Kuuma ja kostea heinäkuun lopun sää saavutti huipentumansa Nosturin yläkerrassa, kun siellä loihdittiin tuliset death metal -bakkanaalit kolmen kovan orkesterin toimesta. Yksi kotimaan lupaavimmista uudemmista kuolobändeistä, Cadaveric Incubator oli valitettavasti jo ehtinyt tuutata tapponsa saapuessani keikkapaikalle.
Onneksi haudanlevosta herätelty suomikuoloakti Depravity revitti vielä lauteilla. Kuten bändi itsekin totesi, keikkatahti ei päätä huimaa: Nosturin-veto oli toinen 22 vuoden sisään. Tämä ei kuitenkaan näkynyt epävarmuutena lavalla, vaan soitto oli tiukkaa kautta linjan. Tosin, esimerkiksi kitaristi Elias Viljanen vetää Sonata Arcticassa ja rumpali Matti Johansson Korpiklaanissa, eli instrumentit eivät ole päässeet pölyttymään.
Depravityn kuolometalli ei ole yksioikoista mättöä, vaan siinä on vaihtelua ja monipuolisuutta esimerkiksi hienojen soolojen ja melodioiden muodossa. Musiikin sävykkyys tosin kärsi harmillisesti liian lujasta äänenvoimakkuudesta ja bassoisesta yleissoundista. Etenkin nopeissa kohdissa ja tuplabasarihommissa alkoi sellainen äänipuuron sekoitus, ettei paremmasta väliä. Depravitystä jäi kuitenkin todella positiivinen fiilis, ja bändin näkisi mieluusti uudestaan selkeämmällä äänimaailmalla tuettuna.
Illan pääbändi ei sitten juuri sävyillä pelaile, mitä nyt sekoittelee erilaisia tumman sävyjä. Pitkän linjan yhdysvaltalainen death metal -kopla Incantation tuli, näki ja murskasi. Soitto alkoi harvinaisesti etuajassa, noin viisi minuuttia ennen ilmoitettua puoli kymmentä. Paikalla oli ehkä yllättävänkin hyvin porukkaa, pääpainon ollessa ikämies- ja ikänaissarjassa. Anniskelualueen ulkopuolella heilutti tukkaa muutama alaikäinen metallipää.
Laulaja-kitaristi John McEnteen johdolla ja pitkäaikaisen rumpalin Kyle Severnin tulituella Incantation on painanut pitkää päivää kuolometallin alamaailmassa. McEntee on undergroundtyömyyrä, joka jaksaa keikasta ja vuodesta toiseen käristä death fucking metal -huutojaan – on jaksanut jo vuodesta 1989. Ja totta onkin, että mies hengittää kuolometallia sekä sisään että ulos. Työmiesmentaliteetilla liikkeellä oleva herra vaivautuu aina jalkautumaan fanien joukkoon. Nytkin hän oli ennen keikkaa merkkarikojulla ottamassa keikalle tulijoihin katsekontaktia ja moikkailemassa. Keikan jälkeen toki sama homma; kättelyt, kaverikuvat, sun muut. Myös viiksistään kuuluisa Severn laskeutui metallikansan keskuuteen vedon jälkeen.
Mutta se veto. Soundit olivat huomattavasti paremmat kuin Depravityllä, ja se oli erittäin hyvä juttu se. Incantationin tulkinta death metalista on kaikenlaista hittimelodiaa ja korvakarkkia kaihtava, ja se näkyi myös yleisössä. Ei syntynyt kollektiivista nyrkkimerta, ei pittiä pyörimään. Saattoipa tuo johtua myös arki-illasta, tai vähän varttuneemman yleisön iän mukanaan tuomasta rauhallisuudesta. Hyvän vastaanoton Inccarit – sori, oli pakko – kuitenkin saivat, ja nyökytykset olivat hyväksyviä.
Incantationin kohdalla legendastatus on täysin ansaittu, vaikka paikoin se ajaa itse musiikin ohi. Yhtyeen diskografian jokainen biisi ei luvalla sanoen oli aivan timanttisinta tavaraa, mutta eipä ole tarviskaan. Kun musta kuolomylly pyörii täysillä, ei yksittäisillä kappaleilla ole aina niin väliä. Ja varsinkin alkupään mainioita levyjä vaivaa tunkkainen soundimaailma. Nosturissa olikin ilo huomata, miten biisit heräsivät eloon ja toimivat usein levyversioitaan paremmin. Kun tekijämiehet ovat lavalla ja soundit kohdillaan, niin totaalinen death metal -kokemus on tosiasia.
Keikka alkoi uusimman levyn, Dirges of Elysiumin (2014) Carrion Prophecy -biisillä, ja päättyi Onward to Golgotha -debyytin (1992) hienoon Profanation-möyrintään, jonka McEntee kertoi olevan ensimmäinen ikinä tehty Incantation-kappale. Biisejä kuultiin tasaisesti koko uran varrelta. Varsinaisia kohokohtia illan keikalla ei ollut, vaan synkkänä vellova death metal luikersi tajuntaan jatkuvana tummana massana. Impending Diabolical Conquest oli kuitenkin yksi eniten yleisössä reaktioita herättänyt veto, ja komeasti se lähtikin.
Incantation oli kova edellisellä Suomen-visiitillään yhdeksän vuotta sitten, mutta nyt kovuus oli vielä kovempaa. Täyspitkä setti unelmasoundeilla tarjosi hienon keikkakokemuksen. Vanhan koulukunnan metallifanit saivat tuutin täydeltä omaleimaista klassikkokuoloa yhtyeeltä, jossa ukot ovat vaihtuneet McEnteen ympärillä tiuhaan, mutta bändi ei ole levännyt hetkeäkään. Vuodesta 1989 aktiivisesti levyttänyt ja keikkaillut ryhmä on ansainnut paikkansa yhtenä death metal -historian juurilleen uskollisimmista ja jääräpäisimmistä puurtajista. Hyvät bändit, hyvä ilta! John McEnteen sanoin: HELL FUCKING YEEAAHHHRRRGGGHHH!!!!
