Teen tässä heti alkuun epävirallisen kansalaisaloitteen, että kuljetetaan Suomen hallitus ja muu eduskunta sekä virkamiehet ensi vuonna Tšekin tasavaltaan Vizoviceen Masters of Rock -festivaaleille.
Näillä festareilla nimittäin homma toimii. En voi ymmärtää, miksi Suomessa olisi niin hurjan vaarallista luopua anniskelualueista. Täällä voi ostaa (halvan) kaljan mistä hyvänsä myyntipisteestä ja hengailla tuoppinsa kanssa ympäri festarialuetta. Väki on keskimäärin huomattavasti vähemmän humalassa kuin vaikka Nummirockissa. Ilma on täynnä keskinäistä kunnioitusta ja tunnelma on leppoisa. Järjestyksenvalvojat keskittyvät järjestyksenvalvontaan eivätkä ihmisten kyttäämiseen.
Yleisö saapuu festarialueelle käyttämään alueen palveluita jo aamupäivällä. Ihmiset haluavat nähdä kaikki keikat. Tästä ei Suomessa nykyisellä mallilla ole puhettakaan.
Se politiikasta. Masters of Rock järjestettiin Tšekin Vizovicessä 9.-12.7. ja Nightwish oli koko festarin pääesiintyjä. Ohjelmisto keskittyi voittopuolisesti power metaliin ja mukana oli toinenkin suomalainen, Sonata Arctica. Nyt kun Nightwish on aikeissa toteuttaa suuren luokan show’n huomenna Ratinassa, kerrotaan hieman miltä homma vaikutti Masters of Rockissa.
Vizovicen festarialue vetää kerrallaan 25 000 ihmistä. Kun Nightwish on aloittamassa myöhään sunnuntai-iltana, alue pullistelee väkeä. Siis kirjaimellisesti. Alueella on turha yrittää edetä minnekään muuten kuin kylki edellä. Paikalla on myös suomalainen filmiryhmä, joka kuvaa keikan.
On pakko myöntää, että tunnen hieman kansallista ylpeyttä, kun Shudder Before the Beautiful starttaa. Festarialueen kenttä räjähtää kun yhtye saapastelee näkyville. Floor Jansen ottaa lavan haltuun liikuttuneesti hymyillen, tuulikone hiuksia hulmuttaen.
Jansen on paitsi kiistatta näyttävin Nightwishin laulajista myös selvästi karismaattisin. Ja hän laulaa kuin enkeli. Kun yleisö oikein kohahtaa, Jansenin kasvoilla on nöyrää vilpittömyyttä, jollaisen edessä kyynisinkin journalisti on aseeton.
Nopeasti käy ilmi, että tämä on suuren luokan tuotanto. Pyrot leimahtelevat ja lavan pelkistetty visuaalisuus saattelee katsojan jonnekin kosmisiin ulottuvuuksiin. Soitto on ensiluokkaista ja Jansen kerää ryhdikkäästi suurimman huomion. Vaikka Kai Hahto ja Marco Hietala kävivät festarialueella viihtymässä edellisenäkin iltana, kumpikin on suorastaan hätkähdyttävän skarppina.
Tuomas Holopainen on linnoittautunut kosketinmaailmaansa. Koko yhtyeen mastermind pysyttelee taustalla ja antaa Jansenin ja Hietalan kukkoilla etulinjassa. Emppu Vuorinen tekee läsnäolonsa sooloissa tiettäväksi, mutta antaa muuten laulajakaksikolle tilaa. Troy Donockley on suosista sivuosassa.
Edellisten laulajien suurimmat hitit kuten Amaranth ja Sleeping Sun nostavat Jansenin arvoa entisestään. En ole perinteisesti sietänyt kumpaakaan kappaletta, mutta tämä nainen saa molemmat kuulostamaan hyvältä.
On pakko myöntää, että on hienoa olla todistamassa tällaista. Bändi myhäilee ajoittain hieman epäuskoisen näköisenä. Aivan kuin olisi yllätys, että yleisö elää mukana niin voimakkaasti. Näen eturivin yleisön silmistä sellaista ihastusta ja tunnekuohua, että kateeksi käy.
Toivottavasti sellaisia katseita näkyy myös huomenna Ratinassa. Eiköhän.