Vuonna 1960 syntynyt Scott ”Wino” Weinrich (pääkuvassa keskellä) on elävä legenda. Oikeasti. Tai oikeastaan elävyyden kanssa on ollut joskus niin ja näin, mutta legenda joka tapauksessa.
Wino on tehnyt pitkän päivätyön raskaan musiikin parissa. Saint Vitus, Shrinebuilder, The Hidden Hand, Spirit Caravan, Place of Skulls. Siinä muutamia yhtyeitä, joissa Wino on vaikuttanut. Lisäksi hän oli mukana Foo Fighters -johtaja Dave Grohlin Probot-projektissa, ja pari levyä on syntynyt ihan soolopohjaltakin.
The Obsessed oli ensimmäisiä Black Sabbathin perinnön kantajia aikana, jolloin Black Sabbath itsekin oli vielä viriili tapaus. Yhtye on kulkenut repaleisen tien 1970-luvun lopulta tähän päivään. Muu miehistö on vaihtunut, mutta Wino on pysynyt.
Edellinen The Obsessed -levy The Church Within julkaistiin vuonna 1994. Pian sen jälkeen bändi hajosi, ja Wino jatkoi muiden yhtyeiden ja projektien parissa. The Obsessed aktivoitui 2010-luvun alussa, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen on tullut uuden levyn aika. Tiedustelen Winolta, miksi juuri nyt.
– Ensinnäkin bändin kemia on nyt todella hyvä. Olen tehnyt muutamia paluukeikkoja vuosien saatossa, mutta en syystä tai toisesta ole koskaan ollut oikein tyytyväinen kokoonpanoon.
– Aloin olla muutama vuosi sitten yhteydessä vanhaan ystävääni Brian Costantinoon, kun rundasimme Spirit Caravanin kanssa. Hän oli aikoinaan roudarimme, mutta emme olleet nähneet yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Hänestä oli tullut tänä aikana kova rumpali, ja päädyimme jammailemaan yhdessä. Kaikki tuntui taianomaiselta, homma toimi välittömästi, Wino hehkuttaa.
– Päätin sitten lopettaa Spirit Caravanin ja tavallaan muuttaa sen The Obsessediksi.
Aluksi mukana oli Spirit Caravan -mies Dave Sherman, mutta hän korvautui sittemmin Reid Raleyllä.
– Dave teki levylle hyvää työtä ja hän on hyvä tyyppi, mutta syystä tai toisesta tiemme erosivat. Kokoonpano on siis nyt vain minä, Brian Costantino ja basisti Reid Raley.
– Yritimme myös nelihenkisesti kakkoskitaristin kanssa, mutta sekin toimi vain hetken. On ollut haastavaa saada kasaan kunnon kokoonpano, Wino huokaa mutta alleviivaa perään: – Meillä on nyt paras bändikemia koskaan.
– Reid on kyllä varsinainen road warrior. Hän ajaa yhdeksän tuntia suuntaansa Ohion Cincinnatista Marylandiin treeneihin.
– Check this out: hän ajoi eilenkin tänne sen yhdeksän tuntia vain tuodakseen kamansa treenikselle ja lähti saman tien paluumatkalle. Mieti! Hän on tough motherfucker, Wino toteaa päivitellen.
Uusi alku – taas kerran
The Obsessed on toiminut katkonaisesti perustamisestaan lähtien, ja bändi on vaipunut horrokseen useaan otteeseen. Nyt sen oli kuitenkin tullut aika nousta tukevasti ja pysyvästi jaloilleen.
Sopivan kokoonpanon löydyttyä Wino herätteli henkiin ajatuksen uudesta levystä. Askel oli iso, koska The Obsessed on tärkeä bändi paitsi Winolle myös lukuisille faneille ympäri maailman.
– Well, viime levystä oli niin kauan, että kyllä se asetti meille paineita, Wino myöntää.
– En koskaan julkaise musiikkia, joka ei tunnu juuri oikealta. Minulla on musiikin suhteen korkeat henkilökohtaiset standardit.
Bändi ei astellut studioon valmiin paketin kanssa, vaan hommia viimeisteltiin äänitysvaiheessa.
– Koko levy ei ollut valmiina studioon mennessä, mutta meillä oli siellä vahva tiimi. Valmistelin esimerkiksi yhdessä vaiheessa viiden kappaleen sanoituksia samaan aikaan. Kuljin siellä koko ajan jokin paperinpala mukana, ja savu vain nousi korvista. Silloin joku tuli heti jeesaamaan ja antamaan ehdotuksia.
– Ryhmätyö teki hommasta helpompaa, mutta helppoa se ei silti ollut.
