Acceptissa miehistökatoa ilman draamaa

Kitaristi ja rumpali keskittyvät Panzeriin.

29.12.2014

Acceptilla on ollut vauhdikas vuosi Suomessakin listaykkösenä olleen Blind Ragen ja sen tiimoilta ahkeran kiertämisen kanssa. Wolf Hoffmannin rinnalla useita vuosia kepittänyt Herman Frank ja rumpuja kurittanut Stefan Schwarzmann ovat vuoden päätteeksi jättäneet saksalaisyhtyeen.

”Accept kiittää Hermania ja Stefania vuosista, joiden aikana he ovat rokanneet riveissämme. Eroamme ystävinä ja toivomme heille pelkkää menestystä”, bändin kotisivuilla julistetaan.

Frank ja Schwarzmann keskittyvät Panzer-yhtyeeseensä, jonka debyyttilevy Send Them All To Hell ilmestyi marraskuun lopulla Nuclear Blastin kautta. Accept jatkaa kiertämistä ensi vuoden puolella, jahka tyhjille tonteille löytyy täyttäjät, ja saapuu kesäkuussa Tampereen South Park -festivaalille.

Lisää luettavaa