Ozzy Osbourne haluaisi joskus olla nimetön. Ei taida onnistua ihan lähiaikoina – uusi levy ja maailmankiertue pitävät miehen nimessä kiinni.
Teksti: Riitta Itäkylä Kuva: Jennifer Tzar
1980-luvun alussa, pitkään jatkuneen hedonismin myrskynsilmässä Ozzy Osbourne totesi toivovansa, että hänet voitaisiin jakaa kahteen eri ihmiseen. ”Toinen voisi kirjoittaa, ja se toinen tehdä sitä, mitä vittua se tekeekin.”
Toivomus heijasti disleksiasta ja mahdollisesta ADD-keskittymishäiriöstä kärsivän, huomion keskipisteeseen yllättäen joutuneen nuoren miehen levotonta itsetutkiskelua. John Michael Osbourne oli jo kauan sitten jäänyt Birminghamin kaduille, ja tilalle oli ilmaantunut maailmantähti Ozzy.
Tänä päivänä pian 62 vuotta täyttävä Pimeyden Prinssi tuntuu yhä haluavan voivansa jakautua kahteen osaan, mutta eläkeiässä levottomuus on muuttunut väsyneeksi pohdinnaksi.
Tv:tä seuraavat kotiäidit tuntevat isä Osbournen, joka astuu koirankakkaan eikä osaa käyttää kaukosäädintä. Muusikkona Ozzy myöntää kaipaavansa nimettömyyttä ja ihailee Paul McCartneyn keinoa julkaista albuminsa ”in cognito.”
– Se Fireman-levy on mahtava! Haluaisin tehdä niin itsekin joskus myöhemmin. Sivuprojektin, joka kulkisi ihan jollain toisella nimellä, pois ”Ozzystä”.
Niin ettei kukaan tietäisi, että se olisi Ozzyn levy?
– Joo… minä haluaisin tehdä jonkinlaisen bluesahtavan levyn.
Tämä on kuultu ennenkin. Mies selitti samaa edellisen Black Rain -levynsä aikoihin, joten saapa nähdä, tuleeko nimetön blues-levy koskaan toteutumaan. Ozzyllä on nimittäin ongelma: hän on Ozzy.
– Ihmiset ei pidä siitä, ne eivät halua, että teet jotain sellaista. Ne sanovat, ”jaa, mitä sä nyt oikein yrität”. Sitä haluaa poiketa jo kuljetulta polulta, mutta ne eivät tykkää siitä. ”Kukas sä luulet olevasi, mikset pysy asiallesi uskollisena…”
Hän lopettaa lauseen lyhyeen rykäisyyn. Yskä jatkuu koko haastattelun ajan, ja lauseet tulevat ulos ajoittain melkein ylitsepääsemättömän änkytyksen saattelemina. Vuosikymmeniä kestänyt huumeidenkäyttö ja viinan kanssa läträäminen ovat tietenkin jättäneet jälkensä koko olemukseen, eritoten silmiin. Niissä on nyt kömpelösti maalattua kajaalia, mutta meikki ei peitä eräänlaista sumeutta, vaan päinvastoin korostaa sitä.
Tämä kaikki on kuitenkin toissijaista. Huumeet ja viina ovat osa legendaa – paljon mielenkiintoisempaa on Ozzyn suhtautuminen musiikkiin. Genre, jonka synnyssä hänellä on kiistämätön roolinsa, hämmentää nykyään vanhaa miestä.
– 70-luvulla, kun aloitin Black Sabbathin kanssa, etsittiin kaikenlaisia muusikoita, ei pelkästään heviä tai kantria tai mitä lie. Oli variaatiota. Ja se oli coolia, ihmiset hyväksyivät sen. Nyt on kaikki nämä metallin eri aspektit ja lollapaloozat ja… se on niin vaikeaa nykyään. En vieläkään ole tajunnut, miksi sitä pitää kutsua hevimetalliksi. Hevimetalli ei sano musiikista mitään, kun taas hevirock tai äänekäs rock…
– Mitä hevimetalli tarkoittaa? Se on vain lokero… Kun ajatellaan heviä, mitä ajatellaan? Jotain pitkätukkaista partatyyppiä, jolla on tatskoja ja joka soittaa kitaraa… se on imago…
Ozzy jatkaa tajunnanvirtaansa, enkä enää edes muista alkuperäistä kysymystäni. Yhtäkkiä sekavanoloiseen selostukseen ilmaantuu terävä itseironian piikki:
– Ja 80-luvulla meno oli yhtä helvetin prameilua. Helvetti, minähän olin yksi niistä.
Hän osoittaa hiuksiaan, hymyilee, pyörittää silmiään ja nauraa Ozzy Osbournelle.
Kenen lippua kannat
Uuden levyn nimi on Scream, ja sen kannessa Ozzy seisoo yksinäisenä vallankumouksellisena, enkelinsiipien ja lipun kera osoittaen sormellaan jonnekin kaukaisuuteen. Hän laulaa nykymaailman tilasta ja uhkakuvista, mutta myös rakkauden tärkeydestä ja yhteenkuuluvuudesta.
Miten tämä oikein eroaa Black Rainista?
– Se kai kuulostaa aika lailla samalta, koska tuottaja on sama (Kevin Churko, toim.huom.). En tiedä, pidätkö siitä vai et…
Tarkoitin lähinnä sitä, että oliko tekoprosessi kovin erilainen viime kertaan verrattuna?
– Täytyy olla varovainen. En halua… en halua toistaa samaa levyä koko ajan ja soittaa Crazy Trainia tai… en minä tiedä. Haluan tehdä jotain erilaista pikkuhiljaa, ja kyllä siellä kuuluu ero Black Rainiin verrattuna. Täytyy muuttua askel askeleelta.
Ozzy ei tunnu pystyvän menemään levyn yksityiskohtiin, ja kaikki kysymykset levyn musiikista saavatkin varsin epäselvän ja hämärän vastauksen.
Lue koko juttu uudesta Infernosta!