Pääarvio: Keep of Kalessinin Reptilian

21.04.2010
Tästä ei eeppinen raskasmetalli paljon parane.
Kuva: KEEP OF KALESSIN Reptilian Indie On varsin huvittavaa, kuinka suuret määrät vihaa Keep of Kalessinin kikkailu Norjan euroviisukuvioissa on black metal -seurakunnan keskuudessa aiheuttanut – varsinkin jos käytetään vertailupohjana sitä, että yhtyeen häilyvä black metal -uskottavuus rapisi kaiketi pois viimeistään vuonna 2003 julkaistun Reclaim-ep:n myötä. Kovia levykokonaisuuksia läpi uransa laukonut yhtye ottaa uusimmallaan mielenkiintoisen hypyn yli kymmenen vuoden takaisen Agnen-albumin jylhiin maisemiin, mutta vuoraa kokonaisuuden tiukalla soitolla, pääosin järjettömällä vauhdilla ja todella mahtipontisilla kertosäkeillä. Onneksi itse yhtye ei ole koskaan välittänyt genrerajoitteista tai skenekertoimista, vaan on tyytynyt tekemään musiikkiaan parhaaksi näkemällään tavalla. Reptilianilla yhtyeen näkemys on huipussaan, sillä biisit tulittavat todella terävää koukkua toisensa perään. Jopa karmeahko The Dragontower -viisusinkku tuntuu sulautuvan levyyn erinomaisesti, mitä voi pitää jopa pienenä ihmeenä. Vittuillakseenhan se Seppo Rätykin aikoinaan palkintopallilla heilutteli, ja saman tunteen aiheuttaa myös Reptilian. Levy on siinä määrin mykistävän kova näyttö “wimpahtaneelta poseriporukalta”, että kuulija ryhtyy väkisinkin miettimään kusetuksen mahdollisuutta ja suuria salaliittoteorioita. Tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus vedätykseen taitaa muodostua kuitenkin kuulijan omassa päässä, sillä Reptilian on rehellinen ja aivan tajuttoman kova metallilevy, joka nousee selkeästi Keep of Kalessinin tähänastisen uran uljaimmaksi saavutukseksi. Tästä ei eeppinen raskasmetalli paljon parane. Teksti: Joni Juutilainen Reptilian julkaistaan 12.5. Bändin haastattelu seuraavassa numerossa.

KEEP OF KALESSIN
Reptilian
Indie

On varsin huvittavaa, kuinka suuret määrät vihaa Keep of Kalessinin kikkailu Norjan euroviisukuvioissa on black metal -seurakunnan keskuudessa aiheuttanut – varsinkin jos käytetään vertailupohjana sitä, että yhtyeen häilyvä black metal -uskottavuus rapisi kaiketi pois viimeistään vuonna 2003 julkaistun Reclaim-ep:n myötä.

Kovia levykokonaisuuksia läpi uransa laukonut yhtye ottaa uusimmallaan mielenkiintoisen hypyn yli kymmenen vuoden takaisen Agnen-albumin jylhiin maisemiin, mutta vuoraa kokonaisuuden tiukalla soitolla, pääosin järjettömällä vauhdilla ja todella mahtipontisilla kertosäkeillä.

Onneksi itse yhtye ei ole koskaan välittänyt genrerajoitteista tai skenekertoimista, vaan on tyytynyt tekemään musiikkiaan parhaaksi näkemällään tavalla. Reptilianilla yhtyeen näkemys on huipussaan, sillä biisit tulittavat todella terävää koukkua toisensa perään. Jopa karmeahko The Dragontower -viisusinkku tuntuu sulautuvan levyyn erinomaisesti, mitä voi pitää jopa pienenä ihmeenä.

Vittuillakseenhan se Seppo Rätykin aikoinaan palkintopallilla heilutteli, ja saman tunteen aiheuttaa myös Reptilian. Levy on siinä määrin mykistävän kova näyttö “wimpahtaneelta poseriporukalta”, että kuulija ryhtyy väkisinkin miettimään kusetuksen mahdollisuutta ja suuria salaliittoteorioita.

Tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus vedätykseen taitaa muodostua kuitenkin kuulijan omassa päässä, sillä Reptilian on rehellinen ja aivan tajuttoman kova metallilevy, joka nousee selkeästi Keep of Kalessinin tähänastisen uran uljaimmaksi saavutukseksi.

Tästä ei eeppinen raskasmetalli paljon parane.

Teksti: Joni Juutilainen

Reptilian julkaistaan 12.5. Bändin haastattelu seuraavassa numerossa.

Lisää luettavaa