Paskat housussa catwalkilla – Impaled Nazarene minihaastiksessa, Tuska 2017

Tuska-vedot jännittävät Mika Luttista.

Mika Luttinen, Tuska 2017
Kuva: Mikko Pylkkö

Mika Luttinen on muuten kertakaikkisen mukava mies. Hyväntuulinen Impaled Nazarene -kippari hörppii olutta Tuskan päälavan vieressä olevan EMP-teltan takapöydässä ja haistattaa valoisuudellaan pitkät sadetta enteilevälle Tuska-lauantaille. Takana on jo ties monesko Tuskan-veto, tosin sekin meinasi Luttisen mukaan kusta liikaan jännitykseen – taas kerran.

– Aika huonosti meni. Jännitti oikeesti ihan perkeleesti. Sitten vielä päälava ja toi kellon aika (14.55). Se on hankala aika. Siihen ois pitänyt valmistautua olemalla enemmän päissään. Nyt kun sä meet sinne sillai, että oot juonu kaks kaljaa ja koetat skarpata, ja jengi odottaa sellasta nyrkki perseeseen -meininkiä, mutta kun et itse ole samassa mielentilassa vaan yrität olla. Sitten se menee sellaiseksi, että ei saatana – mun pitäisi olla vitusti enemmän päissään, että mä saisin tämän jengin liikkeelle.

Luttinen muistaa saman tapahtuneen viimeksi kuusi vuotta takaperin.

– Tuskassa 2011 oltiin sunnuntain eka bändi. Keikka oli ihan järkyttävän aikaisin ja joka jätkällä vitullinen krapula. Täristiin takahuoneessa, että vittu täällä ei varmaan ole ketään. Silloin oli vielä Suomi Finland Perkele intronauhana festareilla, mentiin sen soidessa lavalle ja yleisö olikin ihan täynnä jengiä. Mä olin, että onko nää ihan oikeasti tullu kattomaan meitä. Se keikka löytyy muuten meidän Youtubesta ja ihan sen takia, että se on parhaita keikkoja, mitä me ollaan ikinä tehty.

– Me soitettiin sielläkin päin helvettiä. Jotenkin Tuskassa jännittää aina. Ehkä se on, kun kaikki tutut asuu Helsingissä. Sama juttu aikanaan kaikkien Perkele-klubin vetojen kanssa. Jotenkin tuli vaan se ylimääräinen jännitys. Ja mekin on soitettu tämänkertaiseen verrattuna ihan vitun paljon isommille yleisöille, ja sitten kun olet täällä, niin on paskat housussa. Joka jätkä oli nytkin ennen keikkaa, ettei yhtään kestä tehdä virheitä, ja sitten kun yksi teki niin kaikki teki. Voin kertoa, että tänäänkin lauloin The Lost Art of Goat Sacrificingin päin helvettiä, eli kahdesti saman säkeistön, kun vaan olin niin pihalla, Luttinen nauraa.

Mutta eikö se samalla vedä aika nöyräksi esiintyä tapahtumassa, kun sinne tullaan katsomaan juuri teitä?

– Vetäähän se. Mun mielestä Tuska on yksi mahtavimpia ja parhaimpia festareita. Kelaa sitä, että missä maassa on keskellä pääkaupunkia metallifestari?! Tuska on aina ollut meille hyvä ja jännittävä – esimerkiks eka Tuska Tavastialla vuonna 1998 pääesiintyjänä. Muistan sen, kun oltiin menossa lavalle ja Klaus Flaming kuuluttaa ja huutaa yleisöön, että ”vihaatteko te Mika Luttista?” Ja yleisö huutaa että ”jee!”

– Mä mietin, että ei vittu, täytyykö mun oikeesti mennä tuonne, että sieltä lentää päälle puukkoja ja tuoppeja ja ihan mitä vaan ne keksii heittää. Paskan marjat, sekin oli helvetin hieno keikka, vaikka päissään oltiinkin.

