Kouvolalainen Red Moon Architect valmistautuu haastattelun aikaan kolmannen pitkäsoittonsa julkaisuun. Uuden Return of the Black Butterflies -levyn myötä yhtyeen kuviot ovat hieman muuttuneet.
Ensinnäkin, vielä Fall-levyllä (2015) örissyt Juuso Turkki on tehnyt tilaa Ville Rutaselle.
– Juuson lähdettyä meni pitkään miettiessä, kuka tulisi paikkaamaan. Sitten paljon meidänkin kanssa keikoilla soittanut Juho Räihä heitti idean: ”Mites Ville?”
– Ville on jo pitkän ajan takaa tuttu Casket-yhtyeestä, ja tiesin heti, että hän on sellainen tyyppi, jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Se on kuitenkin bändissä aivan yhtä tärkeää kuin musiikillisen tontin hoitaminen.
Korvaaja ei kalpene vanhan rinnalla vaan aiheuttaa jopa tiettyä kateutta yhtyeen sisällä.
– Ville tuo kokoonpanoon uutta tekemisen intoa, todella tylyn ja raskaan soundin sekä kadehdittavan komean parran!
Toinen muutos on, ettei Fall-levyn kustantanut Playground Music enää hääri yhtyeen taustalla.
– Ajatus itsenäisemmin julkaisemisesta oli pitkään mielessä, ja ensin meinattiinkin tehdä itse koko julkaisu. Siinä on kuitenkin todella paljon työtä.
Julkaisija on vaihtunut vanhaan, sillä uusi levy tulee debyytin tavoin ulos Inversen kautta.
– Inverse hoitaa jakelun, ja niiden porukan kanssa on ollut tosi helppo sopia kaikesta ja kasata eri osa-alueille juuri sellainen tiimi kuin on haluttu. Tuttujen tyyppien kanssa on kiva tehdä juttuja.
Levy edustaakin eräänlaista kehän sulkeutumista.
– Uuden levyn nimi tulee debyyttialbumin kappaleesta Black Butterflies. Tavallaan koen, että uusi levy on bändille uusi alku sekä paluu siihen, mistä kaikessa oli alun perin kyse. Itselläni on sellainen olo, että nyt tämä bändi on sitä, mitä sen piti aina ollakin. Kyseessä on siis itsensä löytäminen ja paluu nollapisteeseen.
Tyhjentävä kokonaisuus
Moilanen on yhtyeen selkeä visionääri. Red Moon Architect on hänelle tärkeä projekti, jolle tulee antaneeksi paljon.
– Tarvitsen vapauden tehdä tälle bändille paljon biisejä. Se toimii tietynlaisena terapiana. Paikoitellen käyn todella syvällä oman pääni sisällä, ja tämä on se hetki, kun alan säveltää uutta materiaalia.
Tuotokset valmistuvat hyvissä ajoin ennen studiota.
– Sävellysprosessi on todella suoraviivainen. Sävellän aina kokonaista levyä, ja kaikki biisit syntyvät lyhyen ajan sisällä. Idea kokonaisuudesta alkaa hahmottua nopeasti, kun saa homman alulle.
– Se on todella intensiivinen prosessi, enkä muista siitä jälkeenpäin kovinkaan paljoa, vaikka päihteet eivät kuulu osana siihen.
Diktaattoria miehestä ei kuitenkaan saa.
– Olen aina sanonut, ja jopa toivonut, että jokainen saa tehdä biisejä. Jos ne ovat hyviä ja sopivat kokonaisuuteen, ne käytetään. Tähän mennessä niitä ei ole kuitenkaan tullut kovin montaa.
Toistaiseksi laulajat ovat antaneet sen merkittävimmän lisämausteen.
– Anni [Viljanen] kirjoitti uudelle levylle paljon sanoja, ja toivottavasti myös Villeltä tulee jatkossa oma panoksensa siihen. Kummatkin laulajat tekevät myös omia sovituksiaan, ja puutun laulumelodioihin mahdollisimman vähän.
Moilasen rivien välistä voi päätellä, että ”nollapiste” kertoo uudesta levystä myös siten, että sen pohjavire on entistä synkempi.
– Rakennuspalikat ovat samoja kuin ennenkin. Ville toi tietysti oman osansa ja syvensi ulosantia entisestään. Biisit ovat raskaampia, hitaampia ja sitä kautta tietysti vähän pidempiä.
Myös muu kuin itse kappaleet onnistui.
– Kokonaisuus on yhtenäisempi, äänimaisema isompi sekä dramaattisempi. Studiossa nostettiin rimaa ihan tietoisesti, ja soundit ovat nyt sitä mitä haettiin.
– Kaikki vaan jotenkin loksahti paremmin paikalleen kuin aiemmin. Matkan varrella oppii.
Lopputulos on jokseenkin tyhjentävä.
– Ensimmäisten demojen valmistuttua jäi pitkäksi aikaa todella tyhjä ja kaikkensa antanut olo.
– Näihin on vaikea vastata itse, kun on niin lähellä omaa musiikkiaan, mutta nämä biisit ovat kestäneet omissa korvissa kuuntelua kohta kaksi vuotta. Edelleen voin sanoa selkä suorana, että tämä on nyt hyvä. Edellisten levyjen jälkeen ensimmäinen ajatus perfektionistina on ollut se, mitä parannetaan seuraavalle.
Veritekoja ja toiveikkuutta
Yhtyeen nimi kuvastaa monen mielessä hyvin goottihenkistä death doom -soundia, mutta yksiselitteinen leima se ei ole.
– Nimestä aina kysytään, ja useimmiten jään raapimaan hetkeksi päätäni, kun en oikein itsekään tiedä, mistä se tulee. Red Moon Architect on mielenkiintoinen ja moniulotteinen nimi. Tykkään siitä visuaalisesta kuvasta, jonka se herättää. Punaisella kuulla on myös monia vertauskuvauksellisia ja jopa uskonnollisia merkityksiä ihmisten historiassa. Usein viitataan johonkin veritekoon tai pahaan tapahtumaan.
Pahaenteisyydestään huolimatta yhtyeen musiikki ei ole tuomionjulistusta, vaan taustalla ovat vahvasti tunteet, myös ne vähemmän epätoivoiset.
– Toivon, että uudesta levystä on apua muille, jotka käyvät läpi samoja tunteita kuin minä itse levyä kirjoittaessani. On hyvä muistaa, että meidänkin musiikissa on kaiken sen synkkyyden keskellä paljon toivoa ja kauniita asioita, ihan syystä.
– Koska Red Moon Architect on itselleni paljon enemmän kuin yksittäisiä biisejä ja musiikkia, haluaisin saada aikaan samat reaktiot myös kuulijoissa. Nyt on päästy lähemmäs sitä, minkä huomaa myös palautteesta, jota levystä on tullut.
Yhtye unelmoi, että se pääsisi levittämään siipensä laajemmalle ja saisi musiikkinsa myös vanhan täysikuun muotoon.
– Toivon, että päästään tekemään hyviä reissuja bändin kanssa. Hiljalleen on alkanut tehdä mieli myös Suomen rajojen ulkopuolelle.
– Vinyylin julkaiseminen on myös aivan toivelistan kärkipäässä, ja sitä on paljon kyseltykin. Katsotaan, josko tästä levystä sellaisenkin painoksen vielä saisi!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2017.