Iron Maidenin perustaja, pääasiallinen säveltäjä ja henkinen johtaja Steve Harris on harvinainen heavy metal -legenda. Maineikas bassomestari on kipparoinut maailman kolmen – ne kaksi muuta ovat luonnollisesti Black Sabbath ja Metallica – vaikutusvaltaisimman metalliyhtyeen joukkoon hamaan loppuun asti lukeutuvaa Iron Maideniä vuodesta 1975 ja myynyt siinä sivussa eri arvioiden mukaan noin sata miljoonaa albumia.
Esiintymisiä on jäänyt taakse tuhansia, ja erityisesti 1980-luvulla Iron Maidenin armoton rundaaminen herätti suoranaista hämmennystä. Esimerkiksi Powerslave-albumin maailmankiertue sisälsi 189 keikkaa yhdentoista kuukauden aikana, mikä tarkoittaa, että Iron Maiden esiintyi keskimäärin 1,7 päivän välein melkein vuoden ajan. Vauhti oli aikamoisen hurja, kun otetaan huomioon matkapäivät Euroopan, Etelä- ja Pohjois-Amerikan, Aasian ja Australian välillä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että Iron Maidenin piti viedä Powerslave-rundi myös Etelä-Afrikkaan, mutta lopulta esiintymiset peruuntuivat kierroksen otsikossa komeilleen slavery-sanan takia.
Tänä vuonna 45 täyttävän Iron Maidenin tahti on luonnollisesti rauhoittunut vuosikymmenten raastavien rattaiden puristuksessa, mutta Steve Harrisin oma vauhti ei osoita minkäänlaisia hiipumisen merkkejä – pikemminkin päinvastoin. Muusikko saa maaliskuun puolivälissä täyteen 64 vuotta – eläkeikä siis lähestyy –, mutta leppoisat lekottelupäivät eivät kuulu Harrisin suunnitelmiin.
Miltä esimerkiksi alkanut vuosi näyttää? No, Harris kiertää Iron Maidenin kanssa (ainakin) kolmen kuukauden ajan Australiassa, Aasiassa ja Euroopassa. Suomeen yhtye saapuu heti kesäkuun alkupuolella, jolloin luvassa on Legacy of the Beast -maailmankiertueen vanhan mantereen osuuden avauskonsertti.
Mutta eihän ’Arry pelkästään tähän tyydy, sillä myös hänen toisella yhtyeellään British Lionilla on edessään aktiivinen vuosi. The Burning -kakkosalbuminsa juuri julkaissut bändi soittaa useilla samoilla festivaaleilla Iron Maidenin kanssa, ja yhtye nähdään myös Tampereen Rockfestissä. Festarivetojen lisäksi British Lionin kalenterissa komeilee kokonainen Yhdysvaltain-kiertue.
Jalat maan pinnalla
Steve Harris vastaa luuriinsa vanhoilla kotikulmillaan Lontoossa. Eletään joulukuun puoliväliä, ja British Lionilla on edessään kuusi klubikeikkaa eri puolilla Isoa-Britanniaa. Yhtye on viettänyt puhelinhaastattelua edeltävät päivät uusitun livesetin treenaamisen parissa.
Tartutaanpa ajatukseen klubikiertueesta: mikäli joku Infernon lukija ei satu tietämään, kerrottakoon, että saarivaltakunnan rocklubit eivät ole joulukuussa hehkeimmillään. Englannissa ei ole tapana asentaa ikkunoihin kaksinkertaisia laseja tai miettiä muitakaan rakennusteknisiä hienouksia, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että vuosikymmeniä muhineelta homeelta ja virtsalta tuoksahtavat rokkiluolat ovat lähes poikkeuksetta suorastaan luotaantyöntäviä paikkoja.
Juuri nyt jonkun mieleen saattaa nousta esimerkiksi tällainen kysymys: miksi ihmeessä Steve Harris viihtyy näissä vähintäänkin kalseissa brittiklubeissa vaikka voisi siemailla viihtyisällä Portugalin-huvilallaan viileitä Trooper-mallasjuomia?
