Attila Csiharin, Joey Jordisonin ja kumppanien Sinsaenum saapuu kolmelle keikalle Suomeen

Liput myyntiin ensi viikolla.

20.06.2018

Teknistä äärimetallia nimekkäällä miehistöllä paiskova Sinsaenum saapuu kolmelle klubikeikalle Suomeen. Ryhmä nousee lavalle ensin Turun Apollossa 26. lokakuuta, seuraavana iltana Tampereen Olympiassa ja sitä seuraavana vielä Helsingin On The Rocksissa. Liput tulevat myyntiin ensi viikolla.

Sinsaenumin riveistä löytyy jos jonkinlaista konkaria, sillä kokoonpanoon kuuluvat muun muassa Attila Csihar (Mayhem, Tormentor), Joey Jordison (ex-Slipknot, Vimic) ja Frédéric Leclercq (Dragonforce). Yhtye julkaisee elokuussa jatkoa vuonna 2016 ilmestyneelle Echoes of the Tortured -debyyttipitkäsoitolleen. 10. elokuuta ilmestyvä tuotos tottelee nimeä Repulsion for Humanity, jolta näytteeksi julkaistun Final Resolve -kappaleen voit ottaa haltuun tuosta yläpuolelta.

Lisää luettavaa