Rainbow’n toista päätä etsimässä Jyväskylästä

Wolf Moon Rising – 10.3.2017 Jyväskylä, Ravintola Vesilinna

Kuva: Jaakko Silvast

Tribuuttikeikkojen soittaminen on laji, jonka kanssa on hyvä olla hiukan varovainen ennemmin kuin ylirohkea. Riippuen tietysti coveroitavasta bändistä, on tribuuttivedoilla lopputulos monesti joko järkyttävä tai keskinkertainen ennemmin kuin loistava. Toki laadukkaita cover-bändejä tai ennemminkin projekteja on Suomessa yllättävän paljon ja ne tekevät vieläpä ilahduttavan ammattitasoista ja asialleen omistautunutta jälkeä.

Tuohon joukkoon lukeutuu ehdottomasti jyväskyläläis-helsinkiläinen Wolf Moon Rising, joka on ottanut asiakseen tulkita legendaarisen hard rock -jyrä Rainbow’n kolmen ensimmäisen levyn (Richie Blackmore’s Rainbow, Rising, Long Live Rock’n’Roll) materiaalia. Urakka, joka taiten tehtynä ei siis ole mitenkään helpoimmasta päästä.

Noh, eivät ole mitään eilisen teeren poikia nämä WMR:n soittoniekatkaan. Bändissä tahtipuikkoa heiluttava kitaristi, säveltäjä Tuomas Heikkinen siipimiehinään rumpali Valtteri Revonkorpi, synisti Marko Niskala ja bassotaiteilija Sami Norrbacka muistetaan skenessä muun muassa 2000-luvun ensikymmenellä kolme mainiota pitkäsoittoa julkaisseen Leveragen takalinjoilta.

Ronnie James Dion suurissa saappaissa Wolf Moon Risingin keulilla tarpoo laulaja Kimmo Blom, jonka suuri yleisö tunnistaa kahden edellisvuoden Suomen Euroviisu-karsinnoista ja Voice of Finland -laulukilpailusta. Blom on toki pitkän linjan hard rock -mies, joka nykyisiin projekteihin kuuluu muun muassa pesti Suomessa viime vuosina ahkerasti kiertäneen Tribute to Queen -show’n Freddie Mercuryna. Ja niin edespäin.

Mutta se meriiteistä. Jyväskyläläisittäin vallan erikoisella keikka-areenalla, vuonna 1953 valmistuneen kello- ja vesitorni Vesilinnan kivi- ja lasiseinäisessä ravintolassa esiintyi maaliskuisena perjantaiehtoona asialleen täysillä omistautunut porukka.

Kun kosketinsoittaja Niskala löi uruistaan Tarot Womanin ensisävelet ja maestro Blom aukaisi kurkkunsa, oli selvää, että nämä miehet jos ketkään klaaraavat tarjolla olleen settilistan alusta loppuun.

Se, mikä valoshowssa ja akustiikassa hävittiin, saatiin moninkertaisesti takaisin isolla sydämellä soittaneen ja esiintyneen bändin ulosannissa. Richie Blackmoren alkuperäisbändien hengessä Wolf Moon Rising ei sortunut pelkästään suorittamaan. Etenkin kitaristi Heikkinen latoi luutustaan jamittelupaloja sinne tänne c-osien häntiin koko orkesterin jäsenten antaessa muutenkin tilaa toisilleen kukkoilla ja fiilistellä.

1970-luvun lopun raskasrock soi kaikkinensa esimerkillisesti Wolf Moon Risingin toimesta. Reilun tunnin keikka oli varmasti haastava laulaja Blomille, mutta niin vain ukko ylsi korkeisiin nuotteihin setin päättäneissä Kill the Kingissä ja Gates of Babylonissa. Vaikeuksia Blomilla taisi olla ainoastaan Man on the Silver Mountainen ylimmissä ulvaisuissa, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Joka Dion aikaisen Rainbow’n päälle vähääkään ymmärtää, on Wolf Moon Risingin keikka ehdottomasti suosittelun arvoinen kokemus. Tiukasti soittavan ja laulavan cover-yhtyeen tahdissa, vaikkapa se kuuluisa oluttuopponen kädessä, on huisia fiilistellä omia suosikkiralleja ja kuulla ne soitettavan alkuperäisversioita vahvasti kunnioittaen. Musiikillisesti katsottuna parempi sekin kuin originaalibändin nykyversion seuraaminen vaikkapa keikkanauhoitteelta.

Loppukaneettina todettakoon jo edellä mainittu Leverage, jonka vielä joskus soisi palaavan levytys- ja keikkasorvin ääreen. Bändin jäsenistö on kovassa soittovireessä enkä edes näe esteitä sille, etteivätkö nämä sällit vielä joskus tekisi uutta musiikkia yhdessä. Ehkä pieni pilkahdus siitä oli yksi WMR-setin välisoitto, jossa soi pätkä Leveragen Dreamworld-kappaleesta. Aijai!

Wolf Moon Risingin setti Vesilinnassa: Tarot Woman, Run with the Wolf, 16th Century Greensleaves, Starstruck, Still I’m Sad, Catch the Rainbow, Difficult to Cure, Man on the Silver Mountain, Stargazer, Kill the King, Gates of Babylon.