Bändilaulajiksi päädytään yleensä kahdesta syystä. Laulamiseen voi olla suuri intohimo, mutta vähintään yhtä usein joku saa kyseisen vastuun puolivahingossa, koska kukaan muu bändistä ei suostu laulamaan.
In Flamesin keulilla 20 vuoden ajan viihtynyt Anders Fridén kertoo, ettei laulaminen ollut hänelle bänditoiminnan alkuaikoina mikään itsestäänselvyys. Hänen on täytynyt kasvaa näihin suuriin saappaisiin hitaasti.
– Jos kukaan koki keikkojamme parikymmentä vuotta sitten, hän saattoi nähdä minut huutamassa katse lattiaan päin ja tuijottelemassa varpaitani myös kappaleiden välissä, Anders myöntää.
– Se oli minulle kaikkea muuta kuin luonnollinen ympäristö. Olin niin kaukana mukavuusalueideni rajoista, että se purkautui paniikinomaisena arvaamattomuutena. Keikoilla saattoi vaikuttaa siltä, että olin todella väkivaltainen yleisöä kohtaan, koska halusin vain rimpuilla irti tilanteesta.
– Totta puhuakseni en tiedä, olisinko tässä, jos eräs kaveri olisi aikoinaan ilmaantunut bändini ensimmäisiin treeneihin. Meillä oli ihan eri laulaja katsottuna, mutta lopulta olimme treeniksellä tyhjänpanttina. Ajattelin antaa huutamiselle mahdollisuuden. Sen yhden ainoan kerran. No, siitä on vierähtänyt nyt tovi, Anders naurahtaa.
Täydellistä epätäydellisyyttä
Harva metallilaulaja voi sanoa repivänsä äänensä rajoja auki vielä bändinsä kymmenennen levyn jälkeen. 43-vuotias Anders Fridén kuuluu tähän joukkoon, laulajiin, joiden tulkintoja ensilevytyksillä tai edes kymmenen vuoden takaisilla albumeilla ei uskoisi saman hahmon tekemiksi.
– En usko olevani maailman ihmeellisin laulaja tai kasvavani koskaan sellaiseksi, vaikka huutaisin läpi kymmenentuhatta keikkaa tai ottaisin kymmenentuhatta laulutuntia, Anders toteaa.
– Täydellisyyden tavoitteleminen ei ole asia, joka on ajanut minua eteenpäin kaikki nämä vuodet. Elän musiikkia kellon ympäri, ja minulle on tärkeintä vangita laulamiseeni juuri se hetki, jota kulloinkin elän.
– Tärkeintä on tunne, jonka musiikkimme minussa ja kuulijoissamme herättää. Ei tekninen täydellisyys. Ei täydellinen otto studiossa. Ei täydellisesti nuotteihin osunut veto festarilavalla. Jos suurimmat fiilikset syntyvät hieman rosoisesta ja repivästä otosta, tulemme käyttämään juuri sitä levyllämme.
– Tämän takia en haikaile menneitä. Tai haaveile tulevaisuudesta. Vanhoilla levyillämme suoriuduin sen hetken vaatimalla tavalla, uusimmallamme taas ihan eri tavoin, eikä mikään näistä vaihtoehdoista ole toista parempi. Tämä kaikki on osa polkua, jonka jokaisella askeleella on merkityksensä.
Yhden askeleen kohti teknisempää suoriutumista Anders otti In Flamesin kahdennentoista albumin kohdalla. Uusi Battles on ensimmäinen levy, jota varten hän kävi lauluvalmennuksessa.
– Halusin tutustua instrumenttiini paremmin, Anders sanoo. – Kun on huutanut vuosikausia täysin vaiston varassa, jossain kohtaa on hyvä puhkaista se kupla ja tarkistaa, voiko laulamista lähestyä hieman eri tavoilla.
– Kyse on pienistä mutta sitäkin merkityksellisemmistä asioista. Hengitystekniikasta ja kehonhallinnasta. Se kuuluu Battlesillä eräänlaisena vapautumisena. Äänenkäyttöni on luonnollisempaa kuin ikinä, koska löysin pienen valmennuksen kautta äänestäni vahvuuksia, joista en ole ollut kaikkien näiden vuosien aikana tietoinen.
Elämää hetkessä
Moni tähtää hetkessä elämiseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Anders alleviivaa tämän periaatteen olevan tärkeä osa sekä hänen elämäänsä että In Flamesin toimintaa studiosta lavalle.
– En kirjoita musiikkia tien päällä, koska minulle on tärkeää ottaa kaikki mahdollinen irti kiertueista ja yrittää olla aidosti läsnä yleisömme edessä. Se ei onnistu, jos täytämme päämme ideoilla uusista biiseistä. Pian huomaa odottavansa lavallakin niiden pariin palaamista. Tuolloin mieli on jatkuvasti kahdessa paikassa.
