”On tärkeää saada esille sekä pimeää että valoisaa ja toiveikasta puolta” – haastattelussa Nighon

Ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta saapuva Nighon starttasi uransa demomaisella esikoislevyllä, mutta toisella albumilla palaset alkavat loksahdella kunnolla kohdilleen.

05.06.2017

The Somme on kova parannus edelliseen Cor Oblivionis -levyynne (2014) nähden. Lähdittekö korjaamaan tiettyjä puutteita ihan tietoisesti?

– Cor Oblivionisin teko kesti kauan, koska se oli ensimmäinen levymme. Olimme kirjoittaneet biisit kauan sitten, ja koko projekti oli tavallaan ”trial and error” -meininkiä. Opimme prosessista todella paljon ja käytimme kaiken oppimamme uuden albumin tekoon, bändi kertoo.

The Somme on konseptialbumi, jolla kerrotaan tarinoita ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta. Miksi tämä aihepiiri kiinnostaa näin paljon?

– Näemme maailmassa nyt yhtäläisyyksiä siihen, mitä tapahtui ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana. Haluamme kertoa tarinoita omalla tavallamme ja saada ehkä jonkun miettimään ja ihmettelemään niitä – niin että samat asiat eivät tapahtuisi uudestaan.

– Kappaleet kertovat, mitä sodissa tapahtui, ja olemme ottaneet esiin niitä pahimpia tapahtumia. Tarinat on kirjoitettu siten, että jokainen kuulija saa muodostaa oman kuvansa sanoituksista.

Albumi on kärjistetysti sekoitus modernihkoa konemetallia ja Alva Sandströmin laulamia popahtavia kertosäkeitä. Mistä ajatus metallipiireissä näinkin epätavalliseen järjestelyyn?

– Olemme tehneet musiikkia alusta asti tällä kokoonpanolla. Koska kirjoitamme musiikkia, jossa on aina takana jonkinlainen tarina, on tärkeää saada esille sekä pimeää että myös sitä valoisaa ja toiveikasta puolta.

– Meillä on kylmää konemetallia, johon on sekoitettu elokuvamusiikkia, ja laululla saadaan aikaiseksi monta eri sävyä. Tulevaisuudessa haluamme sekoittaa vokaaliosuuksia vielä enemmän ja kokeilla, mitä kaikkea niistä voi saada irti.

Levyn on tuottanut Finntrollin ja Magenta Harvestin laulusolisti Mathias Lillmåns. Kuinka suuri osa miehen panoksella on albumin lopputuloksessa?

– Mathias tuli mukaan, kun meidän oli aika lähteä studioon. Hän auttoi meitä kontaktien kanssa ja järjesti esimerkiksi studioaikaa Soundspiral Audioon, missä nauhoitettiin rummut. Hän oli mukana varsinaisessa nauhoitusprosessissa ja auttoi kitarasoundien kanssa.

– Hän tuotti myös Nicon [Häggblom] lauluja. Hän sai Nicosta parhaat soundit irti ja antoi tuhansia ideoita, miten laulupuolta voidaan parantaa. Mathias toimi myös meidän mentorina, ja aina, jos meillä oli kysymyksiä tai ongelmia, apu oli lähellä.

Olette kotoisin Pietarsaaresta, jonka ainoa hieman menestyneempi metallibändi taitaa olla …and Oceans. Millainen paikka Pietarsaari on metallibändille vuonna 2017?

– Pietarsaaressa ei ole hirveästi metallibändejä, jos vertaa entisiin aikoihin. Se on harmi, sillä on paljon helpompi päästä eteenpäin, jos on porukoita, joiden kanssa tehdä yhteistyötä. Olemme soittaneet esimerkiksi Magenta Harvestin kanssa, ja sitä tehdään myös tulevaisuudessa.

– Pietarsaaresta voi olla vaikeaa päästä eteenpäin, sillä niin paljon on kiinni kontakteista. Olemme kuitenkin keksineet semmoisen tempun, että käymme pienellä reissulla esimerkiksi Helsingissä, tai minne matka nyt vie, niin useasti kuin mahdollista. Yritämme tavata niin paljon ihmisiä kuin pystymme ja saada lisää kontakteja ja kavereita musaskenessä.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2017.

Lisää luettavaa