Suosi suomalaista! – Mastodon minihaastiksessa, Tuska 2017

Surffiprogen kolossi Mastodonin Bill Kelliher tunnusti rakkauttaan suomalaista alamaailmamusiikkia kohtaan Jaakko Silvastille.

16.07.2017

Tuskan viimeisen päivän festariväsymys on käsite eikä sen väliä, onko kyse yleisön vai artistien edustajasta.

Tuskan päälavan takahuonealueen parakkikopin sohvalla lojuva Mastodon-kitaristi Bill Kelliher on tästä elävä esimerkki. Jos en ole minäkään vedossa, niin ei oikein ole Billkään. Mies vastailee lakonisesti ja väsyneesti, mutta koettaa toki ammattilaisen tavoin olla tilanteessa läsnä. 20-vuotiaan Tuskan päättävään keikkaankin on aikaa vielä jokunen tunti.

– Chillailua ja lepäilyä hotellissa. Tämä rundi on ollut yhtä menoa, edestakaisin lentämistä pitkin Eurooppaa, paljon bussimatkoja, aikaisia lähtöjä. Tosi väsyttävää, soittaja myöntää.

Mikä on parasta kesäfestareilla rundaamisessa?

– Kun ne ovat ohi, Bill repeää nauramaan.

– Parasta? Aina silloin, kun on suuri yleisö, joka laulaa mukana ja kaikki pitävät hauskaa. Ja se, kun itse pääsee kontaktiin yleisön kanssa, mikä nyt on festareilla aika hankalaa, koska jengiä on paljon ja he ovat paikalla monia muitakin bändejä varten. Silloin he vain seisovat ja katsovat meitä ja varmaan miettivät, että ”nämä ovat ihan ok.” Eivätkä he välttämättä ole kuulleet nuottiakaan musaamme. Mutta festareillakin on aina osa jengiä, jotka tietävät sinut ja heihin saa kontaktin keikan aikana.

– Tykkään soittaa klubeilla, koska jengi on paikalla juuri minun bändiäni varten. Niissä on kuumempaa ja likaisempaa ja intiimimpää. Joskus tosin isoilla festareilla, kun raapaiset kitarasta soinnun ja kymmenettuhannet ihmiset huutavat mukana, niin onhan se todella coolia. Kyllä intiimiys löytyy silti edelleen. Itse teen niin, että saatan keskittyä yleisössä siihen yhteen tyyppiin, joka tietää meidät, ja joka laulaa mukana, itkee tai bilettää. Ja hän tavallaan toimii kanavana omalle energialle.

Miten te muovaatte keikkasetin juuri festarivetoja varten?

– Yleensä festareilla on pyöreästi tunti aikaa soittaa. Jos kyse on sananmukaisesti metallifestarista, jossa muu kattaus on todella raskas, settilista ruuvataan meilläkin raskaammaksi. Eli sellaisella vedämme Colony of Birchmenin sijasta vaikkapa Megalodonin. Jos taas on kyse enemmän avomielisemmästä yleisöstä kevyemmällä kattauksella, niin heitämme mukaan keskenään erityyppisiä biisejä. Pyrimme tietysti pitämään setin pohjan samana, koska kun sen osaa, se on kuin toinen luonto, jonka mukaan on helppo edetä.

Mikä on Mastodonin kohdalle sattunut paras festarikeikka koskaan?

– Rock in Rio muutama vuosi sitten. Siellä oli 90 000 ihmistä, ihan vitun hienoa. Etelä-Amerikassa on aina hieno ja vastaanottavainen yleisö.

Onko mukaan mahtunut totaalisia painajaisia?

– (koputtaa pöytää) Ei vielä, Bill naurahtaa.

– Minulla tosin on toisinaan sellaisia huono keikka -painajaisia. Kamat eivät toimi tai unohdan, mitä olen soittamassa. Mutta ei mitään isompia, meillä hommat onneksi sujuu tosi ammattimaisesti.

Entä mitä kuuluu Mastodonin tulevaisuuteen?

– Mahdollisimman paljon menestystä, toivoakseni. Rundaamme nyt Euroopassa, sitten lennämme takaisin kotiin, jonka jälkeen on vuorossa Yhdysvaltojen rundi syksyllä ja sen jälkeen headliner-rundi Euroopassa, joten kiertämistä on paljon. Toki se kuuluu tähän hommaan, ja pyrimme tekemään keikkoja mahdollisimman paljon ainakin nyt, kun yhtye on edelleen suosittu.

Vaihdetaanpa taktiikkaa ja kysytään Billiltä, mitkä bändit viihtyvät parhaiten tällä hetkellä ukon omassa levysoittimessa tai iPodissa?

– Kuuntelen vanhoja bändejä, kuten Helmet, The Jesus Lizard ja Soundgarden. Pidän paljon Rocket from the Cryptistä, samoin kuin kanadalaisesta Metricistä – todella hyvää kamaa. Sitten ovat Melvins, Red Fang, Gojira ja Kvelertak. Ja tiedätkö mistä todella pidän – Sweatmasterista, Bill paljastaa innostuksensa turkulaiseen garagerock-lähettilääseen.

Eikä se suinkaan ole miehen ainoa härmäläinen suosikki. Bill tapailee jotain biisiä ja kiroaa, kun ei muista yhtyeen nimeä, hakee puhelimensa ja ryhtyy tarkistamaan.

Xysma! Vitun mahtava bändi! Löysin sen joltain Relapsen (levy-yhtiö Relapse Records) kokoelmalevyltä. Olin, että mikä tämä tällainen bändin nimi on kuin Xysma. Onko se edes suomenkielen sana? Kuuntelin ja sehän olikin mahtavaa, Bill hehkuttaa naantalilaista grind/stoner-pioneeria.

Päätteksi vielä Bill Kelliher ja Tuska Open Air 2017 -kemujen viimeiset Infernon 10 sanaa:

Festarit: – Mutainen.
Luonto: – Bambi.
Ihmiskunta: – Paskaa.
Rakkaus: – Perhe.
Pelko: – The Record (amerikkalaisen Fear-yhtyeen levyn nimi).
Heavy metal: – Iron Maiden.
Amerikka: – En ole varma…
Alkoholi: – Paholainen.
Terrorismi: – Itsemurhapommittaja.
Tuska Open Air 20 vuotta: – Vaaleita ihmisiä.

Lisää luettavaa