Avenged Sevenfold perui kokonaisen kiertueen laulajan terveysongelmien vuoksi

Lääkärit ovat kieltäneet M. Shadowsilta lauluhommat ainakin kolmeksi kuukaudeksi.

23.07.2018

Avenged Sevenfold on joutunut perumaan Prophets of Ragen ja Three Days Gracen kanssa suunnitellut kesäkiertueen, sillä lääkäri on määrännyt nokkamies M. Shadowsin laulukieltoon. Laulaja julkaisi asiasta tiedotteen bändin verkkosivuilla.

”Euroopan-rundin jälkeen minuun iski kamala virusinfektio, joka vei minulta äänen. Yritin parhaani mukaan lepuuttaa ääntäni, kävin lääkärissä ja söin lääkkeitä, mutta tilanne vain paheni. Söin viikon steroideja, jotta turvotus laskee tarpeeksi ja pystyimme selvittämään ongelman juuren: äänijänteisiini oli muodostunut verinen rakko, joka esti niitä värähtelemästä oikein”, M. Shadows kirjoittaa.

”En voi laulaa ja kaikki yritykset tekevät tällä hetkellä vain lisää vahinkoa. Lääkärin mukaan asian pitäisi onneksi parantua kolmen kuukauden levolla. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että joudumme perumaan kaikki tulevat keikat. Tällaisia päätöksiä ei tehdä heppoisin perustein ja se kalvaa minua syvästi. Olin todella odottanut tätä kiertuetta.”

M. Shadows lohduttaa yhtyeellä olevan lähitulevaisuudensuunnitelmissa jotain erikoista. Myös Prophets of Rage on esittänyt anteeksipyynnön pettyneille faneilleen kiertueen peruuntumisen vuoksi ja toivottaa M. Shadowsille pikaista paranemista.

Lisää luettavaa