Ahkera Suomen-kävijä Kvelertak vieraili jälleen maassamme ja tällä kertaa kolmen keikan minikiertueen merkeissä. Herkkua maustettiin sopivilla lämmittelyakteilla, kun mukana keikoilla olivat myös kotimainen Teksti-TV 666 ja Kvelertakin tavoin Norjasta tuleva The Dogs.
Isokokoisen laulajan Kristopher Schaun johtama The Dogs teki ensitutustumisella suuren vaikutuksen. Yhtyeen jäsenet hyökkäsivät lavalle papin liperit kaulassa, ja Schaun hyppäsi yleisön puolelle jo ensimmäisen kappaleen aikana. Lavanedustan kuvaajat saivat ottaa vastaan halauksia ja painiotteita pitkin keikkaa ja samaa fyysisyyttä jatkettiin yhtyeen jäsenten kesken. Lisäksi yhtye itse palkitsi itsensä raikuvilla aplodeilla jokaisen biisin jälkeen ja miksipä ei: perinnetietoinen garage rock soi oikein rullaavasti. Soiton loputtua käytiin vielä halaamassa yleisön jäseniä. Tyylikästä.
Teksti-TV 666 on hyvä levyilläkin, mutta sen todellinen paikka on lavalla. Siellä kappaleet vapautuvat ja kehittyvät viiden kitaristin voimin hurjiksi tutkimusmatkoiksi riffittelyn ja soinnunpieksennän taikamaailmaan. Yhtye täytti nytkin kappaleiden välit meluavilla kitaroilla, joiden kaaoksesta kasvoi vähitellen melodinen ja harmoninen järjestys. Ja kun vaikkapa Hautakivi-avauskappaleessa tulee junttariffin vuoro, niin sen myös tuntee luita ja ytimiä myöten. Kaiken tukirankana toimii rumpali-basisti-parin Timo Huotarin ja Jani Karikoivun maaninen, mutta tarkka soitto.
Rokkikeikoilla riehutaan, se ei ole toki uutinen – paitsi, että pikkuhiljaa alkaa olla. Nykyään näkee aivan liian usein suosittujenkin rock-aktien kohdalla tylsistyneeseen seisoskeluun kannustavia klubikeikkoja. Siksi onkin valloittavaa todistaa esiintymisiä, joissa yleisö todellakin elää mukana musiikin sykkeessä.
Näin tapahtui pitkin Kvelertakin keikkaa. Yleisö oli näpeissä viimeistään tämän vuoden Nattesferd-levyltä löytyvän, setin toisena tulleen 1985-videobiisin aikana. Laulaja Erlend Hjelvik piiskasi yleisöä liikkeelle tutuin Wolverine meets Glenn Danzig -liikehdinnöin, eikä yleistunnelmaa tuntunut laimentavan edes Hjelvikin flunssasta johtuneet ääniongelmat. Mies korvasi laulun puutteet karismaattisella läsnäolollaan.
Kvelertakin kitaravyörytys ei ole ihan yhtä noise-pitoista kuin Teksti-TV 666:lla, vaan kolmen kitaran partio loihtii soittimistaan tarkkalinjaisempia kuvioita. Välillä naitetaan KISSin Lick It Up -tyylistä 8/8-pohjatykytystä Mastodon-henkisiin kiemuroihin, välillä ollaan syvällä punkin ja black metalin yhdistelyssä. Jopa country-henkisiä kitarahelinöitä bridge-kohdassaan hyödyntävä Heksebrann ihastutti myös melodisilla taustalauluillaan. Kitaristeista Maciek Ofstad otti vastuuta myös rähinälauluista pitkin keikkaa, kun Hjelvikin koneisto yski.
Jokaisen bändin kohdalla viehätti joukkohengen lisäksi eri jäsenten yksilöllinen voima ja luonteikkuus. Kaikilla oli oma selkeä paikkansa ja ilmeisen pakottomasti syntynyt roolinsa suuressa koneistossa. Ilta oli siis yhteisöllisen rock’n’rollin ja suurten persoonien juhlaa ja Tavastialta poistuessa päässä pyöri erään kaikkein suurimman rock-hahmon riimittelyt: ”Running with the wolf pack / feel like I’m never coming back”.
Jussi Niemelän kuvaama galleria – klikkaa kuvaa ja navigoi nuolin:
