Hämeenlinnassa räjähti 25 vuotta sitten. Räjäyttäjänä toimi Brasilian Belo Horizontesta kotoisin oleva thrash metal -yhtye Sepultura. Tuo jysähdys oli Max Cavaleran luotsaaman bändin ensiesiintyminen pohjolan perukoilla. Esiintyminen, joka on porautunut paikalla olleiden muistiin pysyvästi. Ahveniston moottorirata kylpi helteessä, ja tulikuumaa oli meininki myös lavalla.
Läpimurto- ja napakymppilevynsä Arisen tiimoilta kiertueella ollut Sepultura oli elämänsä vedossa. Vaikka vuosia ja levyjä oli jo jäänyt taakse, nuoruuden kova nälkä oli vahvasti läsnä. Bändi oli – näin jälkikäteen tarkastellen – paradoksaalisesti sekä nuori että kokenut, uransa alkutaipaleella ja veteraani samaan aikaan.
Vuosi kestää 365 päivää, mutta sen pituus on silti suhteellinen käsite. Giants-keikan tulituksesta on neljännesvuosisata, mutta se ei sittenkään tunnu näin aikuisena kovin pitkältä ajalta. Sen sijaan vuonna 1991 vaikkapa bändin Morbid Visions -debyytistä tuntui olevan ikuisuus. Max totesikin ennen Troops of Doomia: ”You wanna hear something old?” Heh, something old tosiaan: Sepulturan esikoispitkäsoitto oli julkaistu hädin tuskin viisi vuotta aiemmin.
Giants of Rockin Sepu-keikka sattui maagiseen saumaan, oikeanlaisen tähtiasetelman alle. Thrash oli piessyt undergroundin hurjaan hurmokseen 1980-luvulla, mutta sen silloinen valta-asema metallimusiikissa oli vääjäämättä hiipumassa, kun death metal alkoi nostaa visvaista kalmonpäätään ihan tosissaan.
Sepulturalla oli toinen jalka kuolossa, ja se oli vain hyvä juttu. Thrash/speed-jättiläiset hidastivat tempoaan, hankkivat hurjasti uusia faneja valtavirrasta ja menettivät vanhoja. Grunge oli breikkaamisensa kynnyksellä, mutta ei vielä valloittanut koko tunnettua maailmaa. Ja 80-luvun hard rock-/heavy-/tukkabändit olivat suurimmaksi osaksi hätää kärsimässä. Elävä esimerkki tuulien kääntymisestä oli ”pääesiintyjä” Wingerin kohtalo. Sepultura tappoi ennen sitä ja vei suuren osan yleisöä mennessään. Sepulturan jälkeen yleisövirta oli vahvasti alueelta poispäin.
Kaltaiselleni entiselle nuorelle Sepulturan keikka oli kovinta kovuutta. Uskon ja tiedän, että moni ikätoverini, siis noin nelikymppinen fossiili, jakaa suunnilleen samanlaisia muistoja. Vaikka useampi kuolo- ja thrashkopla oli iskenyt kovaa, Sepulturan voima oli omaa luokkaansa. Kiitos varmaan osin Metal Hammerin Thrash Special -lehtien ultimaattisen Sepultura-promotoinnin sekä MTV:n Headbanger’s Ballin. Mutta musiikki oli kuitenkin se, joka loppupeleissä määräsi. Schizophrenia ja Beneath the Remains olivat iskeneet lujaa, sitten tuli Arise ja PAM! Taju lähti. Se tuntui hetken aikaa maailman ylivoimaisimmalta metallilevyltä. Nyttemmin hohde on hiipunut, vaikka puhutaan edelleen erittäin lujaa potkivasta levystä.
Tuolloin, 6.7.1991, Sepultura-huuma oli itselläni kovimmillaan, ja niin oli bändikin. Klassinen kokoonpano soitti suomalaiset metallifanit sekaisin. Intensiteetti oli ihan oikeasti kova, ei vain nuoren fanipojan harhakuva. Igor Cavalera juoksutti kappaleita niin kovalla sykkeellä, että biisit pysyivät juuri ja juuri kasassa. Andreas Kisser repi kitaraansa, ja Paulo Juniorkin jaksoi vielä heilua lavalla Maxin rouheasta äänestä ja päälle parikymppisen innosta puhumattakaan. Huippukokoonpano, huippubiisit, huippumeno.
Sepulturan Ahveniston-keikka on niitä tapahtumia, joista puhutaan ja joihin palataan. Paikalla olleet muistelevat konserttia nostalgiantäyteisellä innostuksella, keikan missanneet jaksavat manata menetystään vuodesta toiseen. Seuraavina kahtena vuotena brassirässärit heittivät Suomessa kivikovat keikat, mutta itselleni juuri Giants oli ja on se juttu. ”Death from the jungle” tuli Suomeen ja näytti miten hyväntuulinen ja aggressiivinen metallikeikka vedetään. Valtava plusmerkki on sekin, että bändi oli siihen mennessä julkaissut vain kovia ja sikakovia kappaleita. Niistä ei siis ollut vaikeaa koota mehukasta settiä.
YLE teki tietämättään todellisen metallimusiikin kulttuuriteon tallentaessaan keikan ja esittäessään sen televisiossa. Voi sitä VHS-nauhureiden suhinaa, kun konsertti lyötiin ilmoille! Kiitos YLEn ja Youtuben, lukuisat metallifanit ympäri palloa ovat päässeet kokemaan vimmaisen Sepultura-vedon kuvaruudun välityksellä, ja mikäpä siinä kokiessa, kun kuva ja ääni ovat priimaa. Tai niin priimaa kuin nyt tällaiseen paiskomiseen tarvitaan. Kyseessä saattaa hyvinkin olla siihen mennessä ensimmäinen parempilaatuinen otos kokonaisesta Sepultura-keikasta. Ei siis muuta kuin play-nappi pohjaan ja aikakoneella aurinkoiselle Ahvenistolle!