– Se on oikein hyvä kysymys, Harris naurahtaa ja jatkaa:
– Vastaus on kuitenkin helppo: en tykkää laakereilla lekottelusta ja kaikenlainen lomailu tekee minut nopeasti pitkästyneeksi. Olen kiertänyt maita ja mantuja 70-luvun lopulta asti,
19 Inferno_2020_1_sisus_v2.indd 19 10.1.2020 12.12
mutta en ole vieläkään kyllästynyt tähän touhuun. Monien mielestä tämä on varmasti kummallista, mutta niin se vain on. Ja jos ollaan ihan tarkkoja, itse asiassa diggaan rundaamisesta tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Arvostan suunnattomasti sitä, että saan tehdä rakastamaani asiaa edelleen, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.
On silti varsin eri asia matkustaa Ed Force Onella (Iron Maidenin käyttämä lentokone) vaikkapa helteisestä São Paulosta Rio de Janeiroon kuin bussilla sateisesta Chesteristä Colchesteriin.
– On toki selvää, että tykkään Iron Maidenin menestyksen mukanaan tuomista fasiliteeteista, eikä minulla tietenkään ole mitään vaivatonta matkustamista, hienoja hotellihuoneita ja viihtyisää backstageä vastaan.
– Samaan aikaan haluan pitää jalkani maan pinnalla. Kun toimii vuosien ja vuosien ajan osana Iron Maidenin hemmetin liukkaaksi rasvattua jättikoneistoa, saattaa vieraantua niin sanotusta oikeasta todellisuudesta. Ja tämä on todellakin asia, jota vastaan haluan taistella viimeiseen asti. Olen edelleen sisimmässäni se itälontoolainen työläiskundi, joka on joutunut tekemään lujasti töitä jokaisen ansaitun punnan eteen.
– Tämän sanoessani en kuitenkaan tarkoita, että British Lion olisi minulle jonkinlainen ”Steve, avaahan taas silmäsi ja palaa tosiasioiden äärelle” -työkalu. Totuus on itse asiassa aivan toisenlainen. Rakastan sydämeni pohjasta British Lionin jätkiä ja kirjoittamaamme musiikkia. Iron Maiden on minulle aina numero ykkönen, mutta myös British Lionista on tullut vuosien aikana minulle äärimmäisen tärkeä yhtye.
– Kun soitamme British Lionin kanssa jollakin klubilla vaikkapa kolmensadan ihmisen edessä, ehkä kaksi kolmasosaa näistä tyypeistä on Maiden-fanaatikkoja ja jotkut heistä saattavat tietää jopa kappaleidemme sanat. Sen yhden kolmasosan voittaminen puolellemme… Diggaan siitä haasteesta yli kaiken! Monet British Lionin keikat ovat tuoneet varsin elävästi mieleeni Iron Maidenin alkuajat piskuisissa itälontoolaisissa rokkiluolissa, kun saimme – ja jouduimme – pistämään todellakin parastamme, jotta yleisö ei olisi lähtenyt lätkimään seuraavaan paikkaan jonkun paremman orkesterin toivossa.
British Lion.
Harris tuntuu pääsevän vauhtiin, ja tarinaa tulee tuutin täydeltä. Ennakkoon mietitty kysymyslista tuntuu hänen puhetulvansa äärellä aikamoisen turhalta.
– Olemme esiintyneet British Lionin kanssa myös monilla erilaisilla festivaaleilla. Pienemmillä festareilla olemme soittaneet illan viimeisenä aktina, mutta toisinaan olemme kivunneet lavalle huomattavasti aikaisemmin. Kun nousemme iltapäivällä jonkun tšekkiläisen festarin estradille, meidän täytyy tehdä hartiavoimin töitä saadaksemme yleisön kädet nousemaan kohti taivasta. Se on minun mielestäni pelkästään hienoa.
Yhtä kikkakuutosta hyväksi käyttäen nyrkkimeren esiin taikominen olisi tietenkin huomattavasti helpompaa: British Lion voisi paukauttaa sinne tänne setin varrelle muutaman Maiden-numeron, vaikkapa joitakin harvemmin livenä kuultuja bravuureita.
– Tuo on aivan totta, mutta se olisi aivan liian helppo ratkaisu. British Lion on British Lion, emmekä aio koskaan ratsastaa Iron Maidenin tuotannolla.
Iron Maiden on toiminut festarien pääesiintyjänä noin vuodesta 1983, joten jokin muu esiintymisslotti taitaa tuntua vähintäänkin eksoottiselta?
– Täsmälleen. Kun nousee illan viimeisenä lavalle vuosikymmenten ajan, se muuttuu väistämättä itsestäänselvyydeksi. On mielettömän mukavaa soittaa välillä iltapäivän auringossa, hengailla vapaalla loppupäivä ja tavata vaikkapa kollegoita. Korostan vielä kerran: Iron Maidenin jo aikoja sitten saavuttama asema on äärimmäisen hieno asia, mutta en todellakaan halua paistatella ainoastaan niissä kirkkaimmissa valoissa.
– Tiedän olevani äärimmäisen onnekas, kun saan nauttia tänä päivänä sekä megakokoisen että hieman pienemmän yhtyeen tarjoamista mahdollisuuksista. Tämä on todellista parhaat puolet molemmista maailmoista -meininkiä, ja mikäpä sen hienompaa!
Tasavertainen yhtye
Palataan ajassa taaksepäin, jonnekin kolmenkymmenen vuoden taakse. Sinne asti meidän täytyy mennä, mikäli lähdemme jäljittämään British Lionin juuria.
– Olen aina pitänyt Portugalista, ja pistin kavereideni kanssa jo aikoinaan, vuonna 1989, pystyyn Eddie’s Bar -nimisen kapakan Faron lähelle Santa Barbara De Nexeen. British Lionin kaverit [kitaristit David Hawkins ja Grahame Leslie, laulaja Richard Taylor ja rumpali Simon Dawson] alkoivat tulla tutuiksi samoihin aikoihin, ja eräänä iltana 1990-luvun alkupuolella päädyimme soittamaan yhdessä Eddie’s Barin pienellä lavalla. Se oli tämän yhtyeen ensimmäinen, joskin hyvin epävirallinen esiintyminen, Harris muistelee.
– Puhuimme yhteisen bändin perustamisesta vuosien ajan, mutta Iron Maideniin liittyvät kiireet tuntuivat loputtomilta. Syksyllä 2012 saimme viimein julkaistua British Lionin nimeä kantaneen ensilevyn.
Pitkäsoiton kannessa komeili teksti ”Steve Harris British Lion”. Otsikko ei siis kertonut täysin selkokielisesti, onko kyseessä Harrisin ensimmäinen sooloalbumi vai miehen johtaman uuden yhtyeen debyyttilevytys.
– Totuus taitaa löytyä jostakin sieltä väliltä. British Lion on tasavertaisista kaveruksista koostuva yhtye, ja varsinkin nyt ilmestyneen kakkoslevyn kappaleet on kirjoitettu pitkälti yhteistyössä. Samaan aikaan taidan olla tässäkin yhtyeessä jonkinlainen kantava voima… Mutta siis nimenomaan yhtyeessä – kyseessä ei todellakaan ole mikään Steve Harris ja taustabändi -tyyppinen ratkaisu!
Steve Harris British Lion -pitkäsoitto oli mielenkiintoinen tuttavuus, olihan kyseessä Iron Maideniä vuosikymmenet johtaneen muusikon ensimmäinen ydinbändin ulkopuolinen levytys. Pikemminkin rokkaavan kuin metallisen kokonaisuuden melodiakulut nostivat kerran jos toisenkin mieleen Harrisin ikisuosikit Thin Lizzyn, Ufon ja Wishbone Ashin, ja myös teoksen soundimaailma kuljetti kuulijan kohti menneitä aikoja.
– Halusimme julkaista ajattomalta kuulostavan rocklevyn, ja minun kirjoissani ajaton taitaa tarkoittaa nimenomaan 70-lukua. Emme missään nimessä halunneet tehdä ylituotettua, lukemattomilta muilta nyky-yhtyeiltä kuulostavaa albumia.
– Emme tietenkään voineet olla täysin varmoja, saammeko julkaistua jonakin päivänä toisenkin albumin, vaikka se oli toki toiveissamme. Tämä oli yksi syistä, miksi halusimme kumartaa
20 Inferno_2020_1_sisus_v2.indd 20 10.1.2020 12.12
kollektiivisesti 70-luvun sankareillemme: Deep Purplelle, Led Zeppelinille, Black Sabbathille ja niin edelleen.
