Diablerie ei ole maailman aktiivisin bändi. Minkälaisen työn takana uuden levyn valmistuminen oli?
– Aivan helvetillisen. Kun sitä lähdettiin tekemään, oli selvää, että se syntyisi kansia myöten itse, ilman ulkopuolisia apukäsiä, laulaja ja konevastaava Henri Villberg vastaa.
– Päätös ei ollut ajallisesti kovinkaan järkevä, vaikka kaikilla muilla tavoin luultavasti olikin. Suurin osa ajasta meni lähinnä sen opiskeluun, kuinka levy tehdään. Meillä ei ollut varsinaista kokemusta miksaamisesta, ja koko projekti meinasi levitä käsiin monta kertaa jo pelkästään sen takia. Levyä käytiin miksailemassa vähän oikeissakin studio-olosuhteissa, mutta kotipolttoisesti se saatiin lopulta pakettiin.
The Catalyst 1: Control lienee saamassa jatkoa. Minkälaista levyketjua olette suunnitelleet?
– The Catalyst on trilogia. Se venähti siihen mittaan siinä vaiheessa, kun huomattiin, että käyttökelpoista materiaalia tuntuisin löytyvän vielä ainakin puoleentoista kiekkoon. Se, mitä trilogia kokonaisuudessaan tulee sisältämään, selviää seuraavan levyn julkaisun jälkeen.
– Ainakin jotain kokeellisempaa tavaraa on luvassa, mutta ei välttämättä tyylillisesti, vaan enemmän sävellys- ja äänitysteknisesti. Koska meillä on nyt kokemusta levynteosta, en usko, että jatko-osia joutuu odottamaan näin pitkään.
Kuinka Diablerien biisit syntyvät?
– Ei ole mitään vakituista järjestystä. Toisinaan pään sisällä alkaa soida joku mielenkiintoinen perkussiivinen pauke, melodia tai yksinkertaisesti vaan kitarariffi, ja se tulostetaan kitaralla tai kosketinsoittimella äänitysohjelmaan. Usein vasta tämän jälkeen alkaa selvitä, millä mikäkin pilpatus soitetaan ja miten biisi jatkuu siitä eteenpäin.
– Omalla kohdallani kokonaisten kappaleiden kirjoittaminen on melko automaattista. Kun yksi riffi on valmis, tiedän miten sen tulee jatkua. Meille koneet on yksi tärkeä instrumentti lisää, ei mikään joutava tilli pihvin päällä.
Seraphyde-debyyttinne tuli ulos industrial-blackin kulta-aikaan. Moni tuon aikakauden bändi on joko kadonnut tai muuttanut radikaalisti tyyliään, mutta teidän soundinne on pysynyt tunnistettavana. Kuinka tarkkaan olette määrittäneet Diablerien musiikillisen linjan?
– Bändin kantava kuriositeetti on nimenomaan se, että musiikillista linjaa ei ole määritelty millään tavalla. Siksi lokerointimme on melko hankalaa ja jaamme toisinaan jyrkästi mielipiteitä.
– Luulen, että bändin tunnistettavuus tulee siitä, että meillä on pääasiassa yksi ja sama biisinkirjoittaja, joka toistaa kuin huomaamattaan musiikillisia maneereitaan. Niin käy, kun tehdään omaa juttua eikä apinoida muita. Ainakaan suoraan.
Miltä Diablerien tulevaisuus näyttää? Onko luvassa aktivoitumista keikkojen muodossa?
– Itse alan työstää välittömästi kahta seuraavaa levyä, tai siis olen jo aloittanutkin, ja muut alkaa järjestellä keikkoja. En tiedä mihin ja milloin, mutta keikoille lähdetään heti, kun se on järkevää, tai vähintään mahdollista.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2017.