Riemu on ikuista – Anthrax levitti tautiaan ilon kautta

Anthrax – 1.3.2017 Helsingin jäähalli

Kuva: Mikko Pylkkö

Tämä taisi olla kolmas kerta, kun näin Anthraxin keikalla. Lisäksi yhtyeen esiintymisiä on tullut katsottua paljon erilaisilta virallisilta livejulkaisuilta ja vähemmän virallisista nettipätkistä. Tämän kaiken perusteella voi sanoa, että Anthrax ei petä lavalla koskaan. Se tuli nytkin harvinaisen selväksi.

Etukäteen oli tiedossa, että yhtye soittaa keikalla kokonaisuudessaan 30-vuotisjuhliaan viettävän Among the Living -levyn (1987). Samoin tiedettiin, että keikka jakaantuu kahteen osaan pienen tauon kera. Tämä oli mainio ratkaisu, varsinkin Black Box -konseptin puitteissa, kun paussin aikana oli mahdollista nauttia virkistäviä juomia suoraan permantotasolla, peräosan anniskelualueella.

Ensimmäisen setin biiseistä tasan puolet oli ikiklassikoita (A.I.R., Madhouse, Medusa ja Be All, End All) ja puolet laulaja Joey Belladonnan paluun jälkeistä materiaalia. Uuden For All Kings -levyn (2016) Blood Eagle Wings ja Breathing Lightning ovat keikkaolosuhteisiin suhteellisen pitkiä ja hidastempoisia kappaleita, mutta nekin toimivat erityisesti intohimoisen tulkinnan vuoksi. Anthrax kohtelee jokaista soittolistansa kappaletta kuin klassikkoa, ei pakkopalaa.

Sama paneutuminen näkyi Among the Living -setin läpikäynnissä. Ennakkoon mietitytti, kuinka vähemmän soitetut albumiraidat toimivat Indiansin ja I am the Law’n kaltaisten yleisösuosikkien rinnalla. Vaan eipä hätää, esimerkiksi kolmantena esitetty One World oli jopa yksi keikan kohokohdista. Yleisö pääsi karjumaan jengihuudon kaltaista kertosäettä samaan tapaan kuin puolivälin Efilnikufesinin N.F.L.-huudahdusta.

Albumin biisijärjestystä oli myös hieman muutettu ja tämäkin oli viisas temppu. Tunnetummat raidat rytmittivät settilistaa siten, että jännite ja energiatasot säilyivät koko ajan korkealla. Ainoa lyhyt miinusmerkki tulee loppupuolen kitarasoolosta. Se oli varsin turha, mutta pääsipähän nykyinen soolokitaristi, myös Shadows Fallissa vaikuttava Jonathan Donaiskin esille.

Rummuissa oli jälleen kerran Charlie Benanten luottopaikkaaja Jon Dette (Testament, Iced Earth, Slayer). Benanten rannekanavaoireyhtymästä johtuvat vaivat estivät soittamisen jo muutamaa päivää aiemmin Münchenissä, jonne Dette oli jo varalta lennätetty. Harmin paikka, että Benantea taaskaan nähty Suomessa, mutta toisaalta Dette osaa toimittaa hienosti Benanten omaperäisimmätkin soittoratkaisut.

Anthraxista tulee aina päällimmäisenä mieleen soittamisen riemu ja sitä nähtiin nytkin. Ennen kaikkea yhtyeen kivijalat, basisti Frank Bello ja kitaristi Scott Ian ovat lähes koko ajan pelkkää hymyä ja tämä ilo ja voima tarttuvat kyllä yleisöönkin. Jäähallin Black Box ei tainnut olla aivan loppuunmyyty, mutta tunnelma oli katossa.

Kuvagalleria: