Anthraxin rannevaivainen Charlie Benante Infernolle: ”Soitan Helsingissä”

25.11.2015

On jo harmillisen tuttua, että Anthrax joutuu nykyään rundaamaan ilman puuhamiestään ja biisintekijäänsä Charlie Benantea (kuvassa toinen oikealta). Näin on ollut myös parhaillaan käynnissä olevalla Euroopan-kiertueella, jolla rannevaivaista Benantea on tuurannut tuttu lainarumpali Jon Dette.

Anthrax on ensi viikon perjantaina ilmestyvän Infernon kannessa, ja vaikka juttumme pohjaa ennen muuta 30-vuotiaaseen Spreading the Disease -levyyn, sen riveillä käydään läpi myös tuoreempia tapahtumia. Näin pari vuotta sitten leikkauksen läpikäynyt Benante puhuu Vilho Rajalalle pitkään vaivanneista rannekanavaongelmistaan:

– Pystyn soittamaan rumpuja ehkä paremmin kuin koskaan ennen, kyse ei ole siitä. En vain voi jatkaa sitä pitkään, koska käsi rasittuu ja tarvitsee lepoa. En voi tehdä pitkiä kiertueita. En halua, että keikat ovat pelkkää selviytymistä. Kävin läpi senkin vaiheen. Jossain vaiheessa keikat olivat sellaisia, että kuuden biisin jälkeen oikea käteni oli täysin turta.

Inhottavan informaation päälle on hauska ilahduttaa bändin faneja tiedolla, että Benante ilmoitti Rajalalle hyppäävänsä Anthrax-keikkavaunuihin Englannissa 21.11. Mikään ei viittaa suunnitelman muuttuneen, joten voinemme kai luottaa miehen sanaan, että hänet nähdään rumpupallilla myös Anthraxin ja Slayerin Helsingin-keikalla 7.12.

Juhlikaamme tätä tietoa klassisella A-luokan videolla.

Lisää luettavaa