Kun nyt päästiin alkoholiin ja mustan metallin keikkoihin, niin on ihan pakko kysyä, että millä mielillä itse katselit YouTubesta Azazelin tämän vuoden Steelfest-keikkaa?

– Sanotaanko kohteliaasti näin: ikinä ei olla oltu lavalla niin päissään kuin ne, Luttinen lohkoo.

Mutta onko tuollainen meininki ihan ok?

– Ei. Mä mokasin itte viimeksi joku vuosi sitten Turku Saatanalle -tapahtumassa, jossa olin niin päissään, että mä vaan kaatuilin lavalla. Vittu se hävetyksen määrä seuraavana aamuna. En tiedä miten se on Azazelilla tai muilla bändeillä, mutta siinä vaiheessa bändin, joka on julkaissut tarpeeksi levyjä, ehkä pitäisi yrittää pitää se homma kuosissa siellä lavalla.

– Sitäkin Azazelin keikkavideota on katottu miljoona kertaa. Kyllä siinä lähtee pointti pois siltä, mitä black metalin pitää olla. Eli ei sen pitäisi noin mennä. Mä olen ollut saatanan tyytyväinen siitä, että siellä Turussa ei ollut kukaan kuvaamassa, Luttinen toteaa.

Miten black metalin suomalainen karsina voi genren grand old manin mielestä?

– Suomalainen black metal voi hyvin. Mun mielestä suomalaisista black metal -yhtyeistä genreä varsinaisesti edustavat Satanic Warmaster, Horna ja Babtism. Nämä jätkät tekee sen saatanan hyvin ja ovat keskenään silti ihan erilaisia. Siis mehän ollaan se äpärälapsi death metalin ja black metalin keskellä. Meistä digataan molemmissa leireissä.

– Ja jossain Italiassa meidän keikoille tulee punkkareita. Tai Saksassa, jossa oltiin Cannibal Corpsen kiertueen lämppäreinä, niin keikalle tuli turkkilaisia punkkeja, sellaisia mohikaanijätkiä. Corpsen jätkät oli, että mitä vittua, tuleeko ne haastamaan riitaa. Ne osti meidän merkkuja, kattoivat Impaledin keikan ja painuivat sitten vittuun. Me oltiin, että tämäkö se nyt on meidän yleisö – turkkilaiset punkit. Tosin onhan Latex Cult meidän punkein levy, Luttinen näkee.

Festareihin palatakseni – missä on ollut kaikista kivointa?

– Me on soitettu helvetisti festareita, mutta kyllä se on Tuska 2002. Se lähti siitä MOT:n haista paska -ohjelmasta (vuosi 2001). Kun se ohjelma tuli telkkarista pihalle, niin Markkanen (Jouni) soitti mulle ja sanoi, että te ootte automaattisesti päälavalla Tuskassa seuraavana vuonna. Ihan kunnioituksesta.

– Ja se oli se Tuska, missä Bruce Dickinson oli pääesiintyjänä ja sillä oli lavassa se silta. Mä aattelin, että tonnehan ei varmaan pääse laulamaan, mutta kävikin ilmi, että edeltävät bändit saa sitä käyttää, ja mulle se oli siisteintä ikinä, että pääsin elämässäni ekaa kertaa semmoselle catwalkille, oli ne vitun monitorit ja kaikki. Se oli niin mageeta! Ekaa kertaa elämässä tuntui, että mä olen joku rock-tähti vaikka ketään ei kyllä kiinnostanut, Luttinen nauraa.

Lopuksi vielä Infernon kymmenen sanaa Luttiselle:

Festarit: – Parasta.
Luonto: – Parasta.
Ihmiskunta: – Kuolema
Rakkaus: – Vaimo.
Pelko: – Vitut.
Heavy metal: – Parasta.
Amerikka: – Parasta.
Alkoholi: – Parasta!
Terrorismi: – Vitut.
Tuska Open Air 20 vuotta: – Hattu päästä!