– Uuden levyn kohdalla minä ja Björn [Gelotte, kitara] kokosimme tahoillamme musiikkia muutaman viikon ajan ja tapasimme pari viikkoa ennen levyn äänityksiä. Tuon kahden viikon aikana puristimme irti kaiken luomisvimmamme, minkä myötä meillä oli studioajan alkaessa yksitoista valmista kappaletta.
– Juuri tämän vuoksi peräkkäiset levymme kuulostavat hyvin erilaisilta. Ne ovat todella tiiviin ajan kuvia. Levymme tiivistävät kansien väliin kaikki fiiliksemme muutaman viikon ajalta. Musiikkimme syntyy täysin hetkessä elämisen ja vaiston varassa. Ikuistamme sen levylle ja jätämme taaksemme.
Tuottaja Howard Benson sai In Flamesin matkustamaan tavoistaan poiketen rapakon taakse äänittämään. Tämä sai albumin melodisuuden puhkeamaan äärimmilleen.
– Los Angelesin lämmössä äänittäminen tuntui hieman erilaiselta kuin parin viimeisimmän levymme tekeminen Berliinissä. Sitähän voisi luulla, että harmaus ja sade olisivat omiaan antamaan potkua metallilevylle, mutta kyllä aurinko ja valo taisivat tehdä meille ihan hyvää, Anders naurahtaa.
– Vaikka olemme äänittäneet levyjä näennäisesti eristyksissä, vasta Los Angelesiin matkaaminen ja Bensonin työskentelytapa saivat meidät tarpeeksi kauas perheistämme. Ei sillä, etten haluaisi olla aina perheeni parissa, mutta joskus on hyvä keskittyä vain oleelliseen. Juuri näin Howard sai meidät korostamaan vahvuuksiamme.
Levyjen tyylin elävyys on johtanut siihen, että niin uuden kuin vanhan In Flames -fanikunnan mielipiteet bändistä ovat vähintäänkin värikkäitä.
– Vaikka perustelisimme tekemisiämme miten, emme voi muuttaa ihmisten mieliä. Olemme kulkeneet Göteborgin melodeathskenestä melodiseen metalliimme niin pitkän matkan, että on oikeastaan pieni ihme, että kourallinen ihmisiä on samastunut levyihimme kaikkien näiden tyylikirjojen läpi, Anders toteaa.
– Meidän on oltava täydellisen itsekkäitä. Keskityttävä vain siihen musiikkiin, jota itse haluamme tehdä. Kun olemme tehneet yhden albumin ja kiertäneet sen kanssa pari vuotta, on vain luonnollista, että haluamme tehdä jotain ihan muuta. Tässä vaiheessa on turha yrittää tehdä jotain sellaista, mitä kaikki muut haluaisivat kuulla.
– On olemassa tietty In Flames -soundi, jota kannamme ylpeydellä ja itsevarmuudella. Sen ympärillä musiikillemme saattaa tapahtua mitä vain. Tässä piilee juuri se hetkessä elämisen ydin, mikä tekee tästä mielenkiintoista meille.
Vaaran tuntua lavoilla
In Flames on elänyt pitkään syklissä, että jokainen uusi levy tarkoittaa satoja keikkoja useammalla mantereella. Tämän luulisi turruttaneen intohimoisimmankin muusikon rutiinin kierteeseen.
Anders kertoo In Flamesin kiertueiden olevan tänäkin päivänä hektisiä, minkä myötä bändi ja varsinkin hän itse elää jatkuvasti veitsenterällä. Tämä on kuluttavaa mutta takaa maksimisuorituksen joka ilta.
– Olen tietenkin itse se kaveri, joka kantaa mukanaan sitä haurainta instrumenttia, Anders toteaa. – Sain huomata jo vuosia sitten, ettei äänen kestävyydellä ole mitään tekemistä sen kanssa, soitammeko kymmenen vai kaksikymmentä keikkaa kuukaudessa. Olen ollut onnekas, että olen löytänyt tässä mielessä oikean tekniikan vahingossa.
– Annan lavalla kaikkeni joka ikinen ilta, mutta kiertue-elämä ei ole koskaan hyväksi äänelle. Bussin ilmastointi, unen määrä, alkoholi ja tupakointi ovat kuin myrkkyä. Puhumattakaan siitä, jos sattuu sairastumaan jo kiertueen alussa ja huomaa tämän heijastuvan suoritukseensa vielä kymmeniä keikkoja myöhemmin.
”Rutiini” ei kuvasta myöskään In Flamesin keikkoja. Monella saattaa olla käsitys, että In Flames viihtyy tätä nykyä parhaiten suurilla areenoilla, mutta bändin todellisena ympäristönä toimivat edelleen intensiiviset klubit.