Haasteista huolimatta Wino tiesi mitä halusi. Puolivillaista tuomiometallia ei lähdettäisi purkittamaan. The Obsessedin perintö velvoitti korkeaan laatuun.
– Kun kokoonpano oli vakiintunut, halusimme todella tehdä levyn. Ei mitään 30 minuutin kiekkoa, vaan oikein kunnon pitkäsoiton, kun edellisestä levystä oli niin kauan aikaa.
Yhtyeen ensimmäinen demo ilmestyi vuonna 1980 ja bändin nimeä kantava debyyttisingle 1983. Tuon pikkukiekon b-puolelta löytyy Sodden Jackal -niminen kappale. Se on löytänyt tiensä myös uudelle levylle, ja Wino kertoo, miksi.
– Aika vain tuntui nyt oikealta. Sodden Jackal on raskaimpia biisejä, joita olen koskaan kirjoittanut. Sehän oli tosiaan ensimmäisellä singlellä, jonka tuotanto oli todella huono. Halusin biisille kunnon soundit, jotka tekisivät sille oikeutta.
Sodden Jackalin lisäksi uudelle Sacred-albumille on uusioversioitu ensimmäiseltä demolta löytyvä Cold Blood.
– Se biisi on ollut taskussani seitsemäntoistavuotiaasta asti, Wino aloittaa.
– Kun sitä alettiin veivata treeneissä, se tuntui heti oikealta. Jotain kohtia vähän muuteltiin, siis ihan vain pari kohtaa. Se on niin vanha biisi, etten edes kunnolla muistanut miten se meni, hah hah.
Sanoituksellisesti levyllä ei ole mitään yhtä teemaa.
– Sacred on eräänlainen rakkauslaulu, laulu rakkaudesta ja himosta. Monet biisit ovat todella henkilökohtaisia. Olen esimerkiksi kirjoittanut kappaleen lapsilleni, ja niin edelleen. Mukana on fantasiaakin, mutta enimmäkseen ihan tosielämän juttuja.
Beatles-fanin sotaratsu
Wino on siitä veikeä jututettava, että koskaan ei voi tietää, mistä kulmasta hän tulee vastaamaan kysymykseen. Aihetta lähestytään usein kautta rantain, ja miehen tarinat luikertavat omia polkujaan.
Kun tiedustelen, miten Wino tutustui 1970-luvulla heavy metaliin, hän aloittaa välittömästi omasta lapsuudestaan
– Olin kiinnostunut rockmusiikista niin pienestä pitäen kuin muistan. Piirsin sähkökitaroiden ja bändien kuvia. Jätin niitä sitten lojumaan ympäri kämppää ja toivoin, että joku perheestäni löytäisi keinon hankkia minulle kitaran.
Winon varhaiset suosikit olivat aikoinaan rajua kamaa, mutta kovin raskasta tavaraa ne eivät todellakaan olleet.
– Minulla on paljon muistoja noilta ajoilta. The Monkees oli kova, mutta sitten tuli The Beatles, joka iski täysillä. John Lennonin jutut tippuivat, mutta myös erityisesti George Harrison. Harrisonin soittotyyli vakuutti minut, hänellä oli tosi hienoja juttuja.
Nykyään sekä laulun että kitaran suvereenisti hoitavalla tuomiokonkarilla ja stonerin esi-isällä oli aikoinaan haastetta saada kielisoitin hallintaan.
– Aloin soittaa akustista kahdeksanvuotiaana, Wino kertoo.
Kuva: Markus Laakso
– Muistan, kuinka taistelin opettelun kanssa, ja erityisesti sen päivän, jolloin päätin, että nyt saa riittää, jos ei kerran onnistu. Heivataan sitten koko motherfucking thing! Ja juuri sinä päivänä kaikki loksahti kohdilleen.
Akkarista edettiin luonnollisesti rajumpiin välineisiin.
– Aloin soittaa sähkökitaraa 11–12-vuotiaana. En voinut tajuta, että joku osasi soittaa mutta ei tehnyt biisejä. Minä aloin tehdä biisejä välittömästi, ja tässä ollaan.
Puhe kääntyy Warhorse-nimiseen yhtyeeseen. Vuonna 1976 perustettu sotaratsu on lähteestä riippuen joko sama yhtye kuin The Obsessed tai sitten sen esiaste. Annetaanpa Winon avata aihetta.
– Oletko nähnyt sen high school -videon?
Nähty on. Kyseessä on Youtubesta löytyvä suttuinen neliosainen mustavalkovideo, jossa Warhorse soittaa meluisaa rockiaan high schoolin pihalla. Viimeisessä osassa kysellään opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan mielipiteitä kyseisestä vedosta. Osa dissaa, osa diggaa. Kuten nykyäänkin, siis.