Nyt debyyttinne ilmestymisestä on vierähtänyt yli seitsemän vuotta…
– Se tuntuu täysin käsittämättömältä ajatukselta! Aika rientää hirvittävää vauhtia. Päivät, viikot ja kuukaudet tuntuvat todellakin vilisevän silmissä, Harris naurahtaa.
– Samaa muuten sanovat lapsenikin. Esimerkiksi yksi pojistani, George, soittaa The Raven Age -yhtyeessä, ja heillä on ollut aika hyvä meininki jo monen vuoden ajan. Ja kun viihtyy, silloinhan aika rientää!
Millaisia isällisiä muusikkoneuvoja olet antanut Georgelle?
– Niitä samoja, joita olen jakanut kaikille kysyjille: jos haluat menestyä, kirjoita vain sellaista musiikkia, jota rakastat ja johon uskot sydämesi pohjasta. En jaksa uskoa, että trendejä seuraamalla ja muita matkimalla syntyy mitään hyvää. Homman täytyy tulla sataprosenttisesti sydämestä, muuten ei onnistu vakuuttamaan ketään. Ja tietenkin bändillä täytyy olla onnea ja sen täytyy keikkailla, keikkailla ja keikkailla vielä lisää, Harris painottaa.
– Usko pois: vaikka olen Georgen isä, en sano tätä pelkästään sen takia… Mielestäni The Raven Agen viimeisin albumi Conspiracy on aivan hemmetin tasokas, ja bändi on muutenkin oikein hyvällä tiellä… Tietysti olen saanut nähdä Georgen esimerkin kautta lähietäisyydeltä senkin, miten haastavaa uuden bändin on saavuttaa tänä päivänä suosiota. Internet toki mahdollistaa maailmanlaajuisen yleisön ja hyväsoundisen materiaalin tekeminen onnistuu jopa kannettavalla tietokoneella, mutta miten nousta esiin miljoonien muiden ryhmien joukosta? En ole ihan varma, haluaisinko aloittaa muusikonuran, jos olisin nyt nuori… Se oli vitsi: totta kai haluaisin! Hah hah!
– Onneksi livekokemusta ei voi korvata millään – ainakaan vielä. Ihmiset tulevat varmasti katsomaan suosikkiyhtyeitään jatkossakin, ja musiikkihan on vain yksi osa kokonaiskokemusta. Kun tulee keikalle, tapaa samanhenkisiä ihmisiä, ostaa suosikkiyhtyeensä paidan ja niin edelleen. Onneksi tällaiset hienot tavat eivät tunnu olevan katoamaan päin, ainakaan heavy metalin piirissä!
Kohti parasta vauhtia
British Lionin kakkoslevy The Burning soi hieman debyyttiä raskaampana, mutta sen monet melodialinjaukset ovat edelleen varsin tutun kuuloisia. Harris toteaa hitaasti, että varsin pitkään valmisteltu albumi on eräänlainen ensimmäisen julkaisun paranneltu versio.
– Kun valmistelimme British Lion -debyyttiä, emme olleet käytännössä keikkailleet tässä kokoonpanossa. Kun uppoutuu tuollaisessa tilanteessa studioon, varsinaisen livemeiningin tavoittaminen on hyvin hankalaa… Ellei jopa mahdotonta.
– Elävän fiiliksen saavuttaminen myös studio-olosuhteissa on minulle erittäin tärkeää – nykyään ehkä jopa tärkeämpää kuin koskaan ennen. Iron Maidenin The Book of Souls on tästä hyvä esimerkki: kirjoitimme ja nauhoitimme sen varsin nopeasti ja halusimme levyn soundaavan nimenomaan siltä kuin soittaisimme livenä studiossa.
Millainen The Burningin sävellysprosessi oli verrattuna debyyttiin?
– Ensilevyltä löytyy joitakin minun, Davidin ja Grahamen yhdessä valmistelemia kappaleita, mutta iso osa materiaalista on nimenomaan yhden henkilön käsialaa. The Burningin biisit taas ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta alusta loppuun yhdessä kirjoitettuja. Ideanamme oli säveltää kiinnostavia rockbiisejä vahvoilla melodiakuluilla, ja mielestäni onnistuimme varsin hyvin.
