Abbath ilmoitti uuden projektinsa albumin julkaisuajankohdan

27.08.2015

Viime kesänä Tuskassakin konsertoinut Immortal-suuruus Abbath on ilmoittanut tarkempaa informaatiota siitä, milloin hänen uusi yhtyeensä julkaisee uutta musiikkia. Viimeisimmän tiedon mukaan sellaista olisi luvassa tammikuussa 2016, eli at the heart of winter, kuten tässä yhteydessä sopinee sanoa. Yhtye ilmoitti asiasta Facebook-sivuillaan.

Levyn julkaisijana toimii Season of Mist. Abbathin eron myötä jäljelle jääneet Immortalin kaverit ovat hekin työstämässä uutta materiaalia, mutta sitä oletettavasti saadaan odottaa vielä hyvä tovi. Abbathin muita kuulumisia kannattaa lukea Infernossa 6/15 julkaistusta Timo Isoahon haastattelusta.

Lisää luettavaa