– Soitimme covereita ja niin poispäin, mutta halusin homman enemmän ammattimaiseen suuntaan, ja niin Warhorsesta muotoutui ensimmäinen The Obsessed -kokoonpano.
Sitten Winon mieleen palaa muisto ajalta, jolloin keikkoja ei ollut helppo saada.
– Silloinen tyttöystäväni oli töissä baarissa, ja hän ehdotti, että kysyisin kuppilan omistajalta, josko voisimme saada keikan sinne. Mestan pomo sanoi, että annan teille mahdollisuuden: teidän pitää soittaa kolme 45 minuutin settiä illassa! No, soitimme paljon covereita, bluesia ja rockia, mutta myös omia biisejä.
– Aika pian toinen kitaristimme päätti, että hän ei jatka bändissä. Sitten basistimme Mark Laue kysyi minulta, miksen alkaisi laulaa. No, minä en ollut vielä silloin valmis siihen hommaan.
Alkuajat
Wino halusi tässä vaiheessa pysytellä vain kitaristintontilla. Bändin kokoonpano oli liikkeessä, ja tarvittiin uusi laulaja. Keulamies löytyi tuttavan kautta.
– Aloimme etsiä laulajaa ja löysimme Vance Bockisin [joka kuoli vuonna 2012]. Sanoimme musaliikkeessä työskentelevälle frendillemme, että etsimme laulajaa, joka on Iggyn, Ozzyn ja Jim Morrisonin sekoitus. Hän sanoi, että hän tietää juuri sopivan tyypin, Wino kertoo naurahtaen.
– Olimme tuohon aikaan aika helvetin hulluja, Wino sanoo sen tarkemmin selittämättä, mutta lausunto on silti helppo uskoa.
Vaikka omaa tuotantoa alkoi olla yhä enemmän, aluksi edettiin vielä Warhorse-ajoilta tutulla covermeiningillä.
– Soitimme omien biisien lisäksi esimerkiksi The Stoogesin, Dead Boysin ja Dictatorsin biisejä.
Kokoonpano-ongelmat alkoivat jo muutaman vuoden jälkeen. Bockis sai lähteä vuonna 1983.
– Hommat eivät sittenkään oikein toimineet Bockisin kanssa. Hän alkoi olla enemmän kallellaan Johnny Thundersiin, Hanoi Rocksiin ja sen kaltaiseen musiikkiin.
Tämä ei oikein istunut Winon ajatukseen bändin suunnasta. Homman piti pysyä raskaana ja Sabbath-pohjaisena. Wino oli kuitenkin avoin monenlaiselle musiikille.
– Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että minä todella tykkäsin Hanoi Rocksin Two Steps from the Move -levystä, Wino yllättää.
– Näin myös Hanoin livenä, kun Razzle oli vielä kehissä. Se taisi olla hänen viimeinen kiertueensa, mies sanoo mietteliäänä.
Pienen Hanoi-muistelun jälkeen doomin suurmies palaa oman bändinsä tarinaan. Wino alkoi kuin alkoikin laulaa.
– Lopulta päätimme, että palaamme trioksi ja minä otan kitaran lisäksi haltuun myös lauluhommat. Niin me sitten teimme, ja tässä sitä ollaan.
Enää ei tarvinnut vetää house band -tyyliin kolmea settiä baarin nurkassa, vaan keikkarintamalla alkoi olla aivan uudenlaista säpinää. The Obsessed pääsi omiensa joukkoon.
– Aloimme soittaa keikkoja muiden raskaiden bändien kanssa. Keikkakavereina oli noihin aikoihin esimerkiksi Death Row, joka oli periaatteessa sama bändi kuin Pentagram.
Mark Laue soitti vielä vuonna 1990 ilmestyneellä nimikkodebyytillä mutta haihtui lopulta vahvuudesta.
– Mark ei enää jatkanut bändissä, mutta olen hänelle kiitollinen, että hän suostutteli minut laulamaan.
Tästä on varmasti moni tuomiometallifanikin mielissään. Winon käheästä mutta vahvasta äänestä on muodostunut usean bändin ja levyn tavaramerkki. Ja laadun takuu.
Naula arkkuun
The Obsessed vyörytti vuoteen 1995 asti, jolloin tuli stoppi. Wino perusti uuden yhtyeen nimeltä Shine, joka jatkoi pian perustamisensa jälkeen nimellä Spirit Caravan. Hän oli laulanut välillä 1986–91 myös toisessa doomin legendabändissä, Saint Vitusissa.
The Obsessed julkaisi 1990-luvulla kolme levyä viiden vuoden sisään – esikoisen lisäksi Lunar Wombin ja The Church Withinin – ja pääsi maistamaan hieman suurempaakin suosiota. Mitään jättisukseeta ei kuitenkaan saavutettu.