– Iron Maidenin materiaali on mennyt koko ajan progressiivisempaan suuntaan, ja The Book of Soulsin valmistelusessio olikin jo melkoisen mielenkiintoinen, kun loistavia ideoita tuli yhtyeen jokaiselta jäseneltä. Monet biisit venyivät yllättävän pitkiksi, ja koko levyhän kestää pitkälti yli kaksi tuntia. Kun aloin myöhemmin kirjoittaa biisejä British Lionin kanssa, en halunnut lähteä samoille linjoille, vaan tahdoin pitää kappaleet maltillisen mittaisina. Se oli oikeastaan ainoa tietoinen tavoite, muuten annoimme luovan positiivisen hulluuden virrata vapaasti.
– Haluaisin nostaa esiin myös uuden albumin varsinaisen lähtökohdan, joka liittyy mainitsemaani keikkailuun. Kuten sanoin, ensilevyä nauhoittaessamme olimme eräänlainen studioprojekti, kun taas kakkoslevyn valmistelusta vastasi kymmeniä keikkoja yhdessä soittanut yhtye. Vaikka itse sanonkin, kyllähän The Burningin kappaleista kuulee, että bändi on kokenut yhdessä jo vaikka mitä.
Entä kakkosalbumin sanoitukset?
– Laulajamme Richardin elämä ei ole ollut ihan helppoa. Se heijastuu myös teksteihin, ja lyriikoissa käsitelläänkin elämän isoja kysymyksiä: rakkautta, vihaa, kaipausta ja niin edelleen. Sanoitusten ideana on löytää ikävistä asioistakin se valoisa puoli, sillä ylettömän negatiivisuuden lietsominen on aivan turhaa. Tämä on ollut kautta vuosien yksi muusikonurani ohjenuorista: kun minulla on ollut omassa elämässäni vaikeita hetkiä, olen yrittänyt selvitä niistä musiikin avulla. Säveltäminen on tarjonnut minulle lohtua koko elämäni ajan, ja samalla toivon auttavani muita.
Jatkossa on toivon mukaan luvassa lisää British Lionia niin keikkojen muodossa kuin albumimitassakin.
– Sanoin tämänkin jo aikaisemmin: ainoa ongelmani on, ettei aika tahdo riittää. Intoa, energiaa ja halua piisaa edelleen vaikka muille jaettavaksi. Totta kai haluaisin tehdä jonakin päivänä kolmannenkin British Lion -albumin, sillä mehän olemme vasta saavuttamassa parasta vauhtiamme. En kuitenkaan uskalla pistää päätäni pantiksi enää minkään suhteen.
Millaisia suunnitelmia Iron Maidenillä on ensi kesän keikkojen lisäksi?
– Hyvä yritys, basisti nauraa. – En voi kertoa vielä tässä vaiheessa mitään. Kaikki aikanaan.
Ensi kesän Rockfestissa tapahtuman pääesiintyjänä Iron Maidenin ja Sabatonin ohella soittaa uuden studioalbumin keväällä julkaiseva Nightwish, eräs Harrisin kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistä.
– Odotan Nightwishin uutta levyä malttamattomana! Tuomas Holopainen on eräs kovimmista biisinkirjoittajista koskaan, ja koko bändi on aivan loistava. Esimerkiksi kolmen laulajan, Floor Jansenin, Marko Hietalan ja Troy Donockleyn, yhteistoiminta on hienon kuuloista. Välitähän ihmeessä lämpimät terveiseni koko Nightwishin porukalle!
Vielä yksi asia: onko Steve Harrisilla vielä jotakin saavutettavaa musiikin saralla?
– En ole koskaan tehnyt mitään listoja, että tuo ja tuo juttu pitää vielä saavuttaa. Henkilökohtaisesti olen keskittynyt aina nykyhetkeen ja vaikkapa siihen, että seuraava albumimme ja seuraava keikkamme on mahdollisimman hyvä. Kun antaa kaikkensa jokaiselle levylle ja jokaiselle yleisölle, siitä seuraa hyviä asioita.
– Mitä ikinä olen saavuttanut, olen saavuttanut sen siksi, että olen tehnyt rakastamaani asiaa täydellisellä antaumuksella. Enempään en kykene, joten parhaani saa riittää!
Julkaistu Infernossa 1/2020.