Avé Satanas! – entisten Venom-miesten Venom Inc. julkaisi singlen tulevalta esikoiseltaan

10.07.2017

Ikonisessa Venomissa aikanaan soitelleet Anthony ”Abaddon” Bray (rummut), Jeffrey ”Mantas” Dunn (kitara) ja Anthony ”Demolition Man” Dolan (basso & laulu) ovat pyöritelleet mielikuvituksellisesti nimettyä Venom Inc. -yhtyettään kahden vuoden ajan.

Bändi on solminut levydiilin Nuclear Blastin kanssa ja Avé-esikoislevyn julkaisu tapahtuu 11. elokuuta.

Tuoreen Avé Satanas -sinkkurepäisyn perusteella meininki kuulostaa… noh, Venomilta. Tai siis Venom Inciltä, tietysti.

– Pyrimme rakentamaan Avén siten, että se esiintyy kuulijoille synkkänä, mutta loistaa lopulta kirkkaana ja raskaana, sekä jatkaa kasvuaan jonkinlaiseksi hirviöksi, Demolition Man visioi.

Muistutetaanpa vielä, että ryhmä esiintyy piakkoin myös Suomessa. Keikkasetti lienee koostettu oman materiaalin ohessa myös Venom-klassikoista.

1. Avé Satanas
2. Forged in Hell
3. Metal We Bleed
4. Dein Fleisch
5. Blood Stained
6. Time to Die
7. The Evil Dead
8. Preacher Man
9. War
10. I Kneel to No God
11. Black N Roll

Lisää luettavaa