Wino kertoo esimerkin 90-luvun meiningistä.
– Meillä oli mahdollisuus tehdä Streetside-biisiin musavideo, ja siitä tuli oikeastaan aika makea. Siihen aikaan lähes ainoa paikka saada video soittoon oli Beavis ja Butthead -ohjelma. Jos Beavis ja Butthead eivät tykänneet videostasi, et ollut mitään.
– No, mekin saimme videomme ohjelmaan. Ne sanoivat ainoastaan tyyliin ”katso, nuo näyttävät tosi vanhoilta, ehe ehe”. Se oli sitten siinä, Wino muistelee huvittuneena.
Monen muun pitkän linjan puurtajan tavoin Wino sanoo, että internet on se mullistavin juttu verrattaessa musahommia nyt ja vaikkapa 1980-luvulla.
Urallaan kaiken ja vähän enemmän kokenut veteraani muistelee päälle kahdenkymmenen vuoden takaisia aikoja lämmöllä. Silti hänen mielestään parasta on juuri tämä hetki.
– Ehdottomia huippuhetkiä oli se, kun saimme uuden levyn masterit kuullaksemme, sekä se, kun meille lyötiin sen vinyylit käteen.
– Se tunne, kun laitoin levyn soimaan old school -stereoihini: tämä on sitä, mistä välitän tällä hetkellä, Wino summaa tyytyväisenä.
Todellakin, The Obsessedin arkku ehkä naulattiin vuonna 1995, mutta ei viimeisellä naulalla. Levoton vainaja on palannut vahvana takaisin.
Konkarin kommentit
Uusi levy vie kiertueelle, mutta vanhan mantereen keikkasuunnitelmat ovat jäissä vielä jonkin aikaa.
– Tulemme Eurooppaan niin pian kuin mahdollista. Viimeksi matka katkesi Norjaan, Wino toteaa sen kuuloisena, ettei aihetta tarvitse penkoa sen enempää.
Saint Vitus kiersi Euroopassa Born Too Late -klassikkolevynsä teemalla, mutta Winon kiertue tyssäsi vuonojenmaahan, missä hän jäi kiinni kunnon metamfetamiinisatsin hallussapidosta. Hänet karkotettiin Norjasta suoraan Yhdysvaltoihin, ja muu bändi jatkoi rundia ilman häntä. Winolle lätkäistiin viiden vuoden matkustuskielto Schengen-alueelle.
Wino on marinoinut itsensä vuosien saatossa erittäin tujuissa liemissä. Hän ei ole koskaan salaillut huumeidenkäyttöään vaan kertonut avoimesti, mitä päänsekoittajia on missäkin iässä nauttinut.
Wino on taistellut huumeita vastaan – kenties myös niiden puolesta – koko uransa ajan, enkä tiedä, mikä on miehen tämänhetkinen suhde krääsään. En tohdi kysyäkään, sillä nyt keskitytään musiikkiin.
Pitkän uran tehneeltä pioneerilta lohkeaa muutama neuvo tämän päivän nuorille muusikonaluille.
– Tutustu mestareihin, opiskele sankareitasi, Wino toteaa ykskantaan.
– Pidä soittokamasi kondiksessa. Jos tahdot jonkin tietyn soundin, opettele tekemään se.
– Tärkeä muistutukseni on, että jos olet suunnittelemassa muusikonuraa vakavasti, sinun on tehtävä raskaita sitoumuksia. Lasten hankkiminen varhaisessa vaiheessa voi olla haaste, vaikka ne olisivat kuinka suloisia ja rakastaisit niitä.
Pitkän ja kovan linjan päihdemies tietää mistä puhuu. Seuraavakin elämänohje tulee ammattilaisen suusta.
– Pysy erossa kovista huumeista äläkä tule riippuvaiseksi alkoholista. Nuo asiat vetävät sinut helposti syvyyksiin.
Sitten on vielä yksi neuvo, jonka antamista Wino hieman surkuttelee.
– Hanki kunnon asianajaja, hah hah.
Lopuksi on aivan pakko udella, mitä mieltä Wino on Black Sabbathin lopettamisesta. Vastaus haetaan taas historian hämäristä.
– Näin Black Sabbathin 13-vuotissynttäripäivänäni. Voin vieläkin kertoa, mitä Ozzylla oli päällään. Se oli Sabbath, jota minä rakastan, Wino tekee selväksi.
– Minulle vaikein asia Sabbathissa on ymmärtää se, etteivät he ole saaneet aikaan hyviä levyjä. 13 on suoraan sanoen aika surkea. On vaikea uskoa, että sankarini eivät ole saaneet tehtyä hyvää levyä sitten… sitten vitun Sabotagen!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2017.