaan, sillä Ranger hanskasi slotin suvereenisti ja tulitti täysillä oman 40-minuuttisensa. Kyseessä oli myös yhtyeessä viime vuodet kitaroineen Mikael ”Schenker” Haaviston viimeinen Ranger-keikka. Sen mies vetäisi samalla pieteetillä mitä aikaisemmatkin, vaikka myönsi ennen keikkaa pitkästä aikaa jännittäneensä. En ihmettele. Onnea ukolle jatkossa, mitä ikinä keksiikin.
– Bonehunter, Obscure Burial, Merciless, Fyrecross ja Rapid. Heavy Metal Cauldronin rosterista ei löytynyt yhtään varsinaista hutia, mutta edellä luetellut suomalais-, ruotsalais- ja kreikkalaisyhtyeet esiintyivät yllä mainittujen lisäksi kaikista pirteimmin. Niistä jokainen oli vieläpä allekirjoittaneelle entuudestaan tuntemattomia, joka sekin lisäsi omaa iloa löytää uutta, hyvää perinnemetallia genren sekä tummemmasta että nopeammasta laidasta. Ylipäätään kaikista tarjolla olleista orkestereista jäi parhaiten mieleen tässä karsinassa muutenkin valloilla oleva aito ja pyyteetön tekemisen meininki, joka ei ole pelkkää poseerausta vaan sitäkin enemmän tiukkaa asiaa.
– Heavy Metal Cauldron -organisaattori Tomi Mäenpää. Ilman mitään kieliä tai perseitä iso hatunnosto tällaisesta metallikansalaisaktiivisuudesta. Riskillä pystyyn laitettu kunnon ug-hevitapahtuma, jossa tarkka taiteellinen visio tuo lopulta onnistuneen lopputuloksen, ei luonnistu kaikilta. Ensi vuonna sitten uudestaan?!
Nyrkki alas:
– Ääniwallin valaistus. Täytyy myöntää, että perjantaina jokseenkin haastava ja pelkästään hailakan punainen lavavalaistus meinasi tehdä valokuvaamisesta melkoisen vaikeaa. Tunnelmaahan tuo toi, mutta teki työskentelyn vaikeaksi. Samoin muu paikan valaistus, mistä valittivat baarityöntekijätkin, kun etsivät suurennuslasin kanssa kolikoita tiskillä kourastani.
– Venuen sijainti. Kun ei ole kanta-helsinkiläinen, uutta keikkapaikkaa joutuu aina hiukan etsimään, niin nytkin. Löytyihän tuo vielä melko liki yhdenkin bussireitin varrelta, mutta syrjässä Ääniwalli on, jos ei asu Vallilassa. Eikä paikan lähistöllä ole edes taksitolppaa. Toki sijainnissa on puolensakin eikä pihakaljottelua varmasti tuijotella niin pahasti kuin mitä keskustassa.