– Sanoin jo parikymmentä vuotta sitten, että keikoillamme saattaa tapahtua mitä tahansa, eikä tämä ole muuttunut. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keikkayleisömme on muuttunut yhä kirjavammaksi, mutta sen intohimo ei ole kadonnut mihinkään, mikä aiheuttaa vaaratilanteita.
– Osa metalliyleisöstä on tottunut käyttäytymään keikoilla hieman aggressiivisesti. Nyrkkiä puidaan, moshpitit pyörivät ja pieneltä tuuppimiselta ei vältytä. Toiset taas eivät ole varautuneet tähän ollenkaan ja ottavat sen riidanhaastamisena. Kesken kovaäänisen keikan ei aleta kovin helposti selittelemään, ettei nyt ole tosi kyseessä!
Anders jatkaa kertomalla, kuinka suurilla festareilla kymmenientuhansien ihmisten edessä laulaminen on hänelle oikeastaan helpompaa. Pienillä klubeilla laulaja on monella tapaa haavoittuvaisempi.
– Olen laulanut tuhansia keikkoja suurillekin ihmismassoille ja saattaa vaikuttaa siltä, että olen täysin sinut laulajanroolini kanssa, mutta mikään ei muuta sitä, että olen yhä introvertti ihminen suuren bändin keskiössä.
– Kun laulaa suurten massojen edessä, on kuin eristyksissä lavalla bändin kanssa. Saa keskittyä vain siihen, mitä oman kuplan sisällä tapahtuu. Tämä kupla puhkeaa hyvin nopeasti, kun pienemmän lavan edusta on täynnä innokkaimpia faneja, jotka repivät minua joukkoonsa, kiipeilevät lavalle ja huudan nenä kiinni heidän nenissään.
Asia kerrallaan
Introverttiudestaan huolimatta Anders myöntää vuodattavansa In Flamesin albumeille toisinaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita.
– Kertomukseni ovat niin pitkälle vietyä sekoitusta omaa elämääni, kuulemiani tarinoita ja värikynää, etteivät alkuperäiset tarinat ole välttämättä luettavissa edes rivien väleistä. Näin saan vuodatettua itseäni sanoituksiin paljastamatta kuitenkaan liikaa itsestäni. Annan kaikille vapauden samastua sanoihin omalla tavallaan.
– Saan jatkuvasti kuulla, kuinka sanoitukseni ovat vaikuttaneet ihmisten elämiin. Kuulijoiden avautuessa minulle tällä tavalla en voisi ikimaailmassa väittää vastaan kertomalla, mitä oikeasti ajattelin sanoituksia kirjoittaessani. Sanoitukset eivät ole vain minun henkilökohtaista omaisuuttani.
Anders ei sulje kokonaan pois ajatusta vielä henkilökohtaisemman soololevyn tekemisestä, mutta kertoo In Flamesin olevan tällä hetkellä niin kokopäiväinen osa elämää, ettei tällaisia vaihtoehtoja ehdi juuri ajatella.
– Sanon tässä kohdin varmasti samoin kuin moni muukin metallia soittava muusikko, Anders naurahtaa. – In Flamesin ohella tekemäni musiikki eroaisi todennäköisesti täysin siitä, mitä teemme tässä bändissä.
– Ainahan sitä voi suunnitella vaikkapa elektronisemman tai akustisemman musiikin tekemistä. Tai vaikka haaveilla yhteistyöstä Trent Reznorin kanssa. Kokonaan toinen asia on, miten aitoa intohimoa kokisin tällaista musiikkia kohtaan. Metalli on ollut elämäntapani jo pitkään hyvästä syystä. Se on sitä musiikkia, jota todella haluan elää.
Andersia kosiskellaan jatkuvasti vierailemaan yhdellä kappaleella tai laulamaan kokonaisessa projektissa. Hänellä on asian suhteen tiukat periaatteet.
– En lähde tekemään mitään vain tekemisen ilosta, eikä minun ole tosiasiassa pakko vierailla millään julkaisulla, jos en sitä oikeasti halua. Olen tehnyt viime vuosina muutamia laulu- ja tuotantokeikkoja, mutta siihen on ollut vain yksi syy: se, että olen tuntenut intohimoa sitä musiikkia kohtaan ja kokenut voivani tuoda siihen jotain lisää.
– Joskus jo ensimmäinen yhteydenotto tekee selväksi, ettei juuri minun ääneni voi tuoda kappaleeseen mitään, jota kuka tahansa muu ei voisi tehdä. Tähtäimessä on vain saada minut mukaan, jotta levyn kanteen saataisiin tarra In Flamesin logolla. Tämä ei ole sitä mille elän.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 